Mikä on puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen 2019 alustuksen aihe?

Anonyymi

Kiinnostaa tosi paljon mikä on kokouksen alustuksen aihe? Viime vuoden vaihteessa puhujien kokouksen alustuksen aihe oli: Valvo itseäsi ja opetustasi

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hoitokokouksiin/hoitokiusaamiseen tulisi vihdoinkin ottaa kantaa suoraan ja rehellisesti ja tehdä siitä loppu! Rehellinen ja suora kannanotto puuttuu yhä, vaikka tapahtumista on kulunut kymmeniä vuosia ja tapahtumat ovat olleet enemmän esillä ainakin vuodesta 2005 asti. Silloin aikoinaan riettaat hoitajat mm. rikkoivat valtavan määrän ihmissuhteita. Ihmisiä ja heidän uskoaan pilkattiin ja heidän läheiset ihmissuhteensa rikottiin. Asiat eivät korjaannu sillä että aletaan puhumaan kuinka me kunnioitamme kaikkia ihmisiä. Ei todellakaan. On aika kertoa suoraan, että hoitajat olivat itse sielunvihollisen asialla. Ainakin kotipaikkakunnallani hoitajat/kiusaajat olivat pääosin pitäjän kateellisia juoruakkoja ja -äijiä. Heillehän tuntui kirkastuvan asiat etenkin toisten asiat, joissa he valvoivat ja joita he vatvoivat. Niin kauan kuin yksikään tällaiseen hoitokiusaamiseen osallistunut on vielä puhujana ei Pyhä Henki ole opettajana.

      • Anonyymi

        "Niin kauan kuin yksikään tällaiseen hoitokiusaamiseen osallistunut on vielä puhujana ei Pyhä Henki ole opettajana."

        SRK paholaisen henki on vallannut ja pitää otteessaan edelleen hoitokokoushenkilöitä ja heidän ihailjoitaan.

        Oulun ry:n Timo Aho oikein Kalevassa oli mielissään hoitokokousaikoja ja piti niitä tarpeellisina, vaikka yksittäisiä ylilyöntejä olisikin tapahtunut.

        Julma susiko hänkin ?


      • Anonyymi

        Voittosen oppipoika.


      • Anonyymi

        Sinun kannattaa mennä puhumaan asiasta kotipaikkakuntasi hoitajien/kiusaajien kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kannattaa mennä puhumaan asiasta kotipaikkakuntasi hoitajien/kiusaajien kanssa.

        Jos teet niin, tulee pelkkiä defenssejä vastaan jos ei tappelua ihan, ja ehkä vaikk a mitä syytöksiä edellisten päälle.

        JOS Jumalan Henki saa vaikuttaa asioissa, silloin pahaa tehneet lähestyy pahennettuja!

        Asia on just näin ja piste.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin kauan kuin yksikään tällaiseen hoitokiusaamiseen osallistunut on vielä puhujana ei Pyhä Henki ole opettajana."

        SRK paholaisen henki on vallannut ja pitää otteessaan edelleen hoitokokoushenkilöitä ja heidän ihailjoitaan.

        Oulun ry:n Timo Aho oikein Kalevassa oli mielissään hoitokokousaikoja ja piti niitä tarpeellisina, vaikka yksittäisiä ylilyöntejä olisikin tapahtunut.

        Julma susiko hänkin ?

        "Oulun ry:n Timo Aho oikein Kalevassa oli mielissään hoitokokousaikoja ja piti niitä tarpeellisina, vaikka yksittäisiä ylilyöntejä olisikin tapahtunut."

        Kyseessä ei ollut vain yksittäiset ylilyönnit, vaan laajasti tapahtunut harhaan meno, kuten SRK:n johtokunnan kannanilmaisussa sanotaan:
        ”On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.” (Päivämies Nro 21 23.5.2012).

        SRK:n johtokunnan edellinen puheenjohtaja Viljo Juntunen toivoi, että voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pöytä on edelleenkin puhdistamatta.


      • Anonyymi

        Jos ruvetaan tutkimaan hoitokokous päätöksiä, voi olla vaarana, että osat vaihtuu,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ruvetaan tutkimaan hoitokokous päätöksiä, voi olla vaarana, että osat vaihtuu,

        Hyvin kiteytetty. Hoitajat olivat alunperinkin suuressa avuntarpeessa monenlaisten ongelmiensa vuoksi. Pitkään jo on ollut tiedossa, että roolit vaihtuvat, kun asioita lähdetään käsittelemään rehellisesti. Hoitajille tulisi järjestää hoitokokouksia. joissa he saisivat avautua syntielämästään -samoilla kokoonpanoilla, millä he järjestivät/kiusasivat sydämestään uskovaisia ihmisiä. Monet hoitajat ovat syyllistyneet julkiseen henkilön pilkkaamiseen ja mielestäni myös pilkatessaan uskovaista ja hänen uskoaan myös Pyhän hengen pilkkaan. Onko luopiolla enää paluuta?


    • Anonyymi

      Esityslistalla ovat mm. seuraavat asiat:
      - Naisille oikeus olla puhujaveljiä
      - Evlut kirkosta eroaminen
      - Ehkäisykiellon kumoaminen
      - Tv- kiellon kumoaminen
      - Oluttarjoilun salliminen varsinkin Suviseurojen yhteydessä

      • Anonyymi

        Urheiluseurassa lupa urheilla ja valmentaa urheilijoita.


      • Anonyymi

        Urheilijan pitää olla täysin raitis, jos haluaa menestyä urheilussa, tämä sopii hyvin kristillisen arvomaailmaan,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilijan pitää olla täysin raitis, jos haluaa menestyä urheilussa, tämä sopii hyvin kristillisen arvomaailmaan,

        Se on kavala tuo sielunvihollinen: Joku voittaa kilpailut ja siitäpä se sitten alkaa se ylpeyden synti. Ja seuraavana sitten kielletäänkin jo usko.
        Eli ei sovi se urheilu uskovaiselle.


      • Anonyymi

        Ei sovi työntekokaan uskovaiselle, tulee ylpeyden synti ja sen jälkeen kieletään usko, katsokaa taivaan lintuja jne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sovi työntekokaan uskovaiselle, tulee ylpeyden synti ja sen jälkeen kieletään usko, katsokaa taivaan lintuja jne

        Kyllä se sielunvihollinen laittaa työtätekemään, eikö uskovainen luota Jumalaan niin paljon, että se elättää


    • Anonyymi

      Mikään asia ei parane ei etene eikä saa todellista Raamatun muotoa sillä että kokoonnutaan suurena laumana johonkin pellolle veisaamaan siionin virsiä, syömään ja juomaan j a polttamaan pensiiniä tuhansia litroja, ei mitään merkitystä.

      Ainoista tärkeistä asioista vaietaan ja toisarvoisilla peiteellään oikeat asiat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1747
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1746
    7. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      121
      1712
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe