minulla on tosiaan diagnosoitu epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja ennenkuin laitatte tänne että ''itsediagnosoitu'' tai ''ei epäsosiaaliset tulisi tänne keskustelemaan'' ylipäätään kaikki tyhmät kommentit saa jäädä pois koska tiedän ongelmani tarkoitus on kuitenkin sivistää teitä kuinka homma toimii eli ongelmani on tuskainen tylsyyden tunne en saa normaaleista perusasioista mielihyvää joten joudun sitä itse hankkimaan joka johtaa hyvin nopeasti tunteiden latistumiseen ja impulsiiviseen käyttäytymiseen eli manipulointiin, varastamiseen, väkivaltaan, huumeiden käyttöön ja lopulta vankilaan mutta olen tässä vuosien saatossa oppinut hallitsemaan itseäni vaikka minulla onkin se että kyllästyn helposti asioihin enkä saa enää niistä mielihyvää niin silti olen yrittänyt ja pyrkinyt elämään asian kanssa
kysymyksiä saa laittaa jos haluaa yritin tiivistää koko sairauden antamatta yhtään tuomittavaa tai virheellistä kuvaa meistä epäsosiaalisista
Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö
15
1195
Vastaukset 15
- Anonyymi
Jokaisella meillä on varmaan omat pienet tai isot erikoisuutemme. Ihmisellä on kuitenkin järki annettu sitä varten, että järki ohjaa pois vahingollisista käyttäytymismalleista.
On surkeaa vain jatkaa vahingollista käyttäytymistä. Hae apua ja muuta suuntaa.- Anonyymi
Totta, mutta ihminen ei toimi useinkaan järjen mukaan, vaan halujensa ja tapojensa mukaan. Esim. alkoholisti voi sanoa että alkoholia ei kannata juoda, koska eihän siitä ole mitään hyötyä, aivan turhaa hommaa, mutta silti juo itse koko ajan.
Teemme sitä minkä kuvittelemme muistimme perusteella olevan mukavaa. Välittämättä siitä onko se oikeasti hyväksi meille vai ei. Tässä asiassa onkin tuuria jos on saanut kasvatuksen että ajattelee pitkällä tähtäimellä tekojaan ja niiden seurauksia ja hakee mielihyvää rakentavimmista ja pitempiaikaisista asioista, kuin esim. joku nopeasti toimiva kemikaali tai pilleri, mutta en tahdo ketään syyllistää, koska en ole itse yhtään parempi. Usein on niin että järki kuvittelee ajavansa autoa, vaikka istuukin takapenkillä suuta päristelemässä.. - Anonyymi
Niin, tunne ohjaa aina aavistuksen verran enemmän ihmisen toimintaa kuin järki.
- Anonyymi
Mitähän tuosta nyt pitäisi kysyä? Tuot esille luonteesi, joka on tyypillinen "kilikalimiehelle", joka aiheuttaa vahinkoa itselleen omalla käytöksellään. Oikean ja väärän ero on jäänyt saamatta kasvatuksessasi.
- Anonyymi
Näitä "epäsosiaalisia persoonallisuushäiriöitä" taitaa olla useammanlaisia. Itselläni on myös jonkinlainen, mutta sen oireet ovat varsin erilaiset. Ne johtavat syrjäänvetäytymiseen ja erakoitumiseen kun suggestioalttius ja halu juosta lauman mukana on heikentynyt. Jos yrittää mennä mukaan niin jää toisten jalkoihin kun ei pärjää laumahierarkiassa. Korkeaa laumastatusta ei pysty saavuttamaan eikä se alin tyydytä ollenkaan joten pakko sitten vain vetäytyä syrjään, minkä vuoksi nuorempana joutui helposti silmätikuksi ja mobbauksen kohteeksi. No, voisihan tässä "häiriössä" olla hyviäkin puolia. Kun on syrjässä laumasta - siis kaikista laumoista - ja katselee kuinka ne rynnii mikä lauma mihinkin suuntaan niin voi itekseen tuumia, että hei, tuosta ei nyt kyllä hyvää seuraa.
- Anonyymi
Vaihda toisenlaiseen "laumaan".
- Anonyymi
Elämästä tekee itselleen helvetin, jos haluaa korkean laumastatuksen, mutta kyvyt ei siihen riitä ja sitten uhmakkaasti eristyy kaikesta. Todellista viisautta ja tunneälyä on hahmottaa realistisesti omat kyvyt ja rakentaa elämä sen mukaan ja tyytyä siihen, mitä on realismin valossa saavutettavissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämästä tekee itselleen helvetin, jos haluaa korkean laumastatuksen, mutta kyvyt ei siihen riitä ja sitten uhmakkaasti eristyy kaikesta. Todellista viisautta ja tunneälyä on hahmottaa realistisesti omat kyvyt ja rakentaa elämä sen mukaan ja tyytyä siihen, mitä on realismin valossa saavutettavissa.
Niitä "laumojakin" on monenlaisia. Jokaisessa "laumassa" on eri tasoisia persoonia, eikä jokainen voisikaan olla sen lauman paras. Jos ja kun haluaa elää kuulumatta mihinkään yhteisöön, niin sekin on tietysti mahdollista, eikä osoita henkilön olevan millään lailla poikkeava.
- Anonyymi
Tietenkin voi olla kaiken sosiaalisen elämän ulkopuolella, mutta ehkä luet oman kirjoittamasi ylempää, miten et sopeudu sosiaalisiin hierarkioihin, jos et voi olla johtajatyyppi ja siksi eristäydyt ja voit huonosti. Olisi syytä käsitellä tätä epäsuhtaa kykyjesi ja todellisuuden välillä ja opetella tyytymään olosuhteisiin, jos ei voi olosuhteita muuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin voi olla kaiken sosiaalisen elämän ulkopuolella, mutta ehkä luet oman kirjoittamasi ylempää, miten et sopeudu sosiaalisiin hierarkioihin, jos et voi olla johtajatyyppi ja siksi eristäydyt ja voit huonosti. Olisi syytä käsitellä tätä epäsuhtaa kykyjesi ja todellisuuden välillä ja opetella tyytymään olosuhteisiin, jos ei voi olosuhteita muuttaa.
Erehdyt nyt henkilöstä, kenelle vastaat. En ole aloittaja.
- Anonyymi
Aivan kuinka vain :) Yritä kuitenki päästä eroon epäkypsistä laumanjohtaja -haaveistasi, kun ne eivät taida olla realismia kohdallasi ja yritä löytää paikkasi sosiaalisissa hierarkioissa ja ELÄÄ. Tuolla ajattelutavalla teet vain olosi surkeaksi ja syrjäydyt lopullisesti.
Hyvää kesää! - Anonyymi
Joillakin on pakkomielle olla lauman johtajana joka paikassa. Ei ole mitään käsitystä siitä että voisi ihan neutraalisti olla hang-aroundina. Ryhmiä on monenlaisia. Jotkut vaikuttavat ystävällisiltä, mutta ovat tosi häijyjä sellaiselle josta eivät pidä, mikä saattaa johtua siitä että on esim. huippumalli. Esimerkkinä... Jos jokin asia saa muu tuntemaan olonsa huonommaksi tai ahdistumaan, niin ennenpitkää siirtyy sivuun. Ihmisellä on tarve kuulua laumaan, mutta pitäisi ymmärtää että jos sopivaa laumaa ei ole saatavilla, syystä tai toisesta, niin ei ole mitään vikaa kulkea yksin, vahvana ja vapaana, niin kuin sarvikuonokin kulkee sademetsässä, kenenkään voimatta estää häntä.
- Anonyymi
Hei aloittaja. Olen pahoillani että olet saanut tuollaisen diagnoosin. Olen koulutukseltani psykologi, ja olen sitä mieltä, että suurin osa tällä hetkellä käytössä olevista psykiatrisista diagnooseista on näennäistieteellistä humpuukia.
On ikävää, että psyykkistä kärsimystä ja erilaisia sosiaalisessa elämässä ilmeneviä toiminnan vaikeuksia tulkitaan vielä nykyäänkin niin yksipuolisesti, kapean biomedikaalisen linssin läpi. Se harvoin auttaa ketään.
Tiivistit kuvauksessasi ongelmiasi osuvasti, mutta näkisin että mistään "sairaudesta" ei ole kyse, ellet sitten itse halua ajatella niin. Vaikeiden kokemusten kanssa olet joutunut elämään, ja elämässäsi on varmasti tapahtunut paljon sellaista, minkä kautta ne ovat ymmärrettäviä . Olet kuitenkin selvinnyt haasteista hirveän hyvin, kun noin tasapainoisesti kirjoitat, ja rohkeasti otat asioita puheeksi.- Anonyymi
No joo, psykologi osaisi käyttää oikeita termejä ja osaisi kirjoittaa suomea suht kieliopillisesti oikein. Nyt ei mene oikein läpi, mutta hauska yritys silti.
Terveisin se oikea, mutta ei psyko :) - Anonyymi
Minä luulen että monet "epäsosiaaliset" ihmist kuuluvat autismin kirjolle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99999Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?165983- 65755
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27709Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.50697- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.41632Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30587Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32582Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee503575Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20553- 31541
- 74525
- 6516
- 43513
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499- 44481
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14475- 31475