poistit sen kysymyksen sinulle?
Eli voitko vastata, millaisen kuvan annat itsestäsi opettajana ja kristyttynä tällaisen valehtelun jälkeen?
Eli voitko vastata, millaisen kuvan annat itsestäsi opettajana ja kristyttynä tällaisen valehtelun jälkeen?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ettekö huomaa, että teidän omasta nuivasta käytöksestänne vain johtuu, että saatte sheriffin pahalle päälle ja poistamaan rienaavia tekstejänne.
Poistin kysymyksesi, koska syytit siinä minua sellaisesta, joka ei pidä paikkaansa. Tähän sen sijaan voi vastata:
-Olin poissa palstalta ihan oikeasti kaksi viikkoa. Sillä aikaa palstan siivouksesta vastasi olettamukseni mukaan ylläpito. En ole siis valehdellut sanaakaan.
Asia on juuri, kuten vastineessani tuossa alempana. Poistan jatkossakin kaikki kirjoitukset, joissa minua syytetään valehtelusta.
Minulla on aivan samanlainen oikeus vaihtaa nikkiä kuin teillä muillakin kirjoittelijoilla. Aika aikaa kutakin:)
Hyvää kevättä sinulle.
Ps- Opettajana ohjaan lapsia rehellisyyteen ja toisen ihmisen kunnioittamiseen - vakaumukseen, rotuun, ulkonäköön yms. katsomatta. Kristittynä - uskovaisena ihmisenä - haluan olla vaeltamassa hyvän omantunnon kantajana.
pari viikkoa sitten pyyhkeen kehään, ja luovuit sheriffin tehtävistä? Kuitenkin sinua kiinnosti päästä takaisin sefun hommiin. Miksi näin?
kun esim. Admata laittoi tuolloin hakemuksen sheriffin tehtävään ja kirjoitti täällä vähän aikaa sitten että ei ole saanut minkäänlaista vastausta ko. hakemukseen ylläpidolta.
Miten sinä sait vastauksen näin nopeasti, että tänä aamuna ilmoitit halukkuudestasi päästä sefun hommiin, ja sait valtuudet heti iltapäivällä?
Mielessä vain pyörii sellainen ajatus, ettet kuitenkaan olisikaan itseasiassa koko aikana luopunut tehtävistäsi, virallisesti. Toimit koko tämän 2 viikkoa tuolla biberin-nikillä sefun hommissa, eikö?
Kun sanouduin irti sheriffin hommasta tällä palstalla, työni siivoajana loppui _totaalisesti_. En pannut tikkua ristiin palstan hyväksi, lueskelin vain.
En siis käyttänyt myöskään biberin-nikkiäni siivoushommaan. Uskokaa tai älkää. Palstan puhtaanapidosta vastasi tietojeni mukaan ylläpito. Minulla _ei_ siis ollut moderointioikeuksia tänä kahden viikon periodina.
Miksikö sain moderaattorinoikeudet takaisin näin nopeasti? Koska ylläpito ja monet palstalaiset olivat sangen tyytyväisiä tekemääni työhön. Sain ko. asiasta ihan selkeää palautetta ylläpidolta.
Jos ylläpito ei olisi tyytyväinen tekemääni talkootyöhön, en olisi tässä vastailemassa näihin kysymyksiin.
..tulla seriffiksi?
Jos sinä et olisi mennyt uudestaan anomaan valtuuksia niin ehkä admatasta olisi tullut sheriffi.
Ylläpito välittää paskat siitä, minkälaista sinun toimintasi laatu täällä on. Jos he kehuvat sinua, heidän motiivinsa on pitää sinut tyytyväisenä.
ylläpito sai palautetta ja kommenttia siitäkin asiasta, voitte olla varmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000007132399