Yksinäisyyden poisto vanhuksilta

Yksinäisyys on suuri inhimillinen ongelma, joka koko ajan lisääntyy.

Kun ongelma kohtaa meitä vanhuksia, joiden määrä huimasti kasvaa, on tilanne vakava.

Kertokaa miten ongelman ratkaisisitte?
57<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Eihän sitä voi, eikä tarvitse ratkaista! Kukin elää omien edellytystensä mukaan. Kuka eristäytyy jo nuorena, syystä tai toisesta, joku taas poteen joukkojen ympäröiminäkin yksinäisyyttä!
Joillekin se on keppihevonen, jolla saa sääliä vai mitä huomiota kaivanneekaan, siinä kun toinen porhaltaa ontuenkin eteenpäin, viihtyen yksinäänkin.

Riittäneekö näkemykseni?

1Äänestä
  • yksi tapaa hoitaa yksinäisyyden aiheuttamaa masennusta on sähköshokkihoito

    psykiatrina pidän tarpeellisena että jokaisen vanhuksen psyykkinen tila tutkitaan, mahdollisten jatkohoitojen varalta

    Äänestä

  • hahhahah "psykiatri" - - -
    Sähköshokkihoito on viimeinen keino
    mitä mahdollisia keinoja on sen jälkeen ?
    Sitä ennen on jo taatusti kokeiltu kaikki mahdollinen.
    Tuskinpa iäkkäille sähköshokkihoitoja voidaan antaa.

    1Äänestä

  • Jotkut kaipaa seuraa toiset ei,se ei ole mikään sairaus.

    1Äänestä

Mielenterveydelle on tärkeää ettei olisi koko ajan ihan yksin.
Sitä voi alkaa ajatella, että seurankaipuu olisi säälinhakua tai huomionhakua.

Äänestä
  • 70v kenenkään ei tarvitse olla yksin,jokainen voi valita oman elämäsä miten elää.

    1Äänestä

  • Vanhukset kodista hakea toimannaseuraan jopa liikuntakyvyttömät esitarpeessa.Täälläkö se valitus tapahtuu?

    Äänestä

Liikkeelle sitten vaan ihmisiin, vaikka pyörätuolilla, tai palvelutalossa seurusteluhuoneisiin jututtamaan muita yksinäisiä!

Itsestä se yksinäisyys kiinni on, ei sitä kukaan ainakaan valtiovallan taholta poista.

2Äänestä
  • Helppo sanoa, ettei yksinäisyys ole itsestä kiinni.
    Joudut ehkä huomaamaan itse.

    Ei iäkkäillä ole voimia pyörätuolilla kulkea,
    avustajaa ei ole helppo saada tai kyytiä.

    Jos saa, voikin olla muuten niin huonossa kunnossa,
    ettei pystykään lähtemään.

    Iäkkäät ihmiset ovat usein hyvin epäluuloisia,
    niitä on vaikea lähestyä.
    Pelkästä ystävällisestä tervehtimisestä
    voi saada takaisin katseen
    joka ilmentää:
    Mitä pirua tuokin minusta haluaa ?!

    Kun palvelutaloon pääsee
    täytyy olla niin huonossa kunnossa
    ettei itse jaksa seurustella enää
    eikä muut ole sen paremmassa kunnossa.

    En keksi muuta ratkaisua aloittajan kysymykseen
    kuin että pitäisi jo nuorempana haalia ystävä- ja kaveripiiri
    ja pitää siitä kiinni, pitää sitä arvossa
    ja pitää yhteyksiä yllä, mutta kun voimat vähenee,
    siihen ei ole tarmoa, valitettavasti.

    Loppujen lopuksi kuitenkin joku on se viimeinen joka on aika yksin.
    Se on surullista.

    1Äänestä

  • Yksin on hyvä olla joillakin,parasta aikaa.

    1Äänestä

  • Kirjoita päiväkirjaasi,äläkä täällä päätäsi vaivaa.

    1Äänestä

Oliko silloinkaan hyvä kun luimme pojan veistelystä isälleen ruokakaukaloa? Kauhistelimme ja säälimme vanhusta, joka vapisevalla kädellään tiputteli ruokiaan miniän harmiksi.
Itse olisi ymmärrettävä järjestää vanhuutensa, jos suinkin on mahdollista, kaikilla kun ei lapsiaakaan ole auttamassa. Eiväthän työssä käyvät nykynuoret voi edes ottaa vanhusta kotiinsa.
Kunnan sosiaalivirkailija osaa kyllä kartoittaa kotihoidon tarpeen vanhukselle, joka ei omin voimin enää selviä kotonaan. Säännölliset kotikäynnitkin poistavat yksinäisyyden tunnetta, ja usein vanhus virkistyy henkisestikin.

Aktiivisesti vain toimimaan omaksi parhaakseen, vain valittamalla sitä yksinäisyyttään ei asiat korjaannu.

1Äänestä

Kotihoitaja käy kääntymässä, ne eivät ole "seurustelu-upseereita", ei niillä ole välillä aikaa paria sanaa vaihtaa. Turha odottaa "henkistä virkistymistä" niiltä.
Se tekee joskus entistä yksinäisemmän olon,
kun hoitaja vilahtaa ja häipyy saman tien,
kun huomaa että ihmisiä kyllä on olemassa,
mutta ei itselle seuraa.
Kotihoitajan tehtävä ei olekaan seuranpito.

Kaikilla ei ole niin kummoisia mahdollisuuksia "järjestää vanhuutensa".
Miten sen tekisi käytännössä ?

Äänestä
  • "Miten sen tekisi käytännössä ?"

    Minä ratkaisin tuota yksinäisyyden ongelmaa siten, että muutin tyttäreni lähelle ns. vanhusten rivitaloon asumaan, pois pääkaupunki seudulta.

    Nyt on oma pieni yksiö, mutta siinä tein virheen, että aloin haalimaan tänne liikaa tavaraa ja vaatteita, joita en edes käytä, mutta vaikea niistä on poiskaan luopua, koska eihän sitä tiedä, mitä niistä sittenkin tarvitsen? D

    Aluksi oli toimintaa ja tohinaa, kun hoidin ½-vuotiasta poikaa ja 2-vuotista tytärtä, mutta nyt he ovat kasvaneet ja mummin apuja ei tarvita, että olen mielelläni yksin.

    Täällä on paljon viriketoimintaa vanhuksille koko ajan, joita kodinhoitajat järjestävät, sillä näitä rivitaloja on 4 pitkää lähekkäin ja sitten on iso kerrostalo, jossa on paljon huonokuntoisia ja ruokala saunat alakerrassa, joten lähellä on kaikki.

    75-v vanhus

    1Äänestä

Järjestämällä tarkoitin minäkin katsomista eteenpäin asumisen suhteen, palvelujen läheisyys, ja pienemmän asunnon helppohoitoisuus ennenkaikkea.

Sääli, ettei kodinhoitajat MUKA ehdi/halua työn lomassa jututtaa asiakkaitaan, ollessani itse alalla otin sitä aikaa IHAN ITSE 😊)).
Vastasin ajankäytöstäni sitten sosiaalijohtajalle suoraan! Kas' kun minusta ei toisen kotona voi vallan siivousrobottinakaan olla, eihän vanhus sellaisessa viihdy tai piristy,...

Eräs syy lievään masennukseen, saattaa olla ikäihmisten raudanpuute, joka aiheuttaa väsymystä ja vetämättömyyttä.

Olisikin hyvä tarkastuttaa veriarvonsa, ja kiinnittää huomiota lihan saantiin. On ihan todettua, vanhusten syövän liian yksipuolisesti, unohtaen lisääntyneen valkuaisen tarpeensa!
Hyvä paistettu maksapihvi kermakastikkeellä silloin tällöin, kohottaa hemoglobiiniä, joskin meillä vanhoilla hitaasti, mutta virkeämpinä voimme todella paremmin.

heippa 😻 sini.sirkku

1Äänestä
  • Olisikohan niin, että aloitus on vain joidenkin lehtikirjoitusten otsikoiden vuoksi laadittu, siis prosovaiva aloitus, että me kaikki alamme surkuttelemaan huonoa hoitoa ja vanhusten yksinäisyyttä?

    Mikäli lukee näitä "vanhusten" mielipiteitä näilläkin palstoilla, niin en kyllä haluaisi tutustua heihin lähemmin, saati haluaaman ystäväksi.

    Tietenkin herää kysymys, että missä asuu tämä yksinäinen vanhus, jolla on nyt tämä ongelma?

    Nyt vain, te yksinäiset vanhukset. Ilmoittakaa, missä asutte ja miksi olette yksinäiset ja mitä seuraa te haluatte?

    Apua on tulossa pilvinpimein.

    1Äänestä

Ihmisten olosuhteet ovat niin erilaiset, ettei mitään patenttiratkaisua ole.
Tottakai jokainen yrittää jollakin tavalla varautua ikääntymsieensä,
mutta kun nuorempien työelämässä olevien läheisten olosuhteet voivat yht'äkkiä muuttua radikaalisti,
he voivat joutua työn perässä vaihtamaan paikkakuntaa,
ei ole mieltä näinä epävarmoina aikoina muuttaa lähelle omaisiaan.
Voi olla että jääkin yksin jollekin paikkakunnalle, jossa ei tunne juuri ketään.

On vaikea etukäteen ennakoida minne olisi ankkuroitunut.

1Äänestä
  • "On vaikea etukäteen ennakoida minne olisi ankkuroitunut"

    Näinhän se on, jos vain omaisten luokse haluaisi, mutta miten olisi, jos katsastaisi, mitä kukin kunta tarjoaa vanhusten palveluun ja sieltä ottaisi asunsijansa?

    Siskoni 77-v, joutui muuttamaan kerrostalosta aika isosta asunnosta rempan vuokoksi, mutta sai asunnon jostain vanhusten talosta ison yksiön, mutta samat palvelut on sielläkin, kuten minulla ja nyt on erittäin kiitollinen uudesta asunnostaan ja ei halua muutaa entiseen kerrostaloon, yksin.

    Jokaisen aikuisen täytyisi muistaa, että lapsista ei ole aina sitä vanhuuden turvaa, koska jos itse muistelee menojaan, niin tuliko mieleen , kuinka vanhemmat pärjäävät? Ei ainakaan minulle.

    Toisaalta tiesin hyvin, kuinka he pärjäsivät, siis ainaki ilman puutetta ruoasta ja veljeni huolehti kaikesta.

    75-v vanhus

    1Äänestä

  • Kyllä ihmisiä oppii tuntemaan ,jos haluaa sehän on jokaisesta itsetään kiinni,haluaako vai ei.

    1Äänestä

Asun vanhustentalossa. Senioritalossa. Olen nuorimmasta päästä.
Ihmiset täällä ovat iäkkäitä, sairaita ja väsyneitä. Eivät jaksa tutustua.
Moni ei kykene enää ulkonakaan liikkumaan.

Terveemmät iäkkäät asunevat enimmäkseen "normaalitaloissa",
ovat omatoimisia ja jaksavat kaikenlaista.

En alkaisi lasten perässä muuttaa. Se on vieras ajatus, että lapsia alkaisin orjuuttaa.
Lasten täytyy saada omaa elämäänsä.
Kyllä minä ajattelin vanhempiani miten he pärjäävät ja autoin heitä jo silloin kun he eivät olleet vielä eläkkeelläkään.
Varmasti moni muukin.
Sisareni ei uhrannut ajatustakaan.
Meitä on moneksi.
Itsekkäät (ja röykeät?) jättävät yhteiset "velvollisuudet" toisen hoidettavaksi.

2Äänestä

On vanhuksia, jotka viihtyy yksin, varsinkin kun on ollut elämässä säpinää ihan tarpeeksi. Ihmisen on hyvä osata olla yksinkin.

2Äänestä
  • Säpinää oikein,kyllä teillä taas on drolli kirjoitukse menossa.Ihmisten ivaajia on aina ja tulee olemaan surkeaa toimintaa,

    Äänestä

Joissakin kunnissa kotihoidolla on vähän enemmän aikaa viipyä vanhuksen luona.
Yhdessä alueuutiset-ohjelmassa kotihoitaja lämmitti ensin lounaan papalle ja syömisen jälkeen hoitaja laittoi musiikkia tulemaan ja tanssi papan kanssa. Oli aikaa. Sydäntä lämmitti.
Mietin kyllä onkohan se todellisuudessakin oikeasti niin.
Helsingissä ainakaan ei kotihoidolla ei ole aikaa mihinkään ylimääräiseen hetkeen. Ns. resurssipula, yhdellä hoitajalla on liian monta asiakasta päivän mittaan.

1Äänestä
  • Muuta pois sieltä Helsingistä ja anna asuntosi töihin tuleville. Itse muutin sieltä kunnalliseen vanhustentaloo, jossa kaikki asiat pelaa kiitettävästi.

    Talvella lumen tulo ei ole este, koska pika pikaa on aina lumenluoja putsaamassa pihan.

    Sairauden ja terveydenkin on mahtavat palvelu, koska lääkäri voi tulla kottiin altaaiikayksikön

    ´

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuta pois sieltä Helsingistä ja anna asuntosi töihin tuleville. Itse muutin sieltä kunnalliseen vanhustentaloo, jossa kaikki asiat pelaa kiitettävästi.

    Talvella lumen tulo ei ole este, koska pika pikaa on aina lumenluoja putsaamassa pihan.

    Sairauden ja terveydenkin on mahtavat palvelu, koska lääkäri voi tulla kottiin altaaiikayksikön

    ´

    Monen vanhuksen voi olla mahdotonta muuttaa vanhustentaloon, koska eläke ei riitä peittämään kustannuksia. Käytännön ongelmakin estävät. Isosta asunnosta yksiöön muutto on työläs ja toivoton yksinäiselle.
    Moni on juuttunut perikunnan omistamaan huoneistoon, joka on kattoa myöten täynnä elämän varrella kerääntynyttä tavaraa. Ikäihminen ei jaksa ja voi karsia niitä pois, koska työtä ei voi yksin tehdä, ei riitä voimat, eikä ole paikkaa, mihin poistetut tavarat voisi koota ja lopulta hävittää.
    Monien vanhusten lapset eivät edes halua, että vanhempi karsii lapsuuden muistoja. He haluavat ne itselleen, mutta ei nyt, kun ei nyt ole aikaa, ei ole tilaakaan, ei ole fiilistä ruveta hommiin juuri nyt. Mikä kiire tässä!

    Monelle yksin asuvalle onkin tärkeää pitää kiinni vanhasta ja totutusta. Ystävät katoavat ympäriltä, on mentävä yksin harrastuksiin ja tuulettumaan, kaikille se ei ole mieluista.
    Kotiin käpertyminen on helppo vaihtoehto.
    Taidan olla yksi heistä. Minun olisi kovin vaikeaa muuttaa pois tuntemattomaan paikkaan karsittujen tavaroitteni kanssa.

    1Äänestä

Kyllä nämä asiat pitää hoitaa nuoresta asti eli pitää huolehtia ystävyyssuhteistaan. Jotkut satsaavat vain parisuhteeseen, eivät välitä muista. Hyvä on, jos osaa jo nuorenakin elellä myös yksin. Itse viihdyn hyvin yksinkin. Sitten vanhempana köllöttelen sängyllä ja katson telkkaria. On vaihtelua, koska nyt en omista telkkaria.

2Äänestä

Yksinäisyys on henkilökohtainen ongelma aivan samoin kuin esim. alkoholismikin. Yksinäisyys poistuu vain, kun ottaa itseään niskasta kiinni ja kuljettaa toisten ihmisten joukkoon. - Nm. Oma valinta

2Äänestä
  • Ei ole aina oma valinta. Lopeta tylytyksesi.
    Tylytät joka kirjoitukseen.
    Nautit kun saa kiusata iäkkäitä,
    saat siitä onnellisen olon päivääsi.

    1Äänestä

  • Sulla itsellä taitaa olla alkoholismi ?
    Vai selvinpäinkö katkeruuttasi ilkeilet kaikille aina ?

    1Äänestä

  • Kuka taas on olkoholisti,mikä teitä vaivaa?

    Äänestä

En tarvitse hölmöjen seuraa.

1Äänestä
  • "En tarvitse hölmöjen seuraa."

    Samoin ajattelen, että ja jos joutuisin johonkin palvelutaloon näiden valittajien kanssa, niin taitaisi "pinna palaa", koska ysksi haluaa kuolla, koska ei saa antibioottia ja on varma, että se kaiken vanhuuden paranta!

    Toinen ei taas usko, että sairaanhoitajallakin on erittäin hyvä ammattipätevyys, vaan ainoastaa lääkärille ja jos sekin onneton sanoo "suorat sanat" luulotautisille, niin silloin on hyvin huono palvelu, mukamas?

    Nyt on vain toivoni siitä, että säästämäni summa riittä omaan kotihoitoon ja jos sairaalaan joudun, niin sellainen huone, että siellä ei olisi näitä valittajia, siis se viimeinen saattohoito.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "En tarvitse hölmöjen seuraa."

    Ei ole pelkoa että kukaan kestää sinun kanssa samassa huoneessa.
    Takuulla saat olla yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "En tarvitse hölmöjen seuraa."

    Samoin ajattelen, että ja jos joutuisin johonkin palvelutaloon näiden valittajien kanssa, niin taitaisi "pinna palaa", koska ysksi haluaa kuolla, koska ei saa antibioottia ja on varma, että se kaiken vanhuuden paranta!

    Toinen ei taas usko, että sairaanhoitajallakin on erittäin hyvä ammattipätevyys, vaan ainoastaa lääkärille ja jos sekin onneton sanoo "suorat sanat" luulotautisille, niin silloin on hyvin huono palvelu, mukamas?

    Nyt on vain toivoni siitä, että säästämäni summa riittä omaan kotihoitoon ja jos sairaalaan joudun, niin sellainen huone, että siellä ei olisi näitä valittajia, siis se viimeinen saattohoito.

    heh heh hee, sinulla näyttää olevan hirmunen antipiootti kammo heh heh ,
    kauheeta jos joskus sitä tarvisit mitä sanoisit lääkärille, heh heh,
    sanoisitko ettet tarvi antipioottia
    paranet pyhänhengen voimalla, heh,

    no sinun kauhistuksesksi voin kertoa,

    espanjasta saa antipiootia ostaa apteeksista ILMAN lääkärin ja antipiottti kauhuisen SAIRAANHOITAJAN reseptiä,

    kuka vaan voi ostaa apteeksita käsikaupasta antipiootti kuurin noin vaan kun tarvitsee,
    tuntee ittensä sairaaksi,
    tietenkään tahallaan kukaan ei niitä osta,
    tietenkin vain tarvittaessa,
    mutta sitähän sinä et usko,
    kuten tekstistäsi usein on nähty,
    sinulla paha pakkomielle antipiotiin suhteen,
    ei normaali suhtautuminen,

    KERROMPA SINULLE ERÄÄNKI REISSUN TAPAHTUMAN,

    eräs suomalainen lomamatkailija osti minun läsnäolessa,
    joten todistettavasti,
    useita paketteja antipioottia ja toi suomeen,
    sanoi että heillä maalla tarvitaan antipiootteja,
    ja kun suomessa niitä ei tahdo saada vaikka olis kuinka kipee,

    se siitä sinun antipiootti kauhustasi,
    lopeta jo tyhmä pakkomielteen esityksesi,
    kukaan palstalla ei ole väkisin haluamassa antipitteja,
    joku kertoi vain ettei edes tarvittaessa thdo saada antipiottikuuria,
    mutta sinulla on selkeä pakkomielle
    haluat estää suomalaisilta asiallisen hoidon,
    olet sairas,

    koitaha kestää itseäsi kiukulta
    ja ylitsepursuavasta omahyväisyydeltäsi,
    anna arvoa muillekki,

    "se siitä sinun antipiootti kauhustasi"

    Onko eri lääke tuo "antipiootti", koska käsitin, että puhuit tulehdus lääkeeseen antibiootti?

    1Äänestä

  • Todellakin onneksi.

    "Sä et mua tunne,turpas kiinni"

    Ainakin sinulta tuli tuollainen kannustava viesti, joten toivottavasti saat sitä antipioottia ja kaikki vaivasi on parantunut.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "se siitä sinun antipiootti kauhustasi"

    Onko eri lääke tuo "antipiootti", koska käsitin, että puhuit tulehdus lääkeeseen antibiootti?

    Espanjasta saa vappaasti apteekista antiBiootteja ilma lääkärin reseptejä,

    suomessa on omituinen FOBIA antipiotteja kohtaan,
    mieluummin anetaan ihmisen kärsiä enenkuin hoidetaan kunnolla loppuunasti treveeksi,
    outoa lääke-politiikkaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espanjasta saa vappaasti apteekista antiBiootteja ilma lääkärin reseptejä,

    suomessa on omituinen FOBIA antipiotteja kohtaan,
    mieluummin anetaan ihmisen kärsiä enenkuin hoidetaan kunnolla loppuunasti treveeksi,
    outoa lääke-politiikkaa

    Kiitos ja ylistys, että antibioottien käyttöä meillä valvotaan. Jo vuosia on varoitettu, että taudit tulevat immuuniksi antibiooteille, ne kehittävät viruksia ja bakteereja, joihin lääke ei pure.
    Vaaraa ei oteta vakavasti, ja monissa maissa syötetään teuraseläimillekin antibiootteja varmuuden vuoksi.
    Lääkäreitä varoitetaan toistuvasti määräämästä liian helpolla antibiootteja sairauksiin, helpoin tapa.
    Monet ostavat ulkomailla antibiootteja ja popsivat niitä sitten oman arvionsa mukaan. Mitä sitten, kun todellinen tarve ilmaantuu, eikä lääke enää pure?

    1Äänestä

  • Makriina2 kirjoitti:

    Sori,
    mutta suomessa joskus mennään liianpitkälle,
    eteenki vanhusten hoivassa, se luo turvattomuutta vanhuksen elämään,
    ---
    aikoinaan työelämässä olin tosi sairas,
    lääkäri vähätteli kehuskeli vaan että se on jotain flunssaa,
    olin änkyrä, väitin vastaan,
    ku itse tiesin että olin oikeesti sairas,
    --- sano no otetaan sitten senkka,
    kuikas ollakaan senkka oli komeesti liian korkealla,
    pitkin nokkavarta lääkäri kirjoitti antibiootin,
    kuitenkin vähätelle sanoen no ku senkka oli vähän liian korkee
    niin anataan ny sitten lääke,
    jumakauta, joskus tuntuu etti lääkäri ole aivan viisas,
    ei se lääkäri ollukkaa viisas
    se tappoi itsensä ,

    suomessa on liikaa luonnevikasia hoitohenkilökunnassa,
    eteenki sairaanhoitajia
    jotka antaa ohjeita lääkärille,
    kannataako potilasta hoitaa asiallisesti,

    onneksi suurinosa lääkäreistä on sivistyneitä ja erittäin asiallisia,
    ----

    koskaan ei pitäisi lääkärin vähätellä potilaan vaivoja,
    kukaan ei mene lääkäriin jos ei todella ole jotenki kipee,

    Äänestä

Ei olis väärin jos nuorempi naisihminen värillä ei väliä, päästelis mut pahasta pari kertaa viikossa :-*
Gubbe 70

Äänestä

Miten olisi päivätoiminta? Auto keräisi kaikki kynnellekykenevät aamulla ja palauttaisi ne iltapäivällä tai illalla takaisin lähtöruutuun. Sama rumba jatkuisi niin kauan kuin voimia riittää. Välillä ikääntynyt voisi toli pitää vapaata päivätoiminnasta ja jäädä yksin kotiin körnöttämään. Minulla olisi idea tuohon, mutta tarvitsisin apukädet!

Äänestä
  • Onko teillä suurikin ongelma?näköjäänn

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko teillä suurikin ongelma?näköjäänn

    Eihän täällä m itään ongelmia ole, kukaan ei käsi yksinäisyydestä, kaikilla on iso eläke ja asunto vanhustentalossa, lääkekaapissa kivat annokset antibiootteja, ja keskustelupalstalla lyödään kämmentä yhteen sekä aitojen avioliitojen että persujen kanssa.
    Elämämme on täällä mallillaan.

    Äänestä

Sekä vanheneminen että yksinäisyys ovat suuria inhimillisiä ongelmia. Vanhenemisessa henkisen ja/tai ruumiillisen hyvinvoinnin romahtaminen,vievät ihmisarvon. MINÄ häviää, joko hitaasti tai äkkiromahduksella. Vanhenevana , toivon nuorempien muistavan ,jokaisella on sama edessä, ehkä yllättävänkin nopeasti. Vaikka kuinka tapahtumat ja luonteet lyövät yhteen, inhimillisyyttä ei kuitenkaan saisi unohtaa. Muista sisällä on ihminen, toinen ei pysty kenenkään arvoa määrittelemään, se on Korkeimman etuoikeus.

Äänestä
  • Kiitos kirjoituksestasi !
    Yhdyn sinun viisaisiin ja lämpimiin ajatuksiisi,
    olen itsekin siinä vaiheessa, että asia on ajankohtainen.
    Ne, jotka toistaiseksi voivat hyvin, eivät osaa asettautua niiden sijaan,
    jotka ovat jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen,
    fyysisen kunnon asettamiin rajoituksiin ja
    minän murenemiseen.

    Se on henkisesti vavahduttava vaihe.
    Yksinäisenä tuntee itsensä merkityksettömäksi
    kun loppu lähenee päivä päivältä.

    Siinä vaiheessa enää lähdetä kylille seuraa hakemaan,
    niinkuin itseriittoiset ylimieliset ihmiset täällä kehottavat.
    Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Jokaista voi kohdata vanhuuden sekin vaihe,
    kun on toisten armoilla.

    Äänestä

Tätä vanhusten yksinäisyyttä on myös hallituskin pohtinut. Yhtenä ratkaisuna ongelmaan on pidetty ns. lopullista ratkaisua, josta ei kuitenkaan ole päästy aivan yksimielisyyteen kaikista asiaanliittyvistä yksityiskohdista johtuen.

Äänestä
  • EUTA-pilleri vai ?

    Hollannista on huyvä esimerkki, sinne on rakennettu "pienlähiöitä" iäkkäille.
    Vai olisko ne isoja kortteleita paremminkin.
    Viiihtyisiä yhteisöjä kuitenkin, joissa vanhusten ei tarvitse olla yksin eikä tuntea oloaan turvattomaksi.

    Alueella on asuntojen lisäksi ulko-oleskelualueita, kaupat, kampaajat, parturit, kahvilat ym.
    ja alue on rajattu, sieltä ei pääse "karkaamaan" eli eksymään minnekään.
    Hoitajia on sisällä ja ulkona.

    1Äänestä

  • Aloitus koskee yksinäisiä ihmisiä ja siten yksinäisyyden poistoa, joten kävin miettimään, kuinka sen voisi poistaa tuntemattomien ihmisten kesken.

    Uskaltaako kukaan mennä yksinäisen ihmisen luokse kyselemään, haluatko seuraa? En minä ainakaan. Sitäpaitsi näissä vanhusten taloissa, kuten hoitolaitoksissakin on näitä yksinäisiä, jotka eivät halua edes tutustua toisiinsa, joten miten autat?

    Entä jos hakeutuisikin juttuseuraksi, vaikka tuolla kauppareissulla ja kävisi kutsu tämän yksinäisen luokse, niin kunka kauan jaksaisin kuunnella päivästä toiseen, että "minä haluan kuolla", tai "haluan euta pillerin" ja lisäksi sitä " antipioottia, koska silloin paranisin"?

    Sekin viellä, että jos olisi sitä rahaa, jotka viisaat politiikot vievät niissä pohjattomissa taskuissaan johonkin veroparatiisiin, niin johan elämä ja sairaudet poistuisivat.

    Minusta ei ole kenellekään keinoa, kuinka poistaa yksinäisyyttä, johtuen ehkä siitäkin, että itse en halua ketään kotiini, paitsi, lähiaikoina on pakko tilata siivooja, maksoi, mitä maksoi, koska itse en nyt vain viitsi siivota mitään.

    Kertokaa nyt minulle, mitä te yksinäiset haluaisitte teille tehtävän? Tässä iässä uskoisin olevan utopiaa, että löytäisi jonkun puolison, tai sellaisen kaverin, joka olisi hyysäämässä kokoajan vierellä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus koskee yksinäisiä ihmisiä ja siten yksinäisyyden poistoa, joten kävin miettimään, kuinka sen voisi poistaa tuntemattomien ihmisten kesken.

    Uskaltaako kukaan mennä yksinäisen ihmisen luokse kyselemään, haluatko seuraa? En minä ainakaan. Sitäpaitsi näissä vanhusten taloissa, kuten hoitolaitoksissakin on näitä yksinäisiä, jotka eivät halua edes tutustua toisiinsa, joten miten autat?

    Entä jos hakeutuisikin juttuseuraksi, vaikka tuolla kauppareissulla ja kävisi kutsu tämän yksinäisen luokse, niin kunka kauan jaksaisin kuunnella päivästä toiseen, että "minä haluan kuolla", tai "haluan euta pillerin" ja lisäksi sitä " antipioottia, koska silloin paranisin"?

    Sekin viellä, että jos olisi sitä rahaa, jotka viisaat politiikot vievät niissä pohjattomissa taskuissaan johonkin veroparatiisiin, niin johan elämä ja sairaudet poistuisivat.

    Minusta ei ole kenellekään keinoa, kuinka poistaa yksinäisyyttä, johtuen ehkä siitäkin, että itse en halua ketään kotiini, paitsi, lähiaikoina on pakko tilata siivooja, maksoi, mitä maksoi, koska itse en nyt vain viitsi siivota mitään.

    Kertokaa nyt minulle, mitä te yksinäiset haluaisitte teille tehtävän? Tässä iässä uskoisin olevan utopiaa, että löytäisi jonkun puolison, tai sellaisen kaverin, joka olisi hyysäämässä kokoajan vierellä.

    Enpä usko että kukaan on tarkoittanut että pitää löytää puoliso tai "hyysääjä".
    Erikoisia tulkintoja hyvää tarkoittavista tärkeistä aiheista.

    Äänestä

  • Eikös se kirjoittaminen näille palstoille poista sitä yksinäisyyttä? Pitääkö vielä vanhanakin saada sydänystäviäkin kuin taivaasta? Haaveiila voi,,,,, jututtaa kanssaihmisiä, mutta kiitollinen elämästä ja realisti katson viisaammaksi olla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös se kirjoittaminen näille palstoille poista sitä yksinäisyyttä? Pitääkö vielä vanhanakin saada sydänystäviäkin kuin taivaasta? Haaveiila voi,,,,, jututtaa kanssaihmisiä, mutta kiitollinen elämästä ja realisti katson viisaammaksi olla.

    "sydänystäviä kuin taivaasta ???"

    Kunhan olis juttukaveri joskus
    niin ei olis kuolema ja vaivat aina mielessä.

    Äänestä

EI muuta-ku " Hurmaava itsemurha " Erno Paasilinnan kirjan mukaan,

onks mukaan lähtijöitä, linja-auto ( bussi) on tilattu jo,,,,,

evääksi reppu täyteen naurua iloa ja rakkautta,

hyvästi elämä,,,

1Äänestä
  • ERNO Paasilinnanko mukaan...?
    Oisko Arto kuitenkin...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ERNO Paasilinnanko mukaan...?
    Oisko Arto kuitenkin...?

    oli mikä oli
    hyvästi elämä
    se oli ny tässä,

    tuutko mukaan,,,

    1Äänestä

Me olemme erilaisia. Joku kaipaa seuraa ympärilleen, toiselle riittää muutama ihminen. Onni on, jos saa sitä mitä kaipaa.

Äänestä

Olen kuunnellut lukuisia luentoja vanhuudesta ja usein niissä mainitaan yksinäisyys, joka voi johtaa masennukseen, ja jonka
lääkäri arvioi virheellisesti dementiaksi.
Yksinäisyyteen pitäisi löytyä apua ennen kuin se diagnisoidaan väärin.

Lyhyt puhelu, sähköposti, pikavierailu tai vaikkapa kukkakimpun lähetys voi pelastaa yksinäisen päivän.

*Lähimmäisenrakkaudesta voi köyhäkin olla rikas,
kun taas ilman lähimmäisenrakkautta rikas on köyhä.*

isoäiti_

Äänestä
  • Bravo isoäiti ! Kiitos kirjoituksestasi ! Viisaita sanoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yksinäisyys on suuri inhimillinen ongelma, joka koko ajan lisääntyy.

Kun ongelma kohtaa meitä vanhuksia, joiden määrä huimasti kasvaa, on tilanne vakava.

Kertokaa miten ongelman ratkaisisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu