Duncan Laurence/ Arcade

The best won. Tässä kohtaa on pakko sanoa näin.

Vaikka en kyseisistä viisuista kovin paljon diggaa, enkä välitä.

Suomen lähettämästä viisusta en sano mitään.

Muuta, kuin että ei ehkä olisi kannattanut lähettää kyseiseen kisaan ollenkaan.
Ei noin huonoilla eväillä. Nimi, maine ja edeltävät ansiot eivät aina vaan riitä viemään kovinkaan pitkälle, ei ainakaan johda mihinkään pitkälle johtavaan menestykseen.

Voisin sanoa paljonkin, mutta sanottakoon tässä edes joitakin menestymismahdollisuuksia. Joko menevä biisi, tai sitten balladi. Ei koskaan missääm nimessä mitään yhdestä ja toisesta korvasta toiseen läpi meneviä radiobiisejä, tai jumpuksia. Kuten viime vuonna näin kävi.

- Ei saman aiheen, sanojen, rytmien ja temmon jatkuvia toistoja, kiitos!

- Vaan enemmän melodian, rytmin, temmon ja sanojen enempää vaihtelevuutta ja vivahteikkuutta, kuten esim. Norjan tämänvuotisessa Euroviisuehdokkuudessa oli.

Jos tekee rytmikkään, tai hitaan kappaleen, niin saman toistuvuutta kannattaa ehdottomasti välttää.

- Esittäjän ulkonäkö, karisma ja tyylikäs vaatetus ovat ja tuovat aina plussaa.


Yliampuvuutta kannattaa myös aina välttää.

- Ja jos nämä edellä mainitut asiat eivät toteudu, tai täyty, niin sitten kannattaa ehdottomasti pitää ennemmin kokonaan välivuosi noista Euroviisukekkereistä.

Säästyy siinä ainakin, jos ei muuta, niin ainakin veronmaksajien rahoja.
4213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

https://www.youtube.com/watch?v=fn2Djz0NwVE

Jokke Turkka (17. huhtikuuta 1942 Pirkkala – 22. heinäkuuta 2016 Pirkkala) koulutti mm.Mikko Kivisen( s. 20. marraskuuta 1957 Helsinki) valitettavasti.

Onhan tuossa Kivisen sekundassa yksi hyväkin "heitto": "Kuosmasessa ja kalakukossa on vaan yksi ero ... " ...

Äänestä

Mitä vanhan lahtelaiskommunistin poika tekee(misiin)savolaishjuumorin) keinoilla??!! Hjyväksyn, mutta en silti ummarra ...

Äänestä

Pöljällä ollaan taas.

Äänestä

Pimeetä porukkaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

The best won. Tässä kohtaa on pakko sanoa näin.

Vaikka en kyseisistä viisuista kovin paljon diggaa, enkä välitä.

Suomen lähettämästä viisusta en sano mitään.

Muuta, kuin että ei ehkä olisi kannattanut lähettää kyseiseen kisaan ollenkaan.
Ei noin huonoilla eväillä. Nimi, maine ja edeltävät ansiot eivät aina vaan riitä viemään kovinkaan pitkälle, ei ainakaan johda mihinkään pitkälle johtavaan menestykseen.

Voisin sanoa paljonkin, mutta sanottakoon tässä edes joitakin menestymismahdollisuuksia. Joko menevä biisi, tai sitten balladi. Ei koskaan missääm nimessä mitään yhdestä ja toisesta korvasta toiseen läpi meneviä radiobiisejä, tai jumpuksia. Kuten viime vuonna näin kävi.

- Ei saman aiheen, sanojen, rytmien ja temmon jatkuvia toistoja, kiitos!

- Vaan enemmän melodian, rytmin, temmon ja sanojen enempää vaihtelevuutta ja vivahteikkuutta, kuten esim. Norjan tämänvuotisessa Euroviisuehdokkuudessa oli.

Jos tekee rytmikkään, tai hitaan kappaleen, niin saman toistuvuutta kannattaa ehdottomasti välttää.

- Esittäjän ulkonäkö, karisma ja tyylikäs vaatetus ovat ja tuovat aina plussaa.


Yliampuvuutta kannattaa myös aina välttää.

- Ja jos nämä edellä mainitut asiat eivät toteudu, tai täyty, niin sitten kannattaa ehdottomasti pitää ennemmin kokonaan välivuosi noista Euroviisukekkereistä.

Säästyy siinä ainakin, jos ei muuta, niin ainakin veronmaksajien rahoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu