Olin aiemmin optimisti

Se joka aina hymyili, muut ihmettelevät, miksi jaksan aina hymyillä. Jotenkin tuntui siltä, ettei saisi olla iloinen. Vuodet vierivät, vaikeuksia tuli minullekin, syistä joista en tähän halua listata. Olen minäkin vakavoitunut. Voin sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni kaikista raskain ja vaikein. Ei ole ketään, kenelle kertoa ongelmistaan, ei ketään. Tuntuu absurdilta elää, kun asiat ovat niin huonosti. Kyllä tämä elämä ei ainakaan iän myötä helpommaksi muutu, päinvastoin. Vaikeampaa ja raskaampaa tämä on vuosi vuodelta. On kuin olisi ihan yksin, ilman että kukaan tietäisi, miten vaikeaa ja raskasta on elää. Miksi? Miksi, tänne on pitänyt edes syntyä?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kerro minulle. Mitkä asiat sinulla sitten on huonosti?

Äänestä

Jos et halua tänne kirjoitella, voisit saada apua paikallisesta mielenterveysseuralta. Et ole yksin, vaikka nyt siltä tuntuukin.

Äänestä

Nykyaika kaikkine some ympäristöineen luo vain lisää ahdistusta. Yksinolojalle joka poikkeaa massasta ja ajattelee toisin. Olin ennen luovempi nyt tuntuu, että se luovuuskin alkaa kuolla. Olen tainnut syntyä väärään aikaan. Yksin kun on suurimman osan aikaa ilman ystäviä niin synkistyyhän tässä. ☹️

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se joka aina hymyili, muut ihmettelevät, miksi jaksan aina hymyillä. Jotenkin tuntui siltä, ettei saisi olla iloinen. Vuodet vierivät, vaikeuksia tuli minullekin, syistä joista en tähän halua listata. Olen minäkin vakavoitunut. Voin sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni kaikista raskain ja vaikein. Ei ole ketään, kenelle kertoa ongelmistaan, ei ketään. Tuntuu absurdilta elää, kun asiat ovat niin huonosti. Kyllä tämä elämä ei ainakaan iän myötä helpommaksi muutu, päinvastoin. Vaikeampaa ja raskaampaa tämä on vuosi vuodelta. On kuin olisi ihan yksin, ilman että kukaan tietäisi, miten vaikeaa ja raskasta on elää. Miksi? Miksi, tänne on pitänyt edes syntyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu