Mitä enemmän lukee - oppii ja tietää, sen enemmän tätä maailmaa ihmettelee. Nyt on vuorossa psykodynaamisen ja analyyttisen therapia - säätiön julkaisu: http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm
"Psykodynaamisella käsitteellä libido on kuvattu ihmisen perustarvetta olla hyvässä ja rakastavassa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Pieni vauva etsii yhteyttä heti syntymän jälkeen häntä hoitavaan henkilöön. Läheisyyden tarve jatkuu koko elämän ajan aina viimeiseen henkäykseen asti. Mikäli toiveemme itselle tärkeän ihmisen hyväksynnästä ja rakkaudesta ei toteudu, joudumme tuskallisesti miettimään, mikä meissä on vikana, ja joudumme häpeän valtaan. Häpeämiseen meillä on sisäsyntyinen valmius vauvasta lähtien.
Häpeä on hyvin tuskallinen tunne, ja siksi sitä käytetään kasvatuskeinona. Kun hoitaja katsoo lasta paheksuen tai jopa inhoten, lapselle tulee sietämätön olo. Siksi hän yrittää kätkeä todellisen itsensä muilta. Hän joutuu tarkkailemaan koko ajan tuskaisesti itseään, koska pelkää näkyväksi tulemista (Mälkönen 1996). Hän ei luota muiden hyväksyntään. Tästä syystä hän on valmis luopumaan häpeää tuottavasta olemuksestaan ja haluaisi hinnalla millä hyvänsä muuttua sellaiseksi, että häntä rakastettaisiin."
"Ohutnahkaisesti narsistinen potilas haavoittuu herkästi ihmissuhteissa, myös hoitosuhteessa, koska hän ei osaa riittävästi suojautua. Rosenfeldin havaintojen mukaan ohutnahkaisen itsetunto on vakavasti vaurioitunut traumaattisen lapsuuden aikana. Häntä on kasvuvaiheessa torjuttu ja nöyryytetty. "
Useissa lähteissä kuitenkin tuodaan esille, että häpeä on se tunne jolla persoonallisuus saadaan muuttumaan psykodynaamisessa terapiassa. Kuten alkuun viitataan - kaikilla on tarve olla rakastavassa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa ja sitä hakee koko elämän suhteen. Onko psykodynaaminen terapia sitä - että saadaan ihminen häpeämään, terapeutti pidättäytyy rakastavastaq suhteesta ja annosteleekin sitä pienin ripauksin, jolloin riippuvuussuhde syntyy? Käyttääkö psykodynaaminen suuntaus häpeää kasvatuskeinona - onko tämä terapiasuuntaus vain kasvatusta, jossa terapeutti ottaa "Äidin tai isän hahmon" - ja näin "kasvattattaa" terapiassa käyvät aikuiset uuteen alkuun. Äiti tai isä kasvattaa lapset lapsien persoonallisuuteen, persoona muodostuu lapsuudessa. Tehdäänkö tämä tietyissä terapiasuuntauksissa elämällä uudelleen kriisit - joita Eriksonnin teoriankin mukaan ihimisellä on elämässään useita ja näin elämä kasvattaa. Miksi terapiassa pitäisi luoda alisteinen - vanhempi - lapsi suhde hoidettavaan ASIAKKAASEEN, jotta terapeutti voisi oman pätevyytensä kautta "kasvattaa lapsen uuteen personallisuuteen".
"Psykodynaamisella käsitteellä libido on kuvattu ihmisen perustarvetta olla hyvässä ja rakastavassa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Pieni vauva etsii yhteyttä heti syntymän jälkeen häntä hoitavaan henkilöön. Läheisyyden tarve jatkuu koko elämän ajan aina viimeiseen henkäykseen asti. Mikäli toiveemme itselle tärkeän ihmisen hyväksynnästä ja rakkaudesta ei toteudu, joudumme tuskallisesti miettimään, mikä meissä on vikana, ja joudumme häpeän valtaan. Häpeämiseen meillä on sisäsyntyinen valmius vauvasta lähtien.
Häpeä on hyvin tuskallinen tunne, ja siksi sitä käytetään kasvatuskeinona. Kun hoitaja katsoo lasta paheksuen tai jopa inhoten, lapselle tulee sietämätön olo. Siksi hän yrittää kätkeä todellisen itsensä muilta. Hän joutuu tarkkailemaan koko ajan tuskaisesti itseään, koska pelkää näkyväksi tulemista (Mälkönen 1996). Hän ei luota muiden hyväksyntään. Tästä syystä hän on valmis luopumaan häpeää tuottavasta olemuksestaan ja haluaisi hinnalla millä hyvänsä muuttua sellaiseksi, että häntä rakastettaisiin."
"Ohutnahkaisesti narsistinen potilas haavoittuu herkästi ihmissuhteissa, myös hoitosuhteessa, koska hän ei osaa riittävästi suojautua. Rosenfeldin havaintojen mukaan ohutnahkaisen itsetunto on vakavasti vaurioitunut traumaattisen lapsuuden aikana. Häntä on kasvuvaiheessa torjuttu ja nöyryytetty. "
Useissa lähteissä kuitenkin tuodaan esille, että häpeä on se tunne jolla persoonallisuus saadaan muuttumaan psykodynaamisessa terapiassa. Kuten alkuun viitataan - kaikilla on tarve olla rakastavassa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa ja sitä hakee koko elämän suhteen. Onko psykodynaaminen terapia sitä - että saadaan ihminen häpeämään, terapeutti pidättäytyy rakastavastaq suhteesta ja annosteleekin sitä pienin ripauksin, jolloin riippuvuussuhde syntyy? Käyttääkö psykodynaaminen suuntaus häpeää kasvatuskeinona - onko tämä terapiasuuntaus vain kasvatusta, jossa terapeutti ottaa "Äidin tai isän hahmon" - ja näin "kasvattattaa" terapiassa käyvät aikuiset uuteen alkuun. Äiti tai isä kasvattaa lapset lapsien persoonallisuuteen, persoona muodostuu lapsuudessa. Tehdäänkö tämä tietyissä terapiasuuntauksissa elämällä uudelleen kriisit - joita Eriksonnin teoriankin mukaan ihimisellä on elämässään useita ja näin elämä kasvattaa. Miksi terapiassa pitäisi luoda alisteinen - vanhempi - lapsi suhde hoidettavaan ASIAKKAASEEN, jotta terapeutti voisi oman pätevyytensä kautta "kasvattaa lapsen uuteen personallisuuteen".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samaan artikkeeliin viitattuna tässä ilmenee tieteellisistä tutkimuksista asenne, mitä tämän koulutussuunnan ammattilaisilla voi olla: "Häpeään altistuneen, ohutnahkaisen potilaan persoonallisuuden integraatio on jäänyt jossain määrin mustavalkoiseksi. Hän pitää hyvän ja pahan erillään toisistaan ja sijoittaa ihmissuhteissaan projektion ja projektiivisen identifikaation avulla muitakin vaikeita ominaisuuksia ja tunnetiloja itsensä ulkopuolelle. Projektiivisuudesta johtuen hän ei näe toista ihmistä erillisenä, sellaisena kuin tämä todellisuudessa on."
- Kannattaa valittaa aina kun ITSE koet terapeutin vahingollisena - sellaisena erillisenä kun hän on ja näyttäytyy sinulle. Jos kuvittelet, että terapeutti haluaa sinulle hyvää - mutta vointisi huononee, niin silloin hän (terapeutti) on sitä mitä on - eli mahdollisesti SINULLE vahingollinen.
Terapeutti joka suhtautuu sinuun "kasvattavana vanhempana" ja joka käyttää vielä "häpeää" kasvatuskeinona - eli saa sinut manipuloiden janoamaan normaalia vuorovaikutussuhdetta ja hyväksyntää, voi pahimmillaan jopa toimia henkisen väkivallan rajoilla. Jos kokemuksesi on huono - terapia on todennäköisesti huonoa. Jos olosi ei parannu jo parissa kuukaudessa, kysy terapeutilta miksi olosi huononee - suhtautuuko hön sinuun jotenkin alisteisesti ja onko teilla suhde, jossa olosi voi parantua. Vai onko kysymyksessä joku roolileikki, jossa terapeutti toimii niin, että oireet kasvavat ja tulevat paremmin esille, jotta voit tulkita ja analysoida niitä terapeutin kanssa. Vai tähtääkö hän suoraan olosi parantamiseen (vai pahentamiseen)?
Tai sitten lppeta terapia, pyydä kirjallisesti selvitys potilasasiamieheltä tai tee valitus, jos olosi on oikeasti pahentunut.
Monesti lukee psykodynaamisten terapioiden kohdalla, että he joilla on kykyä kestää nöyryytys voivat parantua.. Joka on. Hyvin mielenkiintoinen näkemys ylläoöevaan, jossa kuvataan että ongelmat lähtevät siitä että ihmistä on nöyryytetty. Pitääkö terapiassa siis nöyryyttää ihmistä, jotta voi parantua kaikesta siitä nöyryytyksestä, häpeästä ja jopa henkisestä väkivallasta sekä näin elää kriisit toisensa jälkeen uudelleen tämän suuntaisessa terapiassa?
"Pitääkö terapiassa siis nöyryyttää ihmistä, jotta voi parantua kaikesta siitä nöyryytyksestä, häpeästä ja jopa henkisestä väkivallasta sekä näin elää kriisit toisensa jälkeen uudelleen tämän suuntaisessa terapiassa?"
Kommentti pitkään moniosaiseen kirjoitukseen. Ei tietenkään ole näin. Sinulla on ollut paska ja ymmärtämätön terapeutti. (Käsitin siis että kerrot omaa kokemustasi?) Juttu on aivan selkeä. Olen itse psykodynaamisessa terapiassa käynyt ja siitä hyötynyt asiakas. Olen pahoillani puolestasi, mutta jotenkin tulee olo että kai nyt sentään kuka vain ymmärtää etteivät nuo esittämäsi tulkinnat kuvaa psykodynaamista eikä mitään muutakaan terapiaa oikein sovellettuna ja sellaisena kuin sen kehittäjät ovat sen tarkoittaneet. Ei tuohon jaksa oikein mitään enempää sanoakaan. Muuta kuin että hyvä että tuot esiin mitä sinulle on tapahtunut, ja että siihen pitäisi olla joku hyvä ja tehokas ratkaisukeino että vaarallinen terapeutti saataisiin aisoihin ja jos mahdollista vielä että kärsinyt asiakas saisi hyvityksen, vaikkei tasapainoaan ehkä saakaan enää takaisin. Ja että yhteiskunnan menettelytavat ja väylät tämän saavuttamiseksi ovat tällä hetkellä aivan riittämättömät, potilaan ja asiakkaan oikeudet ovat huonot.
Terapeutit, psykiatrit, psykologit ja muut mielenterveysjärjestelmän toimijat ovat valtaakäyttäviä henkilöitä, joita järjestelmä suojelee.
Psykodynaamisen teorian ja terapian vika se ei kuitenkaan ole. Vaan ihmisten, jotka soveltavat sitä ja hyötyvät mielenterveysjärjestelmästä, ja potilaista.
"jos mahdollista vielä että kärsinyt asiakas saisi hyvityksen"
Terapeutti saa palkan kelalta ja jos potilas kokee vahinkoa, on pitkä ja kivinen tie, jossa potilaan pitäisi se todistaa, mutta on riski että siinä prosessissa menee loputkin ajattelun terveellisyydetä.
Jos vahinkoa tapahtuu, korvausta voi hakea potilasvahinkokeskuksesta. Terapeutti tai terapiatalo tuskin mitään korvaa. Tai ehkä tarjoavat pari ilmaista lisäkäyntiä, jossa voit käsitella yraumojasi traumat aiheuttaneen terapeutin kanssa.
Psykoterapia nykyisellään on kallista eikä siitä kovinkaan moni hyödy. Rahat menee sekä itseltä että yhteiskunnalta.
Käytännössä ala-arvoista terapeuttia ei voi saada vastuuseen mitenkään. Kaikki kertomasi on vain sinun sairauden oireilua. Mielenterveysjärjestöt ja lainsäädäntö suojelevat terapeuttia.
En kannata terapiatakuuta. Se on vain terapeuttien keino saada lisää potilaita myös niiden huonojen, joille potilaita ei muuten riitä. Seuraavaksi tulee terapiapakko. Veroeurot hupenee turhuuteen. Olisihan niille käyttöä hyödyllisempäänkin. Terapiatakuu on kokeilu, joka lopetetaan vuosien kuluttua hyödyttömänä, mutta vahinko ehti jo tapahtua.
Mikä olisi mielestäsi hyvä vaihtoehto terapialle ja terapeuteille?
Mielestäni pitäisi mitata psykoterapian laatua ja karsia terapeutit, jotka eivät saa tulosta aikaan. Pitäisi myös olla selvemmät kriteerit, ketkä ylipäätänsä hyötyvät psykoterapiasta. Terapiaan kustannus-tehokkuutta. Mielestäni voi kyseenalaistaa jopa kolme vuotta kestävän terapian. Myös psykoterapeutilla pitäisi olla mahdollisuus keskeyttää terapia ilman leimautumista huonoksi terapeutiksi, jos katsoo ettei asiakas ole autettavissa terapian keinoin. Pitäisi enemmän suunnata vaihtoehtoisiin kuntoutumiskeinoihin kuten luontoliikunta ja ravitsemus tukihenkilön tuella.
Terapian laatumittaristo ja järjestelmä pakolliseksi kaikille terapeuteille, jotka tarjoavat terapiaa niin, että saavat palkan KELAlta.
- Aloitusmittaus, ahdistus, masennus, suru, viha, voimattomuus, levottomuus ja muut mittarit asteikolla 0-10.
- Kokemus terapeutin empatiasta, kuuntelutaidoista, jästentämisestä, tunteista,
- Tunnekokemus terapiasta, helpottava, kuormittava, ahdistava, raivostuttava, vihaa, surua, voimattomuutta, vahvistava, voimaannuttava.
Ja niin edespäin. Tämä pitää kytkeä terapeuttiin tietojärjestelmässä. Ja sitten pitäisi antaa yleisarvosana. Terapeutin metadataan taustatieto, kokemustieto, työtieto, koulutustieto jne. Kelan terapeuttihaussa pitäisi sitten vähintään olla yleisarvosana, joka tulee asiakkailta.