Konnenveden kunnan laittomuudet

Anonyymi

Henkilöstön kohtelu
Olen tässä sivu seurannut kunnansihteerin ulosajoa kunnanjohtajan, taloushallinnon, peruspalvelujohtajan ja muun henkilöstön toteuttamana sekä nyt viimekädessä irtisanomisprosessissa hallituksen puheenjohtajan taholta. Koko prosessi käynnistyi nykyisen kunnanjohtajan aloitettua työnsä Konnevedellä ns. henkilökemia kysymyksinä. Ulosajoon 2016-2017 liittyi kunnansihteerin jatkuva parjaaminen muun henkilöstön taholta. Häneltä pimitettiin olennaista tietoa hänen toimenkuvaansa kuuluvista työtehtävistä, joiden joutuisa hoitaminen estyi tämän vuoksi. Tähän samaan negatiivisen vellikattilan pyörittämiseen osallistui kunnanviraston henkilöstö. Näissä velikattilakeskusteluissa tuotiin esille, kuinka kunnasta saadaan ajetettua ulos epäkelvot työntekijät. Osa näistä mustamaalaajista esitti mm. kannanottona, kuinka itse olisi parempi kalifi kalifin paikalle. Kateus, parempien vakanssien ja oman aseman pönkittäminen korostui. Asiatilan vuoksi kunnassa pidettiin erinäisiä palavereja ja koottiin nimilistaa henkilöistä, jotka olivat sen takana, ettei kunnansihteeri ole kykenevä hoitamaan työtehtäviään.
Tämä sama ulosajoprosessi on jatkunut koko ajan. Sihteerin ollessa sairauslomalla kunnanjohtaja on esittänyt uhkavaatimuksia ja varoituksia tekemättömistä töistä. MM. vaadittiin selvityksiä asioiden hoitamattomuudesta ym. vaadittiin tulemaan kesken sairasloman puhutteluun ja irtisanomispalavereihin, jotka menettelytapoina ovat olleet lainvastaisia.
Työtehtävien jakaminen ja käskyttäminen tapahtuivat mielivaltaisesti. On ollut tilanteita, joissa kunnanjohtaja vaati sihteeriä työpäivän ollessa lopuillaan tekemään seuraavaan aamuun mennessä jonkun kirjallisen selvityksen, joka ajallisesti työtehtävänä oli useita tunteja/ päiviä kestävä prosessi. Eniten tässä jutussa on häirinnyt se, kuinka syvälle henkilön kiusaamisessa ja mustamaalaamisessa voidaan mennä. Asiaan puuttuminen on ollut vaikeaa, koska henkilöstön kiusaaminen, pomottaminen ja uhkailu kunnassa on laajemminkin henkilöstöön kohdistuva ilmiö, eikä rohkeutta puuttumiseen ole ollut.

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        34
        2210
      2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        92
        1995
      3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        88
        1961
      4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        13
        1673
      5. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        1657
      6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        491
        1527
      7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        1
        1514
      8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
        Lieksa
        49
        1340
      9. Mistä juttelit viimeisen kerran

        Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
        Ikävä
        76
        1238
      10. Kemet lomautukset

        Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
        Suomussalmi
        35
        1209
      Aihe