Vain hyvä ihminen

Kyllä uskon niin. Onnellisuus tulee hyvyyden kautta ja eikä nouse vihasta.

Ei varmaan noin yksiviivaista. Hyvä ihminen voi olla sosiaalisesti alistetussa asemassa jolloin hänen tietonsa ja tietämyksensä tulee ylenkatsotuksi. Silloin hyvä ja älykäs on onneton. Samoin kuin hyödyllisyyttä ja omaa onnea painottava jollekin paha tai haitallinen ihminen on onnellinen saatuaan asiat omin päin. Riippuu myös siis siitä mitä onnellisuudella tarkoitetaan. Onnelliseksi voi tulla niin monesta toisensa pois sulkevasta asiasta. Ihan varmasti on jollekin ilkeitä ihmisiä jotka ovat onnellisia saatuaan jotkut asiaan ja agendaansa mielestään kuulumattomat ihmiset tallottua jalkoihinsa.

Upseerit ovat onnellisia päättele sitten siitä.

Ei se noin voi mennä. Myös paha voi olla onnellinen saadessaan olla paha.

Aika vahva väite. En itse usko tuohon. Hyvälle ihmiselle voi olla vaikeaa olla onnellinen tässä maailmassa jossa tapahtuu niin paljon kauheuksia. Jos on kovin empaattinen niin nämä maailman kauheudet saattavat ahdistaa liikaa, jotta ihminen kykenisi olemaan oikeasti onnellinen.
Tietyssä mielessä voi olla helpompaa olla onnellinen, jos ei ole niin hyvä ihminen, koska silloin muiden kärsimys ei vaikuta onnellisuuteen.

Siihen suuntaan, siis jos tekee hyvää.

Ajattelen itse niin, että ihmisellä sisäinen rauha on onnellisuuden perusta. Sisäinen rauha itsensä, Jumalan ja muiden kanssa, ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Kun ihminen noudattaa rakkauden kaksoiskäskyä (lue:kolmoiskäskyä) eli rakastaa itseään, lähimmäistään kuin itseään ja Jumalaan ja suuntautuu hyvää, on oikeamielinen, lainkuuliainen, kunnioittaa itseään ja muita, hän on perinteisessä mielessä hyvä ihminen ja hänellä on onnellisuuden ja hyvän elämän perusta kunnossa.

TOSIN myös hyville, lainkuuliaisille, oikeamielisille ja muita kunnioittavalle voi tapahtua ikäviä ja pahoja asioita. Kaikenlaisille, myös ns. hyväntahtoisille ihmisille, voi tapahtua pahoja asioita. Pahuus ja vääryys ei valikoi kohteitaan/ihmisiä sen mukaan, millainen ihminen itse on. Se, että ihminen kohtaa räikeää vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta, ei tarkoita, että se olisi ns. hyväntahtoisen ihmisen oma syy.

Kun siis puhutaan "hyvästä" ihmisestä ja aidosta onnellisuudesta, puhutaan ihmisestä, jolla on aidosti sisäinen rauha. Hyväntahtoinen ihminen pyrkii toteuttamaan hyvää ja oikeudenmukaisuutta elämässään ja muiden elämässä ja on sitä tehdessään onnellinen, minkä vuoksi hänellä on totuudellinen perusta aitoon onnellisuuteen.

Mikä on se raja jonka jälkeen ihminen muuttuu hyväksi? Sittenkö kun valehtelee, himoitsee, kadehtii, suuttuu, vihaa ja pettää vaan vähän? Minä en usko ihmisten hyvyyteen. Ihminen voi tehdä hyvää mutta se ei tee hänestä hyvää kun hän seuraavassa hetkessä tekee kymmenen pahaa. Synnin takia maailma tuhoutuu ja tuomitaan. On vain ajankysymys milloin.

"Onnellisuus kiinnostaa Björkmania ja hän on perehtynyt aiheeseen lukemalla siitä paljon. Hän ei kuitenkaan ui valtavirrassa, vaan on suorastaan vastarannan kiiski, ainakin nykypäivän mittareilla. Hän ei usko lainkaan onnen tavoitteluun elämän päämääränä.

– Miksi haluta vain onnea, kun elämässä on niin paljon muutakin? Onnentunne on vain ohikiitävä hetki.

Erityisen mieltynyt Björkman on erääseen tutkimukseen, jonka mukaan ihmisellä on tietty stabiili onnellisuustaso. Vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa, kauheaakin, ihminen palautuu lähtötasolleen. Tämä set point -teoria on vakuuttanut Björkmanin.

– Uskon, että ihminen soi tiettyä säveltä, välillä korkeus vain muuttuu hieman."

-Mahtavan erilaisua ajatuksia tämän erittäin pitkään jatkuneen onnellisuusvouhkaamisen jälkeen. Toisessa haastattelussa Björkman sanoo vielä suorempaan jotain nykyisistä elämän standardeista, joiden "korkein päämäärä on tulla onnelliseksi". Tätä siis hän pitää lähinnä surullisena asiana.

Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä siitä, että ei se erityisen ylevä tavoite ole, oman onnellisuuden jatkuva lisääminen ja sen ylläpitäminen. Lisäksi se on todella suhteellinen käsite; jossain tilanteessa et ole onnellinen, mutta koettuasi jotain todella kamalaa äkkiä oletkin sanomattoman onnellinen ja kiitollinen juuri samassa tilanteessa.

Riippuu tietysti siitä, kuka mitenkin määrittelee hyvän.
Itse uskon riittävän hyvään. Tuolla onnellisuustasolla perustarpeet ovat täyttyneet sekä ihminen on suhteellisen sinut itsensä, ympäristön ja hengellisyytensä (=merkitykselliseksi itsensä kokeminen) kanssa. Vuorovaikutuksellisuudessa yksilöllisen merkityksen kokeminen on avainasia. Näin tyytyväinen ihminen kokee olevansa riittävän hyvä ja tämä näyttäytyy onnellisuutena eli olen samaa mieltä aloituksen väitteen kanssa osin.

Kuka Jane Austin?

Tietenkään yhtään mikään "tunne" ei ole tarkasti tai yksiselitteiseti määriteltävissä. "Tunteet" rakentuvat mm uskomuksista/uskonnoista, kulttuurista/tavoista, opitusta tiedosta, (harha)luuloista, "mieli"piteistä jne, Määritelmiäkin on runsaasti, täällä on hyvä alustus aiheeseen: https://en.wikipedia.org/wiki/Happiness