Naapurin tontin maat valuvat pihaan

Naapuri on laittanut rinteeseen niin paljon maata, että tänä keväänä sateiden myötä maat ovat sortuneet aitaan vasten ja nyt jo pihalle. Tontin raja on ”siirtynyt” jo metrin minun nurmikon päälle. Asianomaisen mielestä on normaalia että rinne vähän sortuu. Miten kannattaisi edetä asiassa?
5421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aloituksen tekeminen tänne Suomelle kannattaa aina

Äänestä

Ennenkuin teet mitään tämmöistä niin varmista mikä pihakorko on sun ja naapurin rakennusluvassa. Ellei pihakorosta ole mitään mainintaa, sen oletataan olevan nk alkuperäinen eli rakentamattoman ja kaivamattoman tontin korossa. Ja kannattaa nyt selvittää ihan aluksi kumman pihakorko (omasi vai naapurin) on se rakennusluvan mukainen tai rakennuslupamerkintöjen puuttuessa luonnonmukainen.

Jos sitten naapuri on mennyt poikkeamaan pihakorosta luvatta niin ensimmäisenä suosittelen valokuvaamaan vahinkopaikan useammasta eri suunnasta ja käyttämään muutaman ulkopuolisen henkilön paikanpäällä jotta sulla on tarvittaessa tarjota silminnäkijälausuntoja. Sitten vain ilmoittamaan naapurille ettet muistaaksesi ole sopinut jätemaiden varastoinnista tontillasi eikä aitaakaan ollut tarkoitus purkaa joten jätemaat sopisi siirtää pois, naapurin omalla kustannuksella tietenkin.

Äänestä
  • Niin, unohdin mainita, että naapurin tontti nousee n 5 metriä kahden metrin matkalla, eli rinne on todella jyrkkä.

    Äänestä

Noin isolla korkeuserolla jompi kumpi teistä on poikennut luonnonkorosta oikein kunnolla, näin ainakin ellei kyseessä ole kalliojyrkänne. Teoriassa on mahdollista että poikkeaminen on tapahtunut ihan luvan kanssa (rakennusluvassa korkomerkinnät tontista, ei pelkästään talonkoroista) mutta todennäköisemmin näin ei ole. Kyllä tuosta tulee jommalle kummalle eteen muurin rakentaminen ja nyt on vain kyse siitä kumpi tuon muurin joutuu ottamaan pihalleen ja kustantamaan.

Äänestä

Kerrotko aloittaja mihin päädyittä tässä asiassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Naapuri on laittanut rinteeseen niin paljon maata, että tänä keväänä sateiden myötä maat ovat sortuneet aitaan vasten ja nyt jo pihalle. Tontin raja on ”siirtynyt” jo metrin minun nurmikon päälle. Asianomaisen mielestä on normaalia että rinne vähän sortuu. Miten kannattaisi edetä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu