hunajat?

murmeli

minulla oli aiemmin yksi hunajarihmakala ja ostin nyt sitten kaksi lisää.
ja nyt sitten se isoin rihmakala on alkanut ajamaan niitä pienempiä takaa tuleeko ne kumminkin toimeen keskenään?
onko iso rihma uros ja ne kaksi sattui naaraita?
vai mitä minun pitäisi tehdä?

2

282

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harakka

      Todennäköisesti se jahtaaja on koiras. Vertaappa niiden selkäeviä. Koiraalla se on teräväkärkinen ja pidempi. Naaraalla vastaavasti pyöreäkärkinen ja lyhyempi.
      Mutta jos sinulla on 2 koirasta niin suosittelisin viemään toisen pois ennenkuin tulee ruumiita. Tai riippuuhan se sinun akvaariosi koostakin että saavatko molemmat omat reviirit. Tai jos kaikki 3 koirasta, niin 2 pois.
      Seuraile tilannetta. Jos näyttää siltä ettei ne 2 saa olla ollenkaan rauhassa ja ruokailla, niin hankkiudu eroon joko siitä häiriköstä tai niistä kahdesta uudesta. Muutamassa viikossa luulisi rauhoittuvan jos on rauhoittuakseen.
      Huolehdi myös että pinnalla on kasveja eikä kovin kova virtaus. Koiras saa ruveta pesän rakennukseen eikä se silloin jouda akkoja jahdata. Piilopaikkoja on myös hyvä olla näille jahdatuille.

      • fiska

        nyt tilanne on rauhoittunut huomattavasti,vieläkin on takaa-ajoa mutta ei paljon ja syövät sulassa sovussa.
        yhdellä rihmalla on selvästi näkyvä kylkiviiva ja isokokoisin on jotenkin muuttanut väriä punertavammaksi.
        toinen kysymys.
        yksi albiinomonnini on aika pulskassa kunnossa vertaa toiseen samanlaiseen,onko se naaras?miten tietää että monniset kutevat?ym. muuta siihen liittyvää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe