Miksi tunteista puhuminen

No on se vähän vaikeaa yksinänsä.

Osaan puhua tunteistani, jos on irl kohde, johon tunnen tunteita. Palstalla en puhu tunteista, koska ne menevät täysin harakoille.

Ei ole vaikeaa. Pikemminkin koen että minun on pakko saada kerrottua tunteeni tai muuten sekoan jos pidän ne vain sisälläni.

Oon ollut aina aika arka. Tulevalle vaimolleni kerron kaikki asiat. Eikä minusta edes tunnu että kellekään toiselle haluaisin kertoa mitään. Hänelle vaan haluaisin puhella.

Toiset saattaa olla kokemattomuuden takia sellaisia. Useat nuorena todella ujotkin iän ja kokemusten karttuessa tulevat rohkeiksi puhumaan tunteistaan.


Itselleni se on helppoa, mutta luonteeni on sellainen että monesti isojen asioiden kohdalla harkitsen tarkkaan ennen kuin alan puhua. Tarkkailen toisen käytöstä. havainnoin, yhdistelen asioita, sanomisia ja tekemisiä ja mietin olenko nyt oikeilla jäljillä vai ihan hakoteillä. Kannattaako luottaa omiin fiiliksiin ja avata suuni. Harkitsen kauan ennen kuin puhun, koska haluan varmistua että toimin oikein.
En halua toimia hätiköidysti, syytellä syyttömiä tai aiheuttaa ongelmia tai hoitaa itseäni noloihin tilanteisiin. Kun puhun niin puhun suoraan

En koe että tunteista puhuminen olisi mitenkään vaikeaa tai hävettävää. Ei ihmisten väliset asiat toimi ilman puhelahjoja. Kaippa siksi meille on kehittynyt tämä puheen tuoton kyky. Helpompi tulla toimeen keskenään kun voi ilmaista sanoin mitä päässä liikuskelee eikä tartte nuijalla muksia päähän ja öristä.

Itse koen että miehille on jopa helpompaa usein puhua kun ne ei ota kaikkee itseensä. Niiden kanssa voi puhua suoraan ja sieltä tulee vaan yhtä suoraan että "no niin oonkin, mitäs sitten" taikka jotain muuta hyvin tyyntä.

Miehet myös usein on muutenkin tosi sellaisia suoraviivaisia. Kun mies haluaa jotain asiaa selvittää mikä mieltä vaivaa niin useimmat kävelee suoraa mun eteen ja pamauttaa sen asian ekassa lauseessa. Miehet on sellaisia suoraan asiaan tyylisiä tosi monet. Turhat kiertelyt, täytesanat ja turhan puhumiset pois.
Tykkään siitä asiasta miehissä tosi paljon. Miehet myös usein arvostaa että myös mä jätän ne turhat kiertelyt, täytesanat ja turhan puhumiset pois ja vastaan vaan suoraan kysymykseen joka esitetty.

Kyllä se on jonkun verran vaikeaakin toisinaan. Osoitan enemmänkin teoillani tunteeni kuin sanoillani. Ja nainen olen.

Uskon, että meidät kasvatettiin pärjäämään itsenäisesti ja periksiantamattomiksi ja tunteista puhumista pidettiin vähän pehmoiluna, johon arjessa ei jäänyt tilaa järkeilyltä.

Työntekoa korostettiin ja vahvana pysymistä sekä sinnikkyyttä. Äiti kasvatti meidät tytöt niin.

Hyviä kirjoituksia tuossa yläpuolella. Tunteista voi ja pitääkin toiselle puhua. Oli hän sitten oma kumppani tai hyvä ystävä. Mutta ei ihan päivittäin, koska siihen alkaa vähitellen kyllästyä. Riittää, että käydään ne tunneasiat esim kerran vuodessa läpi ja sillä sopimuksella jatketaan eteenpäin. Tunteet ovat ilman muuta tärkeitä ja niitä voi aina joskus kerrata. Senkin olen huomannut, että kaikki eivät osaa tai välitä tunteilla. Heille on turha puhua tunteista. Mieheltä.

Ei se vaikeaa ole.
Vuosien karttuessa olen tullut huomanneeksi että harvoja toisten tunteet oikeasti kiinnostavat.
Toisille se on tapa käyttää tietoja epämiellyttävällä tavalla.
Toisille tunteiden kertomisesta alkaa draamaviikot. Toisille tunteist puhuminen on heikkous..
Pidän tunteeni itselläni niin kauan kuin tunne kuuntelijasta on turvallinen.

Milloinkaan ei ole seurannut mitään hyvää puhumisesta siksi parempi olla hiljaa ja odotella kuolemaa.

Puhun sitten kun saan elää vapaana sieluna omassa maailmassani eli en koskaan.

Ei se vaikeaa ole, mutta koen, että toinen ei halua sitä kuulla, joten pidän sen itselläni.
T:P(m)

Tunteita ei ole palstalaisille. Tosin mukava välillä lukea ja nauraa -M

Ei kai tunteista puhuminen ole vaikeaa, niistähän voisi jaaritella tuntitolkulla... Mutta vaikeaa on kertoa niistä, etenkään sille tunteiden kohteelle. En tiedä, kumpi olisi pahempaa, se että hän kokisi sen inhottavaksi ja vastenmieliseksi, vai se jos hän ei piittaisi pätkääkään.