Nordean tulevaisuus?

Miten porukka näkee Nordean tulevaisuuden? Kauppalehdessä tänään synkät madon luvut. Onko vielä uskoa. Asiakkaiden menetys taitaa olla isoin syy bisneksen heikentymiseen. Osakkeiden kanssa olen pari tonnia tappiolla. Johdolla kovat puheet suunnan muutoksesta mutta kun se tapahtuu niin hitaasti, liian hitaasti?
Nordean alennustila taitaa olla Nalle Wahlroosin perintö!

5

804

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suunnanmuutoksessa voi mennä kymmenenkin vuotta, ellei sitten ole konkurssi käsissä sitä ennen.

      Hyvä pelilappu, kun madonluvut on laitettu esille, on kurssi poljettu aivan suohon, pienikin aavistus jostakin positiivisesta uutisoinnista nostaa 10%.

      Palatakseen taas takaisin kun huomataan että uutinen on vain huhua.

    • Anonyymi

      Lisään varovasti Nordeaa ja sijoitan myös muihin yhtiöihin. Tahmea vuosi pari
      eri tarkoita lopun alkua, parissa kolmessa vuodessa taas paranee. Nordea ja vaikka Handelsbanken ovat isoja vakaita toimijoita, joita ei kannata verrata vaikka eteläisiin kriisipankkeihin. Pörsseissä ja taloudessa rallateltiin 2011-2018 ylös, korot painettiin nollaan ja nyt tulee myös sitä paluuta arkeen. Bitcoinilta, libra-labrana tai vaikka jenkkikupla-Applelta en asuntolainaa ottaisi, kyllä perinteisiä uudistuvia pankkeja, jotka toimivat dynaamisesti keskupankkien alaisuudessa, tarvitaan vielä vuosikymmeniä.

    • Anonyymi

      nordea 6,19 wärtsilää 10,79 tankattu. pieniä ostoja jos laskee ei oo tää oo vuoden kahden homma vaan pitkäjännteistä touhuu ja osingot tuo ison tuoton

    • Anonyymi

      Nordean osake laskee ku kivi 2015-....
      Korot ei nouse Euroopassa.

    • Anonyymi

      200 kappaletta ja kolmas erä ostettu

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2123
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1267
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      37
      701
    Aihe