Hienoa että Saaga saatu keskustaan

Mukava katsella kun siinä edustalla notkuu reippaan näköisiä nuoria miehiä, työinto ja veronmaksuhalu kasvaa aina kun ohi ajaa.
2056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vasta Rinteen hallitus ehti aloittaa ja jo on näitä notkuvia koneinsinöörejä ja avaruusfyysikoita lisää tulossa, saattaa joku lääkärikin mukaan mahtua. Oulussa näiden kaverit opettelee nyt hetken aikaa istumaan, ja veronmaksajat kuittaa laskun.

Äänestä
  • Se on sitä Kouvolan vetovoimaa, maine on kiirinyt jo kauas!

    Äänestä

Onkohan Kouvolaan saapunut joku uusi suurempi erä tummaa väkeä kun noita tuntuu nyt näkyvän melkoisesti varsinkin keskustassa? Vai onko lämpö vaan saanut väen liikkeelle?

Äänestä
  • On se ollut jo muutaman vuoden niin, että varsinkin ilta-aikaan ulkona liikkuvista on yli 50 prosenttia näitä monilahjakkuuksia. On kyllä kaupungilla haasteita löytää jokaiselle insinöörille koulutusta vastaava työ..

    Äänestä

Tietenkin lämpö ja valtava työhalukkuus on saanut kaverit liikkeelle. Tietenkin he haluavat itse kustantaa oman olemisensa täällä ihan omalla työllä. Kyllä Antti Rinne osaa. Naisia ei näy, onkohan ne kasvattamassa Suomen väkilukua.

Äänestä
  • Miten Antti Rinne liittyy Sipilän hallituksen toimiin ja "saavutuksiin?
    Vai meinaatko että Sipilän kuuluisa hallitus jossa Lindströmkin mukana, oli nukkehallitus jota oikeasti johti Antti Rinne. Menee nyt jo samaan sarjaan kun että Elvis ja Urho Kekkonen elävät jossain kaukaisella saarella piilossa.

    Äänestä

  • Jos tiedät missä se saari on niin vie Rinteen Ana sinne.

    Äänestä

Ottamatta nyt mitenkään kantaa näiden ihmisten ihonväriin tai etniseen taustaa, niin pakko on kuitenkin todeta kun noita katselee että vitumoinen taakka nuo tulee olemaan Suomelle ja myös Kouvolalle, jossain vaiheessa nimittäin loppuu ne valtion tuet ja porukka on meidän elätettävänä. Eikä se taakka lopu näihin ihmisiin, vaan jatkuu myös seuraavan sukupolven kohdalla, tilastojen mukaan heikosti menee myös toisen polven maahanmuuttajilla.
Tämän maahanmuuton kannattajatkin ollut viime aikoina aika hiljaa näiden työllistymisestä ja osaamisesta, totuus on avautunut jo tyhmemmillekin.
Halla-aho ja persut ovat olleet täysin oikeassa tässä asiassa.

T: Ex-kokoomuslainen

1Äänestä
  • Kouvolan onneksi ei tämä väki täällä pitkään viihdy, heti kun on mahdollista niin muuttavat suurempiin kyliin missä muita omia yhteisöjä, yleensä pääkaupunkiseudulle.

    Äänestä

  • Kyllä ja hienoille ja kalliille paikoille meren ja metron rannoille.

    Äänestä

Näistä Mamuista suurin osa on Kouvolan kaupungin tänne rahtaamia. Ja lisää on tulossa tänävuonnakin kiintiöpakoloisina. Joko Kongolaisia, tai hyvässä lykyssä Syyrialaisia.

Ainakaan Kaupungin taloustilanne ei vielä ole haitannut tätä humanitääristä "auttamista", juustohöylällä kyllä sopii tehdä säästöjä sieltä täältä eikä sekään tahdo riittää. Toinen ongelma on että kaupunkilaisista suurin osa on niin kilttejä että eivät edes uskalla päivällä luoda häiritseviä katseita näitä mamuja kohtaan tai harrastamaan muutakaan epäkunnioittavaa käytöstä joten ei ihmekkään että Saagassa riittää kävijää ja viihtyvät täällä.

Äänestä

Joukkoon mahtuu kaikenlaisia. Esimerkkinä vaan, kun ajelin inkeroisten läpi, niin pensaita putsasi kaksi nuorta (kesätyöläistä, koululaisia ?). Vaalea ihoinen suomalaistyttö istui "työpaikallaan" pensaan vieressä ja räpläsi kännykkää ja tämä tummempi poika kitki rikkaruohoja ja siisti nurmikko-aluetta, kuten työntekijän pitääkin. Oliko sitten arvalla saatu kesätyö, mutta toinen oli kyllä paikkansa ansainnut ja toinen taas olisi voinut räplätä kännykkäänsä kotona. Sääntönumero yksi, kun ollaan töissä, niin oma kännykkä pysyy taskussa ja keskitytään työntekoon.

Voi olla, että kännykän käyttö juuri siinä tilanteessa kuului työnkuvaakin. Esimies valvoo...?

Äänestä

Nurkkia vois vähän siistiä messujen ajaksi, roskajoukot johonkin piiloon kuukaudeksi. Eihän tänne kovin moni muutenkaan muuttaa halua, mutta jos keskustassa meno on kuin Kongossa niin haluaako kukaan.

Äänestä
  • Jos roskajoukot viedään piiloon niin jääkö sinne sitten muita kuin mamut?

    Äänestä

Ne on sitä työvoimareserviä mitä tarvittaan jossa eläkkeemme tulee maksettua ja meidän hoidettua sitten kun olemme laitosiässä.

Äänestä
  • Ihanaa muslimit hoitaa ja palvelee vääräuskoisia mummoja ja pappoja.

    Äänestä

Enemmän mietityttää mistä nuo tulokkaat saa itselleen vaimon? Lisääntymisvietti täytyis saada tyydytettyä jotenkin. Suomessa jotenkin näytetään katsovan ihmistä kuin konetta, jolla ei ole luontaisia tarpeita. Samaa harrastaa papit, jotka eivät pysty auttamaan ketään valitsemaan itselleen sopivaa puolisoa, koska eivät halua tunnustaa raamatussakin paljon puhuttua astrologiaa, jonka pohjalta paljolti sopiva luonnepari voisi löytyä. Ei, - se on heille - ei sentääs ehkä enää noituutta, mutta luonnonvoimien palvontaa tms. Eivät tiedä asiasta mitään.
Kas kummaa, urantia kirja puhuu samoin, ja muka taivaan enkeleiltä saatu kirja. Esim. Jeesuksen sanomasta "näette miehen kantavan vesiastiaa, menkää siihen taloon jonne hän menee" - urantia kirjassa ei puhuta mitään, vaan se on ohitettu. Monet ihmiset eivät myöskään tajua, ettei raamatussa puhuta planeetoista, koska kaukoputkea ei tuolloin tunnettu.
Eipä ole opetettu ihmisille, ettei ole koiraa karvoihin katsominen. Eivät he edes sitä ajattele paria etsiessään. Tälle pitäisi tehdä jotain. Tuolla on satoja yksin eläjiä. Kauniita katsotaan, muttei mennä sanomaan mitään.
Jos näkisin henkilöllä oman luonnemerkkinsä (kuukausi ja vuosiluonne) kummankin merkinnän vaikka otsassaan, ei menisi kun hetki, ja tietäisin, olisiko hän minulle sopiva.
Raamatussa puhutaan kahdesta merkistä. Toinen on väärä, tekninen, sieluton, talouteen ja rahaan liittyvä, toinen on oikea, ihmiseen liittyvä nk. Jumalan merkki, jolla Jeesus merkkaa porukkansa. En ihmettelisi, jos se olisi astrologinen, josta raamatussa puhutaan niin paljon, tosin "tähdet" nimellä.

Äänestä
  • Kyllä ne tulokkaat vaimon tai ainakin tyttöystävän saavat, mutta mistäs teille muille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne tulokkaat vaimon tai ainakin tyttöystävän saavat, mutta mistäs teille muille?

    Kerroin jotain tuohon. Mutta Oulu sanaa ei saa mainita, ja viestini poistettiin kuten ilmeisesti tämäkin. Mikähän syy?

    Äänestä

Kouvolassa olisi kyllä ryhdistäytymällä tässä asiassa mahdollisuutensa saada tavalisia kantasuomalaisia lisää asukkaiksi. Kun joskus 10 -15 vuoden kuluttua on pääkaupunkiseudun kohtuuhintaiset asuinalueet jo kyllästetty afrikkailaisilla ja arabeilla ym. eikä niillä alueilla asuminen enää nappaa yhtään ja on käytännössa aikas haasteellistakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mukava katsella kun siinä edustalla notkuu reippaan näköisiä nuoria miehiä, työinto ja veronmaksuhalu kasvaa aina kun ohi ajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu