HUHUU...

Viikonlopun alkua!!!

Oletko Jouni(?) Laasonlahdesta (vani kuski) tulossa kaupungille? Kiva ois nähdä
3801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toivottavasti ei, kylän nimestä ja auton merkistä päätellen sellainen aivotan ränkä-dänkä!Niitä on jo tarpeeksi. Pilaavat koko kaupungin maineen!

Äänestä
  • En tiedä Jonesta, vai mikä pojan nimi on, mutta Laasonlahdesta tiedän sen verran ettei se ainakaan mainettaan ole pilannut milloinkaan itse, eikä sen asukkaatkaan. Kuule jos olet kuullut tuollaisia juttuja niin tiedä se että ne ovat lähtöisin sellaisten ihmisten suista, jotka eivät ole koskaan omistaneet mitään muuta kuin tuulen huuhtoman takapuolen ja kateellisuuden. Laasonlahdessa on aina asunut ahkeria uutteria ihmisiä, jotka ovat osallistuneet tämän yhteiskunnan verovarojen kartuttamiseen, tekemällä ahkerasti työtä. He ovat omillaan elättäneet suuriakin perheitä sekä yhteiskunnan loisia vielä sen lisäksi niillä maksamillaan veroilla. Jokaisella Laasolaisella on omalla työllään ansaittu tontti sekä asunto. Monesta perheestä on lähtöisin tämän päivän hyvin menestyneitä yrittäjiä, jotka taas elättävät tämänpäivän loisia ja yhteiskunnan elättejä, jotka haukkuvat kaikkialla kuin verikoirat, vaikka saavat kaiken ilmaisin näiltä ihmisiltä. Niin että otappa kuule selvää ensin itse Laasonlahti nimen mollaamisesta ja kirjoittele sitten vasta sinne sun tänne palstalle. Kyllähän noita luusereita, yhteiskunnanelättejä, laiskoja, toisten nurkissa asujia, elättejä ja koiria riittää varmaan Laasonlahden asukkaiden, tämänhetkisten, sekä tulevien asukkien elätettäväksi. Muuten kuinka moni tämän päivän yksinhuoltajanainen jolla ei ole kuin yksi tai kaksikin lasta viitsii tehdä niinkin paljon työtä kuin Laasonlahden naiset, kun joutuivat elättämään esim. lapsiaan kun toinen puoliso kuoli. Nämä naiset kävivät työssä elättivät perheensä ja siinä sivussa noita pahaa puhuvia yhteiskunnan elättejä....niin että lässyn lässyn ....te pahan ja valheen perijät. Me perimme vanhemmiltamme, rehellisyyden, ahkeruuden, rakkauden, hyvyyden ja vieläpä palan vanhempiemme hankkimaa maata, luulis vituttavan.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    En tiedä Jonesta, vai mikä pojan nimi on, mutta Laasonlahdesta tiedän sen verran ettei se ainakaan mainettaan ole pilannut milloinkaan itse, eikä sen asukkaatkaan. Kuule jos olet kuullut tuollaisia juttuja niin tiedä se että ne ovat lähtöisin sellaisten ihmisten suista, jotka eivät ole koskaan omistaneet mitään muuta kuin tuulen huuhtoman takapuolen ja kateellisuuden. Laasonlahdessa on aina asunut ahkeria uutteria ihmisiä, jotka ovat osallistuneet tämän yhteiskunnan verovarojen kartuttamiseen, tekemällä ahkerasti työtä. He ovat omillaan elättäneet suuriakin perheitä sekä yhteiskunnan loisia vielä sen lisäksi niillä maksamillaan veroilla. Jokaisella Laasolaisella on omalla työllään ansaittu tontti sekä asunto. Monesta perheestä on lähtöisin tämän päivän hyvin menestyneitä yrittäjiä, jotka taas elättävät tämänpäivän loisia ja yhteiskunnan elättejä, jotka haukkuvat kaikkialla kuin verikoirat, vaikka saavat kaiken ilmaisin näiltä ihmisiltä. Niin että otappa kuule selvää ensin itse Laasonlahti nimen mollaamisesta ja kirjoittele sitten vasta sinne sun tänne palstalle. Kyllähän noita luusereita, yhteiskunnanelättejä, laiskoja, toisten nurkissa asujia, elättejä ja koiria riittää varmaan Laasonlahden asukkaiden, tämänhetkisten, sekä tulevien asukkien elätettäväksi. Muuten kuinka moni tämän päivän yksinhuoltajanainen jolla ei ole kuin yksi tai kaksikin lasta viitsii tehdä niinkin paljon työtä kuin Laasonlahden naiset, kun joutuivat elättämään esim. lapsiaan kun toinen puoliso kuoli. Nämä naiset kävivät työssä elättivät perheensä ja siinä sivussa noita pahaa puhuvia yhteiskunnan elättejä....niin että lässyn lässyn ....te pahan ja valheen perijät. Me perimme vanhemmiltamme, rehellisyyden, ahkeruuden, rakkauden, hyvyyden ja vieläpä palan vanhempiemme hankkimaa maata, luulis vituttavan.

    No olipas kerrankin oikein napakka vastus, tuollaiselle "paheen, valheen, kateuden,laiskuuden,saamattomuuden ja yhteiskunnan....perijälle. Omillaan ovat ostaneet autonsa pojat ja muutenkin elävät omillaan, vanhemmat ovat ahkeria työtätekeviä.
    Kyllä pitää olla kateellisia, ihan lapsesta lähtien tommosille "verikoirille" varmaan opetetaan vihaa omillaantoimeentulevia ihmisiä, työtä tekeviä, älä liiku työtätekevien kanssa, loisi....loisi...hauku...mollaa...loisi...ONHAN SIINÄKIN PERINTÖÄ KERRAKSEEN.
    Mutta niin kauan kun on elämää...om toivoa, tutustukaa meihin ihmisiin, jotka eläämme työstä saamillamme tuloilla, koulutamme itse jälkeläisemme, rakennamme huomista, elätämme noita loisia....ottakaa meistä oppia, nauttikaa elämästänne...älkää epäilkö sitä etteikö elämänne sekä elämänlaatunne korjaantuisi. Kyllä se siitä korjaantuisi, ja ehkä joskus teilläkin on oma pieni lämmin koti ja rytimaa jossakin.
    Ihmisten välinen rakkaus ja ystävällisyys on suurin rikkaus, terveenä pysymisen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaipaava kirjoitti:

Viikonlopun alkua!!!

Oletko Jouni(?) Laasonlahdesta (vani kuski) tulossa kaupungille? Kiva ois nähdä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu