Henkilöstön kohtelu
Olen tässä sivu seurannut kunnansihteerin ulosajoa kunnanjohtajan, taloushallinnon, peruspalvelujohtajan ja muun henkilöstön toteuttamana sekä nyt viimekädessä irtisanomisprosessissa hallituksen puheenjohtajan taholta. Koko prosessi käynnistyi nykyisen kunnanjohtajan aloitettua työnsä Konnevedellä ns. henkilökemia kysymyksinä. Ulosajoon 2016-2017 liittyi kunnansihteerin jatkuva parjaaminen muun henkilöstön taholta. Häneltä pimitettiin olennaista tietoa hänen toimenkuvaansa kuuluvista työtehtävistä, joiden joutuisa hoitaminen estyi tämän vuoksi. Tähän samaan negatiivisen vellikattilan pyörittämiseen osallistui kunnanviraston henkilöstö. Näissä velikattilakeskusteluissa tuotiin esille, kuinka kunnasta saadaan ajetettua ulos epäkelvot työntekijät. Osa näistä mustamaalaajista esitti mm. kannanottona, kuinka itse olisi parempi kalifi kalifin paikalle. Kateus, parempien vakanssien ja oman aseman pönkittäminen korostui. Asiatilan vuoksi kunnassa pidettiin erinäisiä palavereja ja koottiin nimilistaa henkilöistä, jotka olivat sen takana, ettei kunnansihteeri ole kykenevä hoitamaan työtehtäviään.
Tämä sama ulosajoprosessi on jatkunut koko ajan. Sihteerin ollessa sairauslomalla kunnanjohtaja on esittänyt uhkavaatimuksia ja varoituksia tekemättömistä töistä. MM. vaadittiin selvityksiä asioiden hoitamattomuudesta ym. vaadittiin tulemaan kesken sairasloman puhutteluun ja irtisanomispalavereihin, jotka menettelytapoina ovat olleet lainvastaisia.
Työtehtävien jakaminen ja käskyttäminen tapahtuivat mielivaltaisesti. On ollut tilanteita, joissa kunnanjohtaja vaati sihteeriä työpäivän ollessa lopuillaan tekemään seuraavaan aamuun mennessä jonkun kirjallisen selvityksen, joka ajallisesti työtehtävänä oli useita tunteja/ päiviä kestävä prosessi. Eniten tässä jutussa on häirinnyt se, kuinka syvälle henkilön kiusaamisessa ja mustamaalaamisessa voidaan mennä. Asiaan puuttuminen on ollut vaikeaa, koska henkilöstön kiusaaminen, pomottaminen ja uhkailu kunnassa on laajemminkin henkilöstöön kohdistuva ilmiö, eikä rohkeutta puuttumiseen ole ollut.
Konnenveden kunnan laittomuudet
2
95
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo on kyllä aikalailla tottakin...se hyväveliverkosto toimii ja nyt varsikin, kun saivat uuden kunnanjohtaja, tuntuu olevan "mieleinenkin" lähinnä vakaumuksensakin vuoksi..ja kun on keskustalainen. Millainen mahtoikaan olla koko hakuprosessi, saattoi olla, että joukossa oli pätevämpiäkin ja tosissaan alalle haluavia. Olen luullut, että pitää olla kuntataloutta taitava ja poliittisesti sitoutumaton tai pitäisi olla, silloin voisi onnistuakin tehtävässään. Jokitalo on armeijan miehiä, kysyn vaan, miten voi ryhtyä kunnanjohtajaksi ihan eri tehtävästä ja onhan hänellä jo ikääkin..eläkkeellä armeijan leivistä ja nyt vielä kunnanjohtajaksi. Onko muilla mielipiteitä tästä vai olenko ihan taukki ja kyselen ihan puutaheinää?
- Anonyymi
Vielä lisään, että onhan tuo jo ihan moraalitonta, kun aletaan jotain henkilöä kiusata kaikenlaisella perättömälläkin, lisätään erheitä ja sanon kokemuksesta, että porukassa on voimaa, kun pitää joku ihminen saada huonoon valoon ja jopa lopettamaan ensin työnsä ja sitten itsensä. Myös tuo seläntakana pelaaminen on mautonta menoa, sehän on nähdään tuon seurakunnan riveistä, mitä siellä on tapahtunut..ja voin sanoa, että ne asiat eivät enää puhumalla korjaannu. Se on käsittämätön paise, kunhan se puhkeaa ja mitä siitä seuraa, se onkin vielä arvoitus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!7711743Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla978908Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.794686Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka264038- 1003984
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53881Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j93670Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle223482Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.423285Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei452796