Pidetään Lieksa siistinä.

Anonyymi

On kesäaika ja turisteja on liikkeelä autoilla ja asuntovaunuilla. Siistit kadut ja siistit pihaympäristöt antavat positiivisen kuvan ulkopaikkakuntalaisille Lieksasta. Ja hyvät käytöstavat ovat ainaa plussaa Lieksalle. Tosikona ei pidä olla, hymyillä voi silloinkin kun ei aurinko paista.

57

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun etelän suunnasta tuleva turisti kurvaa kukkakaupan risteyksestä Pielisentien suuntaan, ensimmäinen näky on aidattu, haiseva ja mureneva Osulan rakennus. Siinä sitä on siisteyttä kerrakseen - kaupungin suojelemassa talossa. Aitaus estää turisteja menemästä liian lähelle arvokasta, melkein suojeltua jugendtaloa. Tiilenkappaleiden ja muun putoilleen roinan kerääminen muistoesineiksi on ankarasti kielletty.

      • Anonyymi

        Lieksan kaupungilla on säästötoimet esim. Satamassa oli roskikset täynnä maassa lojui roskia harakat, varikset nostelee ruohon leikkuuta on harvennettu heinikko kasvaa pitkäksi siellä voi lymyillä käärmeitä punkkeja. viime kesänä oli siistiä ja ruoho leikattiin usein nyt taitaa olla kerran kuukaudessa polttoaineet työntekijän palkkaaminen maksaa. Lieksan työllisyyspalvelun vässykät eivät kykene kerämää edes tupakan tumppeja satamassa olsi ollut siivoamista. jne. tekemätöntä työtä löytyy. Lieksa on kurjala maahanmuuttajat ja pitkäaikaistyötötmät on suurin kuluerä. Kuntouttava työtoiminta ei johda työsuhteeseen eräät työttömät ovat hakeneet oikeita töitä työnantjat kysyy työnhakijalta missä töissä oltu työtön sanoo kuntouttavassa työtoiminnassa työnantaja sanoo ei käy heille työntekijä. Lieksa maksaa loputtomiin elätit niin pitkää että ovat haudassa kansaneläke asumistuet on verorahoja sillä työtönn elätetään


      • Anonyymi

        Vaikea kuvitella mitään niin oksettavaa kuin tupakantumpit. Vielä ajatella että joku on sitä vapaaehtoisesti suussaan pitänyt ja imenyt itsensä täyteen myrkkyjä.


    • Anonyymi

      Tupakka, viina, olut ja roskaruoka kiellettävä tai laitettava niille 90% haittavero lisää ja heti, ja samoin lääkkeiden hinnat kuusinkertaistettava, eli kuka elää se elää ilman lääkkeitäkin!

      • Anonyymi

        kun se ei vain aina mene niin kun koskaan ei elämässä tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja siihen kuuluu myös vakavasti sairastuminen vaikka kuinka omasta mielestään olisi terveelliset elämän tavat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun se ei vain aina mene niin kun koskaan ei elämässä tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja siihen kuuluu myös vakavasti sairastuminen vaikka kuinka omasta mielestään olisi terveelliset elämän tavat

        Mutta eikös sitä pidä silti syyllistää toisia jos on vielä itse terve, ja väittää ettei muuten voi sairastua kuin juopottelemalla, niinhän se menee Suomi 24 palstallakin jos seuraatte kirjoituksia!
        Viinahan se on aina syy työttömyyteenkin jos olette huomennut!


    • Anonyymi

      Muistakaa myös viskoa auton ikkunasta pikaruokapakkaukset, tölkit sekä tölkkipakkausten muovit ja pahvit! Se osoittaa että Lieksassakin asuu koviksia kuin suuressa maailmassa jotka viskoo jätteet ulos kinnerin ikkunasta!

      • Anonyymi

        Kaikille heteroille, normaaleille ihmisille , suunnitteilla oma viikko . STRAIGHT- viikko , tätä juhlaa suunnitellaan vietettäväksi loppukesästä. Maailmanlaajuinen heteroviikko on vastapainoa tälle homolesbo pride viikolle. Lipuissa liehuu miehen mars -ja naisen venus symbolit. Isoin joukoin kaduille juhlistamaan normaaliutta !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille heteroille, normaaleille ihmisille , suunnitteilla oma viikko . STRAIGHT- viikko , tätä juhlaa suunnitellaan vietettäväksi loppukesästä. Maailmanlaajuinen heteroviikko on vastapainoa tälle homolesbo pride viikolle. Lipuissa liehuu miehen mars -ja naisen venus symbolit. Isoin joukoin kaduille juhlistamaan normaaliutta !!!

        " Isoin joukoin kaduille juhlistamaan normaaliutta !!! "
        ... ja siihen liittyvää älyllistä rajoittuneisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille heteroille, normaaleille ihmisille , suunnitteilla oma viikko . STRAIGHT- viikko , tätä juhlaa suunnitellaan vietettäväksi loppukesästä. Maailmanlaajuinen heteroviikko on vastapainoa tälle homolesbo pride viikolle. Lipuissa liehuu miehen mars -ja naisen venus symbolit. Isoin joukoin kaduille juhlistamaan normaaliutta !!!

        Ei Lieksa todellisuudessa niin roskainen ole katukuvassa. Ongelma on siinä kuten edellisessä viestissä joku totesi, että roskia kaikenlaisia heitetään kadulle jopa autoista, tupakantumpeista lähtien tyhjät oluttölkit mukaan lukien.

        Mikä on normaalia ja mikä ei? Ei sille ole määritelmää. Ajansaatossa normaalius ja epänormaalius muuttaa muotoaan. Joistakin asioista, joita on pidetty epänormaalina asioina satavuotta sitten, onkin nykyään normaalia. Suvaitsevaisuus on normaalia. Suvaitsemattomuus on epänormaalia.

        Kaduilla ei todellisuudessa juhlita normaaliutta, koska on vastakohtana epänormaaliuus. Jos kaduilla jotain pitää juhlia, niin suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, silloin kun siitä ei ole kenellekkään mitään haittaa tai uhkaa. Ihmisiä me ollaan kaikki, vaikka joskus vähän erilaisia.


    • Anonyymi

      Alkoholin aiheuttamiin miljardien eurojen suuruisiin kustannuksiin sisältyvät sairauseläkkeet ja sairauspäivärahat, sairauksien hoito, sosiaalipalvelut ja -turva, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito, oikeusjärjestelmä ja vankeinhoito. Suurin ryhmä on onnettomuusvahingot ja rikosvahingot sekä tuotannonmenetykset siirtyminen työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle.

      Tupakointi aiheuttaa haittaa terveydelle ja taloudelle monin eri tavoin. Terveydenhuollon kuormittuminen, tulipalot, sairauspoissaolot, ennenaikaiset kuolemat sekä tulonsiirrot kuten sairauspäivärahat maksavat vuosittain useita miljardeja euroa.

      Moni todellakin päätyy työttömäksi alkoholismin takia, kun hän irtisanotaan. Eli viina voi olla syy työttömyyteen.

      Veroeuroja tarvitaan todella paljon haittojen maksamiseen ja mistäs muualta niitä otettaisiin kuin tupakasta ja alkoholista.

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä alkoholin ja tupakan aiheuttamien haittojen kustannukset ovat paljon suurempian kuin niiden myynnistä saatava vero, joten uudella hallituksella on vielä todella paljon alkoholin ja tupakan verojen nostovaraa. Sitä toki tehdään pienin harppauksin vuosittain ja se on ihan oikein.

    • Anonyymi

      rosvot menköö kuntouttavaa lapiohommiin

    • Anonyymi

      Ei kannata vastata kun viherpiipero poistaa sen !

    • Anonyymi

      Lieksassa on päihdeyksiköitä käytetään liikaa alkoholia Nurmekseen on siirretty päihdeongelmaisia laitospaikkaan verorahoilla maksaa kun olisi tärkeäpää hoitaa vanhukset Lieksan työllisyyspalveluun mene rahaa tehottomaan työllistämiseen näitäkin vaivaa päihdeongelmat kuka työnantaja ottaa päihdeongelmaisen työpaikkaan. Paljon maksaa syrjäytyneet työttömät ovat kuntouttavassa työtoiminnassa saavat asumis ja työmarkkinatukea ovat yhteiskunnan kulueränä säästöä pitäisi saada näistäkin menoista. syrjätynyt työtön panee suojakäsineet käteen ja keräilee tupankantumpit tyhjentää roskikset. Nuori on tärkeä tulevaisuuden työntekijä johon kannattaa verorahoja käyttää kuin kuntouttavassa työtoiminassa olevaan vanhaa ikä kantturaa.

      • Nuoren syrjäytymiseen pitäisi puuttua varhaisessa vaiheessa ja estää se. Sitten kun on vanhempi ja ryyppyputki päällä ja terveys reistaa, on jo paljon kalliimpaa ja vaikeampaa auttaa.


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Nuoren syrjäytymiseen pitäisi puuttua varhaisessa vaiheessa ja estää se. Sitten kun on vanhempi ja ryyppyputki päällä ja terveys reistaa, on jo paljon kalliimpaa ja vaikeampaa auttaa.

        Ja tämä liittyi roskaamiseen ja siisteyteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä liittyi roskaamiseen ja siisteyteen?

        Kyllähän Oulun seudulla pultsareita sanoi eräs poliitikko saastaksi. Liittyy siis roskaamiseen.


      • Tutustu kortongin käyttöohjeeseen paremmin. Se vedetään johonkin muualle kuin päähän. Päähän se voi olla hitusen ahdas, ja haitata myös jonkin verran hengitystä.


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Tutustu kortongin käyttöohjeeseen paremmin. Se vedetään johonkin muualle kuin päähän. Päähän se voi olla hitusen ahdas, ja haitata myös jonkin verran hengitystä.

        Säilytä tämä! Jäljittelemätön tyylitajusi on rautaa. Ihmisen viisaus aivan tihkuu ilmaisuissasi.


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Tutustu kortongin käyttöohjeeseen paremmin. Se vedetään johonkin muualle kuin päähän. Päähän se voi olla hitusen ahdas, ja haitata myös jonkin verran hengitystä.

        kiitos, kun kerroit kokemuksesi. Otetaan opiksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        kiitos, kun kerroit kokemuksesi. Otetaan opiksi.

        Ei kestä. Mielellänihän minä autan. Jotenkin on vain hämmentävää kohdata vielä nykyaikana ihmisiä jotka eivät tiedä miten kortonkia käytetään.


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Ei kestä. Mielellänihän minä autan. Jotenkin on vain hämmentävää kohdata vielä nykyaikana ihmisiä jotka eivät tiedä miten kortonkia käytetään.

        Lapsella on lapsen mieli.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsella on lapsen mieli.

        Et halua luovuttaa, vaan haluat väkisin saada kortonkisolvauksesi minulle läpi? Hyvä on. Sovitaan, että olet solvannut minua, ja sait siitä hyvän mielen.


      • Anonyymi
        Uuninpankko kirjoitti:

        Ei kestä. Mielellänihän minä autan. Jotenkin on vain hämmentävää kohdata vielä nykyaikana ihmisiä jotka eivät tiedä miten kortonkia käytetään.

        Ei kai tämä nyt yllätä ketään, kaiken tietävä toimii myös ehkäisyneuvojana.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tämä nyt yllätä ketään, kaiken tietävä toimii myös ehkäisyneuvojana.

        En jaksa enää riidellä sinun kanssasi. Tehdäänkö sovinto?


    • Anonyymi

      taitaa kuulua roskaamiseen kun potkut saat Pihlajalinnan toimitusjohtajakin kutsui heitä ihmisroskaksi

    • Anonyymi

      Yleisesti ottaen Lieksan tienvarret ovat siistejä ja hyvin hoidettuja.Mutta kyllä sieltä
      ties mitä alumiini tölkkiä.muovipussia.kertakäyttölautasta ym. niin kyllä niihin väkisinkin törmää.Mutta aika vähän kuitenkin.Mutta vähänkin on luonnolle paljon.
      Kumma että 0.15 euroa/tölkki ei kiinnosta vaan viskataa tien varteen.

    • Laiskuus vie voiton. Ei kehdata palauttaa tölkkiä takaisin edes pantin takia.

    • Anonyymi

      Etkö sinäkään viitsi kerätä?

      • Anonyymi

        Minä ainakin kerään, jos vastaan tulee tyhjiä oluttölkkejä polkupyöräilessä vastaan. Niitä kun kerään niin ajanmittaan niistä kertyy muutamia euroja kerralla kun vie ne palautuspisteeseen ja lähikaupasta sitten voi ostaa ruokaa.

        Omat tyhjät tölkit menee siinä samalla.

        Kerrankin löysin syrjäisen metsäautotien parkkipaikalta kerätessäni pari kassillista tyhjiä oluttölkkejä. Ihmettelen vaan miksi joku tai jotkut siellä olutta juovat?


    • Anonyymi

      Ilmoititko verottajalle löytämistäsi tölkeistä? Ne ovat ylimääräistä tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle ja tulorekisteriin!
      Kerroppas polkupyöräsi rungon numero miin tiedetään ilmoittaa verottajalle että liikut vielä ilmaiseksi ja saat ylimääräistä tuloa!
      Verottaja takavarikoi polkupyöräsi ja sitten se tölkeillä rikastumisesi loppuu! Saat vielä veronkierrosta petossyytteen ja saat sakkoa käräjillä! Nyt on niin tiukat ajat kun valtio tarvitsee kaikki roposet uusiin hävittäjähankintoihin, joten eipä pimitellä mitään!
      Jaahah, jos tästä lähtisi kaverin mökkityömaalle hommiin, tietysti verottomiin hankkeisiin!

      • Anonyymi

        tummaihoinen somali keräilee tyhjät tölkit vieden viimeiset roposet köyhiltä työttömiltä. maahanmuuttajat eivät ilmoita tuloistaa tulorekisteriin. sosiaalituessa on porsaanreikiä esim. asumistuella huijataan saatetaan maksaa asumistukea sellaiseen vuokra-asuntoon jossa ei asu. vaan asuu kaverin luona tätä toimintaa käytetään hyväkseen tyhjät tölkit ei näy tuloissa eikä pimeänä tehty työ muutamat työttömät harrastavat myös leipomotuotteita valmistetaan myydää kotoa käsin. tyhjillä tölkeillä ei rikastu työtön voi ostaa pääsylipun vaskiviikon tapahtumiin ja saa makkarapaketin ostettua. tölkkien keräily on itsenäistä työtä kuin kuntouttava työtoiminta. eli tulot ei näy jos tehdystä työstä annetaa käteen rahaa ja marjojen poimintatulot eivät näy nekin pitäisi ilmoittaa tulorekisteriin. tulorekisteri on hyvä Kela seuraa tuloja esim. työttömyysturva vaan kattava ei ole vielä


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vai että pitäisi minun ilmoittaa verottajalle ne tulot tyhjistä oluttölkeistä ja maksaa verot? En varmasti kerro! Pitää sitä työttömällä olla jotain pieniä tuloja ja samalla saa liikuntaa ja ajan kulumaan kun kerään tyhjiä oluttölkkejä. Missähän se kaverisi kesämökkityömaa sijaitsee? Siitä olisi verottaja enemmän kiinostunut, kuin minun tuloista, joita oluttölkeistä olen saanut.

        En kerro polkupyöräni numeroa, se on ainut kulkuväline millä liikun. Mutta kengännumeron voin kertoa. Se on 45.

        En minä nyt mitään muita roskia kerää. Ei niistä saa mitään tuloja saa. Vaikka voi sen sanoa ihmisten piittaamattomuudesta, että kaikenlaista roskaa näkee metsäautoteiden varsilla ja rekkautojen parkki ja kääntymispaikoilla kun puutavaraa hakevat. Puukuormaa hakevat eivät roskaa, kyllä ne ovat varmaan kaupunkilaiset tai metsäautoteillä liikkuvat ihmiset. Ei luontoon saa heittää, ei pienempiä eikä isompia roskia. Ne eivät kovinhelposti maadu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että pitäisi minun ilmoittaa verottajalle ne tulot tyhjistä oluttölkeistä ja maksaa verot? En varmasti kerro! Pitää sitä työttömällä olla jotain pieniä tuloja ja samalla saa liikuntaa ja ajan kulumaan kun kerään tyhjiä oluttölkkejä. Missähän se kaverisi kesämökkityömaa sijaitsee? Siitä olisi verottaja enemmän kiinostunut, kuin minun tuloista, joita oluttölkeistä olen saanut.

        En kerro polkupyöräni numeroa, se on ainut kulkuväline millä liikun. Mutta kengännumeron voin kertoa. Se on 45.

        En minä nyt mitään muita roskia kerää. Ei niistä saa mitään tuloja saa. Vaikka voi sen sanoa ihmisten piittaamattomuudesta, että kaikenlaista roskaa näkee metsäautoteiden varsilla ja rekkautojen parkki ja kääntymispaikoilla kun puutavaraa hakevat. Puukuormaa hakevat eivät roskaa, kyllä ne ovat varmaan kaupunkilaiset tai metsäautoteillä liikkuvat ihmiset. Ei luontoon saa heittää, ei pienempiä eikä isompia roskia. Ne eivät kovinhelposti maadu.

        Periaatteellasi jää hävittäjät ostamatta kun et lähetä verottajalle tietoa tolkeistä saaduista rahoista! Minusta se on demokratiaa jos köyhiä kovistellaan maksamaan lisää veroja ja rikkaille annetaan verohelpotuksia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteellasi jää hävittäjät ostamatta kun et lähetä verottajalle tietoa tolkeistä saaduista rahoista! Minusta se on demokratiaa jos köyhiä kovistellaan maksamaan lisää veroja ja rikkaille annetaan verohelpotuksia!

        En lähetä verottajalle tietoja oluttölkeistä, oli ne sitten omia tai toisten. Se on palkka, kun siivoan ympäristöä. Ei verottaja voi viedä polkupyörääni, se on minun kulkuväline. Jos vie, niin ostan uuden tai käytetyn.


      • Anonyymi

        uuden polkupyörän hankinnasta pitäisi ilmoittaa Kelalle, sosiaalitoimistoon polkupyörän hankinnan rahoituslähde eli millä rahalla hankittu polkupyörä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uuden polkupyörän hankinnasta pitäisi ilmoittaa Kelalle, sosiaalitoimistoon polkupyörän hankinnan rahoituslähde eli millä rahalla hankittu polkupyörä

        Minkäväristen ihmisten se selitys uuden pyörän hankinnasta pitäisi antaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkäväristen ihmisten se selitys uuden pyörän hankinnasta pitäisi antaa?

        Varmaan tumma ja valkoihoisten ihmisten selitys vero tai sosiaalitoimistolle. Sanon sen toistamiseen, minä en ilmoita. Polkupyörä on välttämätön kulkuväline tyhjien tölkkien keräämisessä.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Löpönlenkki?
        Mitähähän senkin tienvarsilta löytyisi?
        Riittäiskö yksi iso jätesäkki ?


      • Anonyymi

        Ihan hyvä video, josta paljastui se roskaaminen. Suomiko puhdas maa?

        Itse olen huomannut saman asian metsäteillä pyöräilessä. Osittain metsäteistä on tehty kaatopaikkoja. Olen nähnyt sohvia, sänkyjä, arabian vessanpönttö, tosin maanomistaja sen vienyt pois. Videolla näkyi peltisiä oluttölkkejä. Totta kai ne kakannattaa kerätä pois, niistä saa 15 centtii, ei sekään monia kiinosta, vaan heitetään teiden varsille.


      • Anonyymi

        Kalja limsa tölkit ja muovipussit.....niitä kyllä teiden varsilta löytyy edelleen.Eiköhän se roskis ole jokaisen kotona/pihassa /kerros/rivitalossa jäte keräys.
        Kumma että edelleen teiden varsille nakataan.


      • Anonyymi

        Roskien heittämisestä ja jättämisestä luontoon pitäisi antaa kunnon rikesakko.


    • Anonyymi

      Minä paistan harrastuksekseni tilauksesta karjalanpiirakoita, pullaa ja teen täytekakkuja, voileipäkakkuja ja mitä kukakin tuttavistani haluaa. En varmasti tule ilmoittamaan mitään verottajalle tai mihinkään Kelalle rai rekistereihin. Ostan itse tarvikkeet ja myyn käteisellä sen verran halvalla, että bensarahat saan. Asiakkaani ovat kaikki tuttujani. Ennemmin tämä on hyväntekeväisyyttä.

    • Anonyymi

      Miksi nuorten festaritapahtumia ei piedetä kaatopaikoilla? Niilä olisi varmaan siellä roskien sessa kotoisampaa ja siivouksesta ei tarvitsisi huolehtia!

    • Anonyymi

      Ei Lieksalaiset ymmärrä siisteyden päälle, nuorten täytyy heittää auton ikkunasta oluttölkit ja kertakäyttöastiat pitkin tienvarsia, jotkut vanhemmat antavat koiriensa paskoa keskelle jalkakäytäviä, aika alkukantaista ja surullista käyttäytymistä.

    • Anonyymi

      Onneksi tuota ei tapahdu muissa kaupungeissa! Esimerkiksi ruisrock tapahtuman jäljiltä ei ollut tarvinnut siivota ollenkaan, oli ollut niin siistiä!

      • Anonyymi

        Miten se on mahdollista, kun siellä oli niin paljon väkeä. Pakko siellä on ollut siivota.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten se on mahdollista, kun siellä oli niin paljon väkeä. Pakko siellä on ollut siivota.

        Ei tarvinnut siivota, kun kaikki olivat niin siistejä ja huomaavaisia että siivosivat omat jälkensä!


    • Anonyymi

      Miksei ne järjestä festareita kaatopaikoille? Saa levitellä roskiaan mielinmäärin ja porukka viihtyy eikä roskia tarvitse siivota!

      • Anonyymi

        Keskustelunavaajana ihmettelen tätä kommenttien määrää. Onhan se hyvää mainosta festareille, jos ei tarvitse siivota. Ilmeisesti yleisölle on jaettu ilmaisia roskapusseja, jonne saa pistää roskat ja viedä roskien keräilypisteisiin.

        Tuosa aikaisemmin kommentoin, että kerään tyhjät oluttölkit, jos niitä löytyy ja niistä saa muutaman euron. Se on työttömälle tienestiä, verotonta palkkatuloa, kun kaljanjuojat heittelevät tyhjiä oluttölkkejä teidenvarsille ja metsäautoteille. Se on sitä vapaaehtoista siivoamista, eikä pensaa kulu, kun pyörällä ajelee.

        t.keräilijäkalle.


    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe