Taas hämäys ilmastoaddikteilta:::

Väitetään ,että globaali lämmönnousu on yhden asteen luokkaa esiteolliseen aikaan verrattuna.
Tässä yritetään hämäystä koska oikeasti on lämpö noussut vajaan asteen Pienestä jääkaudesta eli kylmästä kaudesta.

Hämäyksellä yritetään peitellä lämmönnousun oikea syy eli lämpösyklin alkamisen joka alkoi 1850-1900.

Sitten yritetään sotkea hiilidioksidin määrän nousu lämpötilan nousuun ja sekin on väärin, koska hiilidioksimäärät nousivat vasta n 1950 luvulla ja silloin oli lämmöissä notkahdus.

Lämpötila nousi jo 1900-1945 jo melkein 0,5 C astetta ja silloin hiilioksidin määrä ei vielä noussut merkittävästi.

Tunnettu tosiasia on myös , että lämmenneet merivedet luovuttavat hiilidioksidia ja osa CO2n määrän noususta on seurausta siitä luonnollisesta ilmiöstä.
Ihmisen päästöjen osuus kaikesta CO2n kierrosta on vain alle 5%. Tosin väestöräjähdys ja kolmansien maiden keskiluokan kasvu on tuonut jonkinverran myös maanmuokkauksesta ja metsien hakkuista johtuvaa päästölisäystä.
Yllätys, Yllätys sekin on tapahtunut 1950- luvun jälkeen ja seuraa CO2n ja lämpötilojen nousua tilastoissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Väitetään ,että globaali lämmönnousu on yhden asteen luokkaa esiteolliseen aikaan verrattuna.
Tässä yritetään hämäystä koska oikeasti on lämpö noussut vajaan asteen Pienestä jääkaudesta eli kylmästä kaudesta.

Hämäyksellä yritetään peitellä lämmönnousun oikea syy eli lämpösyklin alkamisen joka alkoi 1850-1900.

Sitten yritetään sotkea hiilidioksidin määrän nousu lämpötilan nousuun ja sekin on väärin, koska hiilidioksimäärät nousivat vasta n 1950 luvulla ja silloin oli lämmöissä notkahdus.

Lämpötila nousi jo 1900-1945 jo melkein 0,5 C astetta ja silloin hiilioksidin määrä ei vielä noussut merkittävästi.

Tunnettu tosiasia on myös , että lämmenneet merivedet luovuttavat hiilidioksidia ja osa CO2n määrän noususta on seurausta siitä luonnollisesta ilmiöstä.
Ihmisen päästöjen osuus kaikesta CO2n kierrosta on vain alle 5%. Tosin väestöräjähdys ja kolmansien maiden keskiluokan kasvu on tuonut jonkinverran myös maanmuokkauksesta ja metsien hakkuista johtuvaa päästölisäystä.
Yllätys, Yllätys sekin on tapahtunut 1950- luvun jälkeen ja seuraa CO2n ja lämpötilojen nousua tilastoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu