Olen päihteetön ja elämäntapani on muutenkin raitis, olen käynyt läpi elämän varrella kertyneen taakan ja päivittäinen elämäntapa on ei-riippuvainen.
Puolisoni ei ole päihteetön. Sinänsä hänen juomisensa ei ole alkoholistista mutta mielestäni hänen elämäntapansa perustuu ailahtelevaiselle riippuvuus ilmapiirille. Esim hänen omistautumisensa parisuhteeseen perustuu epävarmuuteen ja on aika hukassa välillä itsensä kanssa. Kaikilla meillä on nämä hetket mutta tuntuu että hän ei muuta olekaan vaan ajelehtii sinne tänne ja saa sen näennäisesti pysymään itselleen normaalin puitteissa.
Tämä alkaa käydä jotenkin yksinäiseksi, raskaaksi ja yksipuoliseksi. Mielestäni parisuhde on yhteinen matka mutta kohtaammeko tosi asiassa yhtään millään tasolla?
Olen ollut suhteessa läsnä ja vähän niinkuin mielenkiinnolla odottanut miten tämä etenee. Yhteisiä vuosia on paljon takana ja yhteistä jaettavaakin meillä on mutta tuntuu että koko ajan vähemmän. Kuin koko ajan enemmän mentäisiin eri suuntaan. Nyt hän kertoi alkaneensa miettiä että mikä on suhteemme tarkoitus. Kuulosti olevansa aika tukalassa tilanteessa "itsensä" kanssa.
Voiko tällainen edes toimia? Yritämmekö mahdotonta? Mielestäni hänen pohdinta on aiheellinen. Mikä on vaihtoehtoni, odotella että hän tulee johonkin tulokseen? Varmaan on tarpeen itsekin pohtia, voiko se olla edes loppujaan itselleni hyväksi, välillä tuntuu että joutuu elämään niin kahta eri maailmaa... olisko kellään kokemuksia?
Puolisoni ei ole päihteetön. Sinänsä hänen juomisensa ei ole alkoholistista mutta mielestäni hänen elämäntapansa perustuu ailahtelevaiselle riippuvuus ilmapiirille. Esim hänen omistautumisensa parisuhteeseen perustuu epävarmuuteen ja on aika hukassa välillä itsensä kanssa. Kaikilla meillä on nämä hetket mutta tuntuu että hän ei muuta olekaan vaan ajelehtii sinne tänne ja saa sen näennäisesti pysymään itselleen normaalin puitteissa.
Tämä alkaa käydä jotenkin yksinäiseksi, raskaaksi ja yksipuoliseksi. Mielestäni parisuhde on yhteinen matka mutta kohtaammeko tosi asiassa yhtään millään tasolla?
Olen ollut suhteessa läsnä ja vähän niinkuin mielenkiinnolla odottanut miten tämä etenee. Yhteisiä vuosia on paljon takana ja yhteistä jaettavaakin meillä on mutta tuntuu että koko ajan vähemmän. Kuin koko ajan enemmän mentäisiin eri suuntaan. Nyt hän kertoi alkaneensa miettiä että mikä on suhteemme tarkoitus. Kuulosti olevansa aika tukalassa tilanteessa "itsensä" kanssa.
Voiko tällainen edes toimia? Yritämmekö mahdotonta? Mielestäni hänen pohdinta on aiheellinen. Mikä on vaihtoehtoni, odotella että hän tulee johonkin tulokseen? Varmaan on tarpeen itsekin pohtia, voiko se olla edes loppujaan itselleni hyväksi, välillä tuntuu että joutuu elämään niin kahta eri maailmaa... olisko kellään kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Alkoholiriippuvuus eli alkoholismi on ihan oma sairautensa, eikä sillä juurikaan ole tekemistä muiden riippuvuuksien kanssa.
Jos parisuhteessa mennään "oma hyvinvointi"-ajattelu edellä, niin ei se parisuhde siitä kyllä parane. Nykyään tunnutaan menevän "minä-minä"-ajattelu edellä joka rintamalla.
Ensimmäinen lause kuvaa minunkin elämääni. Minulla ei ole ollut mitään taakkoja
Seurusteluaikana ilmeni tulevan mieheni alkoholin käyttö. Lauantaiset iltaryypingit ja tietenkin telttareisujen tissuttelu.
Liittomme alkuvaiheessa mieheni oli joskus vetämättömässä kunnossa.
Hän hoiti työnsä eikä aiheuttanut varsinaista harmia vapaallakaan.
Mitenkö tälläinen avaus tuli,olkaa yksin ei tarvitse kärsiä ,jos kärsii niin itsestään,kaikki ei kärsi itsestäkään.
Kriisivaihe, joka pitää käsitellä. Me emme pystyneet, olisi ehkä kannattanut. Mies jäi eläkkeelle ja minulla tuli vaihdevuodet, joita en yhtään ymmärtänyt. Ota puheeksi reilusti. Vaimolla mieli sekaisin, lähes aina v*****aa ja puoliso tuntuu taakalta ja toisaalta pelottaa, että löytää jonkun toisen. Jos teillä on tilanne, jossa lapset muuttavat pois kotoa, niin sitä suuremmalla syyllä, eri elämään tai yhdessä mutta kriisittä ja käsittelemättä se ei suju. Rakkaus on loppunut ja nyt on luvassa kumppani-yhdessäoloa, ei kovin kiinnostavaa.