Hyvä teiniajan ammattimuusikko nykyisin -kaverini, johon olen yhteydessä vieläkin, valmistui tänä keväänä musiikkipedagokiksi Jyväskylästä, ja hän ansaitsee leipänsä ja elättää kaksi pientä poikaansa keikkailun lisäksi opettamalla sähkökitaran soittoa kansalaisopistolla.
Luin hänen opinnäytetyönsä, jonka aihe oli "Etäläsnäolon merkitys kitaraopetuksessa", ja tekniikka-osion, kun luin, kaverini ei tunne juuri tietoliikenne-tekniikkaa, sain sen käsityksen, että suosittu trendi on instrumentin etäopetuksessa Skypen käyttö, mutta kaverini puhui kovasta latenssista.
Googlasin Peer to Peer audio streaming, ja päädyin tarkastelemaan PeerJS-JavaScript-kirjastoa, jonka nettisivuilta "examples" -alasivulta löytyy linkki erääseen Github-profiiliin, josta löytyy kyseistä kirjastoa hyödyntävä audion/videon-streemaus-selainpohjainen sovellus ja se on ilmainen. Kaverini epäilee opinnäytetyössä, että korkea latenssi Skypessä johtuu siitä, että datapaketit kulkevat Irlannissa sijaitsevan palvelimen kautta, mutta tiedä siitä sitten. Ainakin joskus 1990-lluvun lopulla, kun pelattiin Quakea hitaalla modeemilla, ja latailtiin Napsterista MP3:sia, yhteysnopeus valikoitui hitaamman yhteyden mukaan.
Minkälaisia muita käyttösovelluksia tässä Peer2Peer -tekniikassa voisi olla? Voisi olla mielenkiintoista ohjelmoida hyödyntäen jotain PeerJS-kaltaista kirjastoa, että ei tarvitsisi koko protokollaa alusta lähtien alkaa koodaamaan itse.
P2P-teknologian sovellusmahdollisuuksista
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi1791428Mietin sinua nainen
Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten55962Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta
Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa63741Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.34682Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin
Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi51677- 81641
Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun110634- 36624
- 64598
Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan
Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e303587