He ovat suuresti kavahtamianne skeptikoita. Vähän kivaa skitsoilua täällä. Ettehän tekään ole vihreitä miehiä, vaikka niistä puhuttekin.
Toivottavasti edes muutama teistä ymmärtää sekin olisi edistystä.
Toivottavasti edes muutama teistä ymmärtää sekin olisi edistystä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se nyt on käynyt selvästi että ihan oikeita tieteellisesti orientoituneita skeptikoita täällä ei ole. Joskus ehkä oli, ennenkuin ajat muuttui ja skeptikot ikääntyi muihin asioihin.
Näissä nykyisissä "skeptikoissa" ei ole mitään kavahdettavaa. Samaa höpönlöpöä ja liirunlaarumia ajan kuluksi ja pieneksi kiusaksi omaa pientä kapista häntää pörhistellen.
On myös vuosia ollut täällä joku tai joitakin, jotka taistelevat ufouskovaisia vastaan oman uskontonsa vuoksi ja kutsuvat ufoja demoneiksi ja pudonneiksi enkeleiksi, vääriksi valtiaiksi ja Jumalan vihollisiksi. Tasaisin välein hän / he ottaa tuon esille.
On myös ateistina esiintyvä henkilö, joka käy erittäin omituisista syistä täysin turhaa ja epätoivoista taisteluaan. Häntä jos ketä voi kutsua skitsoksi.
Perinteinen debunkkarien ase on syyttää vastapuolta siitä mitä itse tekevät. Sanoja laitetaan suuhun, yleistetään ja hekotellaan omille luomuksilleen ja omalle mielikuvitukselle sekä huonoille kuluneille vitseille.
Ne ei ole toimineet enää vuosiin, mutta ilmeisesti näin he vielä aloittajan tapaan kuvittelevat, että heitä neropatteja kavahdetaan.
Pientä kehitystä kaipaisi myös tuo skeptisyys ja debunkkaus. Tällä hetkellä se on kuin pimeän kaapin hyllylle unohdettu pölyinen vitsikirja.
Ehkä debunkkausta hillitsisi se, että myös avoimesti myönnettäisiin
että valtaisa määrä ufotarinoista on satua.
Usein niin, että aitojen havaintojen faktojen ympärille
kasvaa valtaisa määrä fiktiota.
Voisit Hellis yhtä suurella antaumuksella ruotia myös niitä liiteri-
ja James Randi vääntöjä !
Ehkä tuonkin luontoinen debunkkaus kaipaisi sitä kaipaamaasi
"pientä kehitystä" !
Eihän+kukaan+muuta+ole+väittänytkään.+Debunkkarit+koettaa+antaa+ymmärtää+että+kaikkien+ufohörhöjen+silmissä+puussa+roikkuva+käpykin+on+alienalus.+Näinhän+se+ei+ole.+Ihan+virallinen+ufotutkijoiden+ja+harrastelijoiden+kanta+on+että+2-5%+tapauksista+on+sellaisia+joita+on+vaikeaa+tai+mahdotonta+selittää+luonnollisiksi+tunnistettaviksi+tapauksiksi.
Fiktion+osuus+on+tietty+ja+virhehavaintojen+osuus+suurempi+kuin+vale+tai+fiktio.
Ranskan+avaruusjärjestön+alaisessa+ufotutkimuksessa+tuntemattomiksi+jääneiden+havaintojen+osuus+on+suurempi+kuin+Suomessa.+Johtunee+kulttuurieroista+koska+Suomessa+erittäin+huonokin+luonnollinen+selitys+menee+aina+paranormaalin+edelle.+Ranskikset+osaa+ja+uskaltaa+kritisoida+huonoja+luonnollisia+selityksiäkin.
Mainitsit+Randin+ja+liiterin.+Minkäs+ufoharrastaja+sille+voi+mikä+Randi+on+ja+mitä+joku+on+kertonut+rakentavansa+liiterissä+ledivaloista+ja+lennokista.+Nehän+on+ihan+todellisia+kertomuksia+eikä+ufoharrastajan+keksintöä.
Skeptikot epäilevät sitäkin, etteivätkö peltokuviot olisi Helliksen
mainitsemia ulkoavaruudellisten tekoälyrobottien säteilyttämiä
viestejä , joita voidaan verrata Telluksella lähetettyihin pulloposteihin !
Skeptikoiden skeptisyydellä ei ole mittaa eikä määrää !
Ja tuo on vielä pientä !
Huippu on se, että piintyneet skepot eivät usko edes Pennistonin
binäärien eikä kärkitransistorin ulkoavaruudelliseen alkuperään !
Tähän se rajoittuneeseen tieteelliseen maailmankuvaan
uskominen johtaa !
Sanokaa mun sanoneen !!!
HEIJAAA !!!
Hellis on profeettamme. Skepot Universumin ufouskon paholaisia !
Tieteellinen ahdaskatseisuus on vakavin kehityksen jarru !
HEIJAAA !!!
Sanokaa myös minun sanoneen:
Niin kauan, kuin vanhakantainen tieteellisesti rajoittunut maailmankatsomus
ufotutkimusta kahlitsee, ei ufojen arvoitus tule selviämään !
Hellis tuossa ketjun alussa totesi:
"...Se nyt on käynyt selvästi että ihan oikeita tieteellisesti orientoituneita skeptikoita täällä ei ole..."
-------------------------------------
Hellis on jälleen oikeassa:
Oikein tieteellisesti orientoitunut skeptikko välittömästi hyväksyy minkä
tahansa selityksen ufoilmiöön, jota vanhakantainen , tieteellisesti rajoittunut
tulkinta ei pysty selittämään.
Ja tällaisia oikein tieteellisesti orientoituneita skeptikkoja on palstalla
todella vähän.
En nyt kuitenkaan sanoisi, ettei heitä olisi lainkaan.
Niin lohduton ei tilanne sentään ole !
Helliksellä on myös mahtavaa salattua tietoa siitä, kuinka väärin
orientoituneita ja ahtaaseen tieteelliseen maailmankuvaan juuttuneita skeptikkoja käännytetään ufouskoon kosteusvoiteilla !
Nimittäin 5.4.2017 klo 9:42 hän nimimerkillä HerraHellakoukku67
ohjeisti kosmologi Kari Enqvistiä :
------------------------------------
"...Heh.. Naurettavin kolumni ikinä, jopa skeptikolta, jolta voidaan odottaa mitä tahansa. Suosittelen Enqvistille otsikkokuvan perusteella uskomista kosteusvoiteiden parantavaan voimaan. Äijän naama on kuin hiekkapaperia..."
Kyllä kuivaan naamaan kannattaa laittaa rasvaa. Helpompi kotikonsti on kastella se vedellä vaikkapa aina vessakäynnin yhteydessä.
Kuivakoita on Enqvistin tarinatkin. Pikku virne naamalla koko ajan ylimielistä hekottelua taikka sitten vihaista paatosta. Se kultainen keskitie Enqvistin kohdalla on narisevalla äänellä suoritettua äärimmäisen pitkäveteistä jaarittelua ja viisastelua.
En oikein ymmärrä miten sellainen ihminen jaksaa kuunnella edes itseään. Kyllä minä ainakin pitäisin suuni kiinni jos ulosantini olisi jaettu noihi kolmeen kategoriaan.
Nämä skepsisläiset on siitä hassuja tyyppejä kun ne aidosti raivostuu jostakin ihan kenen vaan näkemyksestä ja kokemuksesta, ikäänkuin se olisi jonkinlainen uhka heidän elämälleen. Ihme nössöjä. 8)
Kuivakkaa se ufosatumaailmoissa eläminen ei varmasti ole,
kuten reaalimaailmassa eläminen saattaa olla.
Mutta kyllä ufohöpinöittesi kuuleminen sekin jaksamista
välillä vaatii !
Johtuukohan skepuliloiden kuivakat puheet sittenkin kuivasta naamasta? Äänihuulet kiristyy ja ääni kuulostaa kiusatulta kissalta niinkuin Enqvistillä. Täytyy harkita väitöskirjaa aiheesta.
Väitöskirjan otsikoksi tulee "Nestehukkako syynä höperöihin tiedemiehiin"
Väitöskirjan takakanteen tulee vaatimus vesipullojen ja Eriolin saamiseksi valtionavulla Skepsiksen tuleviin Spede shown- kaltaisiin tilaisuuksiin, joissa turhaantuneet körtit pakisee tuohduksissaan epäjumalia vastaan niin kovalla äänellä ja korkealta, että kattorappaukset rapisee parketille.
Kuivuminen aiheuttaa ilmeisimmin myös kaikenlaisia harhoja, kuten uskoa tieteen kaikkivoipaisuuteen ja luomisvoimaan, hävittäen näkökentästä asiat joihin ymmärrys ei riitä.
Oikeinko vastustajia? Hulluja olette.