Tässä asiaa

Suomen valtion nettomaksu EU:lle vuonna 2002, miljoonaa euroa

Lähde:VATT ja Valtion, Maatalouden interventiorahaston ja Maatilatalouden kehittämisrahaston tilinpäätökset 2002.

milj. €

Maksut EU:lle

Maksut Euroopan Kehitysrahastolle 16.1
Arvonlisäveropohjaan perustuva maksu 428.5
Bruttokansantuloon perustuva maksu 694.4
Tullit yms. 174.4
Europarlamentin jäsenten palkat 1.0
EU:n kansallisten asiantuntijoiden palkkaukset 1.1
Maksut EU:lle yhteensä 1315.5

Tulot EU:lta

Maataloustuki EMOTR:n tukiosastolta 737.4
Maataloustuki EMOTR:n ohjausosastolta 10.1
Tuki kalatalouteen 1.4
Muut tulot maa- ja metsätalousministeriölle 0.8
Maataloustuet interventiorahastolle 96.7
Tuet Maatilatalouden kehittämisrahastolle 6.3
Aluetuki EAKR:lta 95.8
Tuet ESR:lta 77.2
Tuet EU:n ympäristörahastolta 2.1
Tullien yms. kantopalkkiot 43.6
Tuet EU:lta yhteensä 1071.4

Nettomaksu EU:lle (tulot EU:lta - maksut EU:lle) - 244.1

EMOTR = Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto
EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto
ESR = Euroopan sosiaalirahasto
Copyright VATT, 3.7.2003

-----------------


Esko Seppänen:

Maatalousasiaa
UV 4/2004

Suomen viljelijät saavat maataloustukea noin 1 800 miljoonaa euroa vuodessa.
Unionin rahoista saatava tuki on ensisijaista.
Sitä täydentää kansallinen tuki, joka maksetaan Suomen veronmaksajien varoista (ja jonka osuus tuesta on kolmannes).


EU-tuet


EU:n maataloustuen muotoja on kolme: 1) suorat CAP-tuet (jotka halutaan erottaa tuotannosta), 2) luonnonhaittakorvaus (LFA) ja 3) ympäristötuki.


Ne ovat osa sitä maatalouspolitiikkaa, joka on samaa kaikille.
Siltä pohjalta EU:n byrokraatit haluavat lopettaa kansalliset tuet, mutta Suomen osalta se ei onnistu; onhan niistä sovittu Suomen EY-liittymisneuvotteluissa. Silloin sovitut siirtymäkauden tuet on ajettu alas jo vuoteen 1999 mennessä.


EU vihaa tuotantoon sidottuja kansallisia tukia. Se näkisi ne mieluiten eräänlaisena sosiaalipolitiikkana.


Artikla 142 (pohjoinen tuki)


Kansallisen tuen perusartikla on liittymissopimuksen artikla 142:


1. Komissio antaa Norjalle, Ruotsille ja Suomelle luvan myöntää pitkäaikaisia kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla. Kyseiset alueet käsittävät 62. leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevat maatalousalueet ja eräät kyseisen leveyspiirin eteläpuolella sijaitsevat lähialueet, joilla vallitsevat vastaavanlaiset maatalouden harjoittamisen erityisen vaikeaksi tekevät ilmasto-olosuhteet.


Saman artiklan 142.3 mukaan on tärkeää, että tuet eivät saa:
- olla yhteydessä tulevaan tuotantoon;
- tai johtaa tuotannon kasvuun tai liittymistä edeltävänä vertailuaikana, jonka komissio vahvistaa, todetun kokonaistuen määrän kasvuun.


Kansallinen tuki ei siis saa johtaa tuotannon ja tuen määrän kasvuun. Siitä syystä uudet peltoraiviot kilpailevat samasta hehtaarituesta vanhojen peltojen kanssa.
Artiklan 142 mukainen tuki on oikeudelliselta luonteeltaan pysyvää tukea - toisin kuin Etelä-Suomen viljelijöiden 141-tuki.


Artikla 141 (Etelä-Suomen kansallinen tuki)


Maa jakautuu maatalouden tuen osalta etelään ja pohjoiseen. Edellä esitelty 142-tuki turvaa pohjoisen viljelijöiden talouden.


Kun Etelä-Suomikaan ei tule maataloudessa toimeen pelkillä EU-tuilla, sitä varten liittymissopimukseen muotoiltiin ylimääräinen 141-artikla:


Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa Norjalle ja Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan.


Tärkeä on sanamuoto "vakavia vaikeuksia".


Suomen maanviljelijöille kerrottiin jäsenyysneuvotteluissa sovitun, että myös tämä tuki on pysyvää. Niin olikin sovittu, mutta komissio lähti tulkitsemaan sopimusta niin, ettei voi olla pysyviä vakavia vaikeuksia, ja siksi tämän tuen on oltava tilapäistä ja sillä pitää olla laskeva suunta.


Mielenkiintoinen on sanamuoto, jonka mukaan artiklan 142 määräyksiä pitää soveltaa täysimittaisesti ennen kuin tukea voidaan tämän artiklan mukaan maksaa etelän viljelijöille. MTK:kaan ei halua nostattaa keskusteluun kysymystä siitä, voiko 141-tukia maksaa vasta kun 142-tuet on maksettu täysimittaisesti.


Suomessa on nyt totuuden hetki kymmenen EU-jäsenyysvuoden jälkeen.
Kun hallitus alentaa tuotantoon sidottua mutta EU:n tilapäiseksi määräämää 141-tukea, se leikkaa myös 142-tukea perusteenaan viljelijöiden välinen pakkosolidaarisuus.


MTK ei tiedä miten päin olla.

Pohjanmaan viljelijät kapinamielellä

Jotta ymmärrettäisiin tätä päivää, on palautettava mieliin historia.
Suomen EU-jäsenyysneuvotteluissa maataloustukiasia oli vaikea.
Ajan kanssa tilanne muuttuu aina vain vaikeammaksi.


Historian kertausta


EU:n maatalouspolitiikka on käytännössä komission monopolitoimivallassa. Niin on aina ollut.


Komissiota kiusaa se, että Suomi neuvotteli itselleen oikeuden maksaa kansallisia tukia maanviljelijöille suomalaisten veronmaksajien kukkarosta. Ruotsi ei tehnyt samaa, ja nyt sikäläiset viljelijät sanovat, että kansallisilla tuilla suomalaisia munia ja sianlihaa polkumyydään sen markkinoilla.


Kun Suomessa markkinoitiin käsitystä, jonka mukaan artiklaan 142 oli kirjattu pysyvä tuki pohjoisen viljelijöille ja että sitä täydensi pysyvä tuki etelään artiklassa 141, saattaa olla, että tämä ratkaisi EY-kansanäänestyksen lopputuloksen.


Komission mukaan sillä on kilpailumääräysten valvonnan muodossa pysyvä oikeus puuttua valtiontukiin ja yleisvaltuutus valvoa myös maataloustukia. Se katsoo, ettei suomalaisille ole annettu komissiosta riippumatonta oikeutta maksaa kansallisia tukia. Vaikka sen kanta ei vastaisi alkuperäistä jäsenyysneuvottelujen lopputulosta, se sanoo, että kansallisia 141-tukia saadaan maksaa etelän viljelijöille vain tilapäisesti (ei-pysyvästi) ja alenevasti.


Tilapäisyys tarkoittaa sitä, että Suomen on saatava komissiolta aina uudelleen oikeus maksaa kansallisia tukia. Aleneva suunta tarkoittaa sitä, että loppusumman on aina oltava edellistä kertaa alhaisempi.


Kun kansalliset tuet yhdistetään EU:n yleisiin tukiin, paketin sisällä tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat merkittävästi viljelijöiden keskinäiseen tulonjakoon.


EU:n maatalousuudistus


Kesän 2003 EU:n maatalouspoliittisen uudistuksen idea oli se, että tuet irrotetaan tuotannosta ja nykyisten jäsenmaiden suoria tukia leikataan vuodesta 2007 alkaen.
Otettiin käyttöön ns. modulaatio, jonka mukaan suurilta tiloilta leikataan tukea enemmän kuin pieniltä tiloilta. Jokaiselle tilalle tulee oma tilatuki, ja tämä omatuki on pääosin riippumatonta tuotannosta ja sidottu tilan pitämiseen viljelykelpoisessa kunnossa.
Suomen hallituksen tehtävä on yhteensovittaa EU:n tuet ja kansalliset tuet niin että kukaan ei kärsi - vaikka joku aina kärsii tukia leikattaessa.


Vanhasen hallitus ja maatalousministeri Juha Korkeaoja ovat avanneet kansallisen tuen paketin niin, että EU:n vaatimat etelän viljelijöiden (tuotantoon sidotun) 141-tuen pakkoleikkaukset maksatetaan pohjoisen viljelijöiden sellaisilla 142-tuen leikkauksilla, joihin EU käske tai pakota.


Seuraavat rahoituskehykset


Maanviljelijöiden tulotasoon vaikuttavat vuosien 2007-2013 EU:n talouskehykset.
Siitä on komission esitys, jonka mukaan EU:n maatalousbudjetti jäädytetään vuoden 2006 tasolle ja siihen sallitaan vain yhden prosentin vuosittainen inflaatiotarkistus.
Sillä tavalla rahoitetaan uusien jäsenmaiden maatalouden EU-yhteensovittamisesta aiheutuvat kustannukset. Uusien jäsenmaiden tuet korotetaan asteittain kolminkertaisiksi, ja se maksatetaan nykyisten jäsenmaiden viljelijöillä.