Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin.
Luulin olevani ainoa, joka tekee niin. Ihan koska niin hankalaa, jopa mahdotonta päästä lääkäriin, edes terveydenhoitajalle. Tätä olen tehnyt jo pidemmän aikaa.
En ole, ns. seurantaa vaativissakaan sairauksissa alkanut sitä varaamisrumbaa aloittamaan.
Jotenkin tuntuu, että se oli helpompaa ennen.
Mutta näillä mennään, nyt. En kyllä apteekissakaan neuvoja kysele, lääkkeet haen.
*Aina apteekista neuvoa kysyvät asiakkaat eivät ole edes yrittäneet saada lääkäriaikaa, koska ajan saamista pidetään niin vaikeana"
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/03185450-362b-4f47-aa9a-e9828c81c37a
Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?
44
361
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Mikä hippu se sinne lääkärille on, kun sieltä julkiselta ei saa muuta, kuin vääriä diagnooseja ja vähättelyä, kun oireistaan kertoo. Psykosomaattisia ovat olleet vaivat.
Itse kävin kovan rumban 58 vuotiaana, kun tuli selkäkivut ja ravasin lekurissa vähäteltävänä lukuisia kertoja. Painajaisin oli työtervyslääkäri, joka ilmoitti, ettei mun selkää kannata kuvata, kun istuin vastaanotolla itkien kivusta. Lekuri mainitsi silloin tuon psykosomaattisen vaihtoehdon ja pyysinkin sitten, että josko pää tutkittaisiin ja selviäisi sekin asia. Saikkua sentään sain ja buranaa :) Ja masennusestin huolella tappiin tehtyäni myös mielialalääkkeet. Monien vaiheiden kautta näin tehtiinkin, että pääkoppa tutkittiin monen viikon tutkimuksella ja dystymiaa ja persoonallisuuhäiriöitä löydettiin, joista en pahastunut, koska lopulta psykiatrin lausunnolla jouduin kuntoutustuelle ja eläke myönnettiin 60 vuotiaana.
Nyt täytän kohta 70v, enkä ole sen jälkeen lääkäreitä vaivannut. Selkäkivut on ennallaan, jotain rappeumaa tai reumaa, enpä tiiä, mutta kun ei ole enää fyysisesti raskasta työtä, jota tein 40 vuotta, niin pärjäilen. Ibumaxia saa apteekista ja kun pari ottaa kerrallaan, niin pystyy käymään lähikaupalla pari kertaa viikossa. Muuten en liikuskele kodin ulkopuolella.
Kamala lueskella ihmisten tarinoita, kun on ollu jopa infarkti menossa jollain, eikä ole apua saanut.
Itse en mene terkkariin, vaikka mikä tuska tulis. Tyhjän saa pyytämättä.- AnonyymiUUSI
Mä olisin päässy 21 vuotiaana eläkkelle selän takia, en silloin kehdannu jäädä. Sittemmin saanu selkäongelmat kuriin, osin lääkkeillä, osin jumppaamalla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mä olisin päässy 21 vuotiaana eläkkelle selän takia, en silloin kehdannu jäädä. Sittemmin saanu selkäongelmat kuriin, osin lääkkeillä, osin jumppaamalla.
21v on vielä niin nuori että paranemisprosessit ovat voimakkaat.
kun selkä alkaa kiusata 50 jälkeen niin eipä paranekkaan noin vain.
Tietenkin selkä pysyy paremmassa kunnossa jos selkä ja vatsalihakset ovat kunnossa, mutta ne rappeumat ei katoa minnekkään - AnonyymiUUSI
yrittäkää saada maahanmuuttajan status,hammas-ja yleislääkärille tulee aika viiveettä ja laskuista ei tarvi itse välittää....etuoikeutetuilla ei ole velvoitteta vain oikeuksia-
- AnonyymiUUSI
Eivät kaikki palstalla pilkkaavat käy seurakunnassakaan.
- AnonyymiUUSI
Ei täällä kukaan pilkkaa vaan puhuu rehellistä asiaa joka päivä.
- AnonyymiUUSI
Apteekeissa, ainakin useissa, saa neuvoja. Ei tarvise kuin kävellä hyllyjen väliin, niin heti rientää farmaseutti(?) apuun, jollei ole ruuhkaa.
- AnonyymiUUSI
Täällä arvioidaan, että onko tarvetta lähteä lääkäriin. Ongelma on juuri vanhukset, jotka ei pysty mitään digipalveluja käyttämään. Yhä enemmän menee itsearvoinniksi ja mittaamiseksi.
https://www.omaolo.fi/- AnonyymiUUSI
Ei se ongelma ole vanhukset. Ongelma on se, että lääkärin tarpeessa ei kukaan vastaa puhelimeen. Ei voi vaatia, että palvelut ovat kaikki netissä ja se ei ole iästä kiinni, koska ei ole laillista, että kansalaisilta vaaditaan internettiä.
- AnonyymiUUSI
Montako viikkoa tuo nykyisin kestää että pääsee ajan varaamaan lääkärille. Taisinsoitto palveluhan niillä on pikkuisen ruuhkautunut.
Ja taatusti myös vapaat lääkäri ajat.
Vain suomessa asiakkaat on "hoitonossa" jo pelkästään aikoessaan aikaa lääkärissä käynnille varata.- AnonyymiUUSI
Samana päivänä soitetaan takaisin ja selvitetään vastaanotto aika.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Samana päivänä soitetaan takaisin ja selvitetään vastaanotto aika.
Älä naurata. Ei tod soitella.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Samana päivänä soitetaan takaisin ja selvitetään vastaanotto aika.
Ei ainakaan omalla paikkakunnallani, koska olen sitä "samana päivänä" soittoa odotellut jo reilun pari viikkoa ja puhelin on aina mukana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan omalla paikkakunnallani, koska olen sitä "samana päivänä" soittoa odotellut jo reilun pari viikkoa ja puhelin on aina mukana.
Hyvin se pistää linjan lukkoon
jos tulisi joku tarve kiireellisempään palveluun niin kun koittaa terveyskeskukseen
soittaa sieltä kuulluu vain "numerosi on jo tallentunut järjestelmäämme soitamme mahdollisimman pian takaisin"
Pitää kai hätäkeskukseen soittaa jos kiireellisempää palvelua tarvii. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Samana päivänä soitetaan takaisin ja selvitetään vastaanotto aika.
..tuo on ehdottomasti päivän paras ...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin se pistää linjan lukkoon
jos tulisi joku tarve kiireellisempään palveluun niin kun koittaa terveyskeskukseen
soittaa sieltä kuulluu vain "numerosi on jo tallentunut järjestelmäämme soitamme mahdollisimman pian takaisin"
Pitää kai hätäkeskukseen soittaa jos kiireellisempää palvelua tarvii.Tapiolaan palkkattu kesäkandi kiitti viestillä arvokkaasta palautteesta ja lupasi soittaa huomenna eli 13.12.2023!
Tänään 23.07.2024 ei ole puhelua tullut!
En tosin uskonutkaan. Niin paljon paskaa ko asema suoltaa. Ai niin saahan sieltä Burana määräyksen kun kaadut korkean verenpaineen vuoksi.
- AnonyymiUUSI
Törkeää kansalaisten kohtelua mutta niin kuvaavaa nyky Suomen meininkiä. Miksi maksa veroja, kun niille ei mitään vastinetta ei saa.
- AnonyymiUUSI
taksikuskithan ei maksakkaan,ottakaa mallia miten täällä nykyään toimitaan.
- AnonyymiUUSI
Olen hankkinut kotiin hieman leikkausvälineitä että saan pienet vammat ja esim. umpparin poiston hoidettua itse.
- AnonyymiUUSI
Eihän siihen tarvita, kuin steriloitu mora (tanssilavapuukko) ja homma hoituu.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siihen tarvita, kuin steriloitu mora (tanssilavapuukko) ja homma hoituu.
Itse olen katsonut videoita youtubesta miten korjataan itse sydänläppä kuntoon, easy homma tehdä itse.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen katsonut videoita youtubesta miten korjataan itse sydänläppä kuntoon, easy homma tehdä itse.
Tota en tiennyt, mutta aivoinfarkti tokenee ihan itsekseen, kun nappaat aspiriinin ja nukut yön yli. Kun heräät aamulla, olet ok, jos et herää olet vainaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siihen tarvita, kuin steriloitu mora (tanssilavapuukko) ja homma hoituu.
Meet vaan vittuilemaan mustalaisille, hyvällä tuurilla samalla hoituu umpisuolen käsittely moralla.
- AnonyymiUUSI
Yksityiselle pääsee vaikka samana päivänä.
Terveyskeskuksissakin pitäisi olla käynnit maksullisia, vaikka 50 euroa käynti, se karsisi turhat kävijät.- AnonyymiUUSI
Yksityiset joutuu kohta nostamaan hintoja reilusti Paskasakki joka normaalisti käy terveyskeskuksissa kun on pakotettu menemään yksityiselle puolelle ja yksityinen puoli ei halua "ruuhkautua" kuten kunnallinen puoli...
- AnonyymiUUSI
Niinhän ne terkkarin ajat ovatkin maksullisia.
- AnonyymiUUSI
Ei hyvinvointi alueiden lääkäri vastaan otot ole ilmaisia.
Ja meidän OrpoPurra oikeistohallitus nostaa maksuja 35 prosenttia lähiaikoina
- AnonyymiUUSI
Hoitakaa läskit ensin itsenne normaalipainoon ja se läskireppu pois mahan kohdalta, suuri osa vaivoista hoituu siten ennalta ehkäisemällä.
- AnonyymiUUSI
Ennaltaehkäisy on hieno asia. Harmi, ettei se toiminut sinun siittämishetkellä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ennaltaehkäisy on hieno asia. Harmi, ettei se toiminut sinun siittämishetkellä.
Lihavien lasten osalta voi vain todeta että olisi ollut parempi valuttaa lakanoille.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lihavien lasten osalta voi vain todeta että olisi ollut parempi valuttaa lakanoille.
Tai paneskella kastroidun miehen kanssa, ellei vallan oman sukupuolen kanssa varman päälle puuhastele. Toisaalta ei miehellä paljoa virkaa nykymaailmassa ole niinku tosielämässä. Saavat tyytyä vääntämään kesähittejä märistä päiväunistaan ja radio niitä soittelee, saatana kymmenen kertaa päivässä, kun vanha äijänkääkän pätkä yhtyi Portion Boysien kanssa Juhannusyöfantsuaan. Psykiatria tässä maassa tarvittais enemmän, kuin mitään muuta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ennaltaehkäisy on hieno asia. Harmi, ettei se toiminut sinun siittämishetkellä.
Läski otti näköjään osumaa ja jäi kiinni :D
Läskit on teillä sukuvika, teidät kaikki pitäisi steriloida.
- AnonyymiUUSI
Nykylääketiede on niin totaalisessa rappiotilassa, että sitä on vaikeaa uskoa. Pelkkä ajan tilaus on jo eräänlainen selviytymisurakka. Lääkärit eivät enää tiedä juurikaan mitään. Sydänoireisiin määrätään närästyslääkkeitä. Jatkuvasti vääriä diagnooseja. Minäkin olen lopettanut lääkärikäynnit kokonaan julkisella puolella. Käyn harvoin lääkärissä ja kun käyn niin ainoastaan yksityisellä puolella.
- AnonyymiUUSI
Kun lukee nitä juttuja niin ei voi kuin kiitellä että meidän paikkakunnalla älysivät ottaa saralan pyörittäjiksi yksityisen tahon.
Valitettavasti se saa muut sairaalat vaikuttamaan surkeilta ja nyt aiotaan lakkauttaa ja siirtää meidät surkeisiin yksiköihin joissa kolmin jopa nelinkertaiset jonotusajat.- AnonyymiUUSI
Voi voi, kokoomuksen terveysfirmojen osakkeenomistajat eduskunnassa tekevät politiikkaa omaksi edukseen. Ei terveydenhuolto ole terveydenhuoltoa ja kansalaisten hoitoonpääsyä vaan kokoomuspoliitikkojen ja kavereidensa osinkovoittoja varten.
- AnonyymiUUSI
Jos viimevuonakin otettiin 70 000 mamua lisää suomeen ja kaippa nuokin sairaala palveluja tarvii niin alkaahan se jonoina näkymään. Tänäkin vuonna tullut kymmeniätuhansia "koneinsinöörejä" taas lisää samoja palveluja jakamaan.
- AnonyymiUUSI
Huonommaksi on moni asia mennyt viime vuosina. Jos olet rikas ja korkeasti koulutettu, kyllä hoidetaan ja hyvin. Tavallinen , ikänsä raskasta työtä ahkerasti tehnyt on lääkärien mielestä usein vain huomionkipeä ruikuttaja tai psyykkisesti heikko tai masentunut, ei kannata tutkia sen enempää, pilleriresepti vain kouraan.
Vanhukset ovat kaltoinkohdeltu väestön osa, jonka tarpeita ei kannata hyvinvointi -yhteiskunnassa huomioida, ei hallituksen, ei kunnallisten päättäjien, eikä esim. pankkien.
Kun ei osaa käyttää digipalveluita, kukaan ei ole paneutunut vanhusten ongelmaan, miten vaikeaa asioiden hoito silloin on. Helsingissäkään ei enää tietääkseni ole kuin yksi Nordea pankki. Jos asut toisella puolella kaupunkia, pitää maksaa bussimaksu maksaaksesi jonkun laskun, siitä lisäksi 5 e/ lasku. Pienestä eläkkeestä. Vanhukset, sairaat ja vammaiset , heitä ei kohdella nykyään tasa-arvoisina kansalaisina ja heitä voidaan kohdella kaltoin ja vähätellen . Se on suorastaan rikos. Tämä on kansanosa, joka on rakentanut sodanjälkeisen Suomen vaatimattomasti eläen, ilman nykynuorempien saamia yhteiskunnan tukia, ja ilmaisia koulutuksia . - AnonyymiUUSI
Terveyskeskuksia kuormittavat vanhemmat naiset jotka ei tee mitään terveytensä eteen. Sitten pillereiden sivuvaikutuksista elämöivät loputtomiin. Heille pitäisi olla joku päivä keskus missä saisi vertaistukea kuolevaisuutensa hyväksymiseen.
- AnonyymiUUSI
Olipa asenteellista ja seksististä kaljasiepolta. Siinä taas täysin sivullinen rällättäjä luulee tietävänsä toisten asiat ja ongelmat paremmin kuin asianosaiset itse. Narsistisen ylimielistä.
- AnonyymiUUSI
Percelkö huutelee?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18025458/yksinhuoltajien-tuet-pitaa-lopettaa#comment-123320718
"Nooh, sitä ollaan vauhdilla menossa kohti
Perceleiden yhteiskuntaa
Abortit helpottuu ja jälkiehkäisy kohta voltilla kämpälle, kaljan kera.
Naiset kun tarpeeksi ahtaalle ajettu, niin voi sitä Perceleillekin pikkasen irrota yh lapsen ruokkijalta
Pese astiat ja mee halpoja siteitä hakee ensviikoks sit ja leipäjonon kautta missä nyt satutkaan majailla
Filantrooppi"
- AnonyymiUUSI
Hammaslääkärille on niin pitkä jono, että en ihan heti varaa aikaa. Vuoden verran olen jo siirtänyt soittamista.
Sen tiedän, että moni jättää menemättä vastaanotolle rahapulan takia. Sinänsä karua, että ajan peruuttamatta jättämisestä saa köyhän tuloihin nähden kohtuuttoman sakon. Peruuttaa pitää vähintään 24 h ennen varattua aikaa, mikä tuntuu myös kohtuuttoman pitkältä ajalta, koska yllättävä este voi iskeä milloin vain.
Paina 1, jos paina 2, jos jne. Hermot menee jo kättelyssä.- AnonyymiUUSI
Tuskin ne jonot tuosta lyhenee vaikka odottelisit 10 vuotta ennenkuin lopulta ajan varaat.
- AnonyymiUUSI
Paina 1 jos haluat kuulla tiedotteet suomeksi,,,,,palvelussa saattaa olla viivettä,,,,mikäli sinulla on rintakipua tai halvausoireita,,,,
Huoooh. Takaidindoitto tuli 4 päivän kuluttua. Tilasin ajan lääkärille joka oli yli 3 viikon päässä. Kun sitten menin oikeaan aikaan paikalle niin aika olikin varattu rättipäiselle terveydenhoitajalle joka puhui:
mike sinule ole hatana onkko mika oireta?
Käännyin kannoillani ja tulin kotiin. Että sellaista lääkäriaikaa. - AnonyymiUUSI
Teräsmiestrithlonit on harvoille koska huvitukset on tärkeimmät viihteellä. Nehän tukevat toisiaan. Viihde ja huvi.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1502234
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie661584- 851380
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen101302- 851182
- 41109
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻12954- 51949
- 43867
- 69807