Filosofi Jiddu Krishnamurti sanoi: "Ei ole terveyden merkki että on sopeutunut sairaaseen yhteiskuntaan".
Yhteiskuntamme on hyvin sairas. Siihen sopeutuminen vaatii sen, että sairastuu myös itse.
Masennus tai ahdistus ovat merkkejä siitä, että ihmisessä on vielä jäljellä tervettä maalaisjärkeä. Ne ovat merkki, että ihmisen sielu on vielä elävä. Hän ei ole vielä myynyt sieluaan paholaiselle.
Tämä maailma, markkinayhteiskunta, on pyhäin häväistys. Se on pahan valtakunta. Jos ilmestyskirjaan on uskominen, paha saa lopulta onneksi palkkansa.
Siihen luottaen.
Yhteiskuntamme on hyvin sairas. Siihen sopeutuminen vaatii sen, että sairastuu myös itse.
Masennus tai ahdistus ovat merkkejä siitä, että ihmisessä on vielä jäljellä tervettä maalaisjärkeä. Ne ovat merkki, että ihmisen sielu on vielä elävä. Hän ei ole vielä myynyt sieluaan paholaiselle.
Tämä maailma, markkinayhteiskunta, on pyhäin häväistys. Se on pahan valtakunta. Jos ilmestyskirjaan on uskominen, paha saa lopulta onneksi palkkansa.
Siihen luottaen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uskotko itsekään kun olet nähnyt enemmän. Aika näyttää.
Paha näyttää menestyvän edelleen. Muutosta ei näköpiirissä.
En usko, mutta toivo elää edelleen. Jos ei olisi toivoa paremmasta, siitä että tämä mielisairas maailma tulee tiensä päähän, en jaksaisi eikä olisi syytä elää.
Puhut nyt globaaleista ilmiöistä
Ilman omaa panosta asiaan. Olet irrallinen ilman henkilökohtaisia haavoja. Siinä mielessä hyvässä asemassa.
Henkilökohtainen osuma ei vielä tullut omalle kohdallesi. Toivotaan että Ei tulekaan.
Se on sellainen ristisaatto jota ei soisi kellekään kannettavaksi.
Raaka on ihminen ja raaemmaksi käy.
Henkilökohtaisia iskuja on tullut jo suhteellisen useita. Kovin ehkä naisystäväni itsemurha viereeni. Aamulla heräsin niin hän makasi kuolleena vieressäni. Oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä. Oli jo aivan jäykkä joten olin nukkunut ruumiin vieressä useita tunteja.
Minua masentaa. Silloin ei enää välitä että olet vain markkinatalouden ratas. Sitä vetäytyy omiin oloihinsa. Silloin katoavat kaikki ihmiset ympäriltä, paitsi verottaja ja kelan viranomainen sekä sosiaalitoimiston täti. Mutta hekin vain viedäkseen viimeisenkin rovon hätään joutuneen taskusta. Ja selkänahan. Sitä roikkuu lopulta ristillä Herransa Jeesuksen Kristuksen tavoin, kukin tavallaan "ristiinnaulittuna". Ja ainoa joka enää tarkkailee on korppikotka, joka istuu jo puomilla.
Miten se meni... Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä...
Ja onhan se kuitenkin koko ajan läsnä ja totta, noissa sanoissanne.
Pitäkää yllä.
No jos pystyy tuntemaan ja kokemaan asioita, on empaattinen ja siksikin kärsii niin on se ihmisyyden merkki ja merkki siitä että on sielu jolla tuntee. Sitä sanotaan psykopatiaksi, jos ei ole tunteita eikä mitään kykyä empatiaan. Siitähän se pahuus tulee. Tunteeton ei tunne rakkautta, iloa (korkeintaan vahingoniloa) kiitollisuutta, ei surua, ei masennu, ei mitään. Sellainen myisi vaikka äitinsä ja lapsensa sopivasta rahasta. Nämä raiskaajat ja kiusaajat ja kiduttajat on näitä juuri. Jotkut ihan nauttii toisen kärsimyksistä ja voi jopa nauraa masentuneelle että tämä on laiska, tyhmä tai muuten vaan kelvoton ihminen. Kas kun psykopaatti ei tunne mitään tuskaa eikä empatiaa eikä toisen kärsimys kiinnosta. Nämä on juuri usein häikäilemättömiä liikemiehiä jotka vaan tekee rahaa välittämättä siitä miten se saadaan.
Iltalehden toimittajat ovat juuri tällaisia paholaisen kätyreitä.
Vaativassa asiantuntijatyössä jouduin psykopaattiesimiehen harjoittaman henkisen väkivallan kohteeksi. (Psykopaatti diagnoosi ei ole minun tekemä, vaan henkilön, joka on pätevä ko. diagnoosin asettamaan). Aluehallintovirasto lausui, että kyseessä on tyypillinen pitkäkestoinen työpaikkakiusaaminen, johon ei ole puututtu ja että koko työyhteisö on sairastunut pahasti. Minä traumatisoiduin ja sairastuin depressioon. Minut irtisanottiin sairauslomien takia. Työyhteisölle ei tehty mitään, koska työyhteisö ei halunnut. Työnantaja ei joutunut mihinkään vastuuseen.
Minua painostettiin syömään psyykenlääkkeitä vaikka sain niistä vakavia sivuvaikutuksia, jotka veivät viimeisenkin toimintakyvyn. Lopulta en enää suostunut lääkekokeiluihin, jolloin minua haukuttiin yhteistyökyvyttömäksi. Se syyttely huononsi terveyttäni edelleen. Kävin psykoterapiassa, mutta se ei minua parantanut. Kannatteli kuitenkin vaikeimpina aikoina.
Minä olen lopun elämääni leimattu mielenterveysongelmaiseksi vaikka monet asiantuntijat ovat todenneet, että yleensä työyhteisön tervein henkilö, joka on suurin uhka psykopaatille joutuu syntipukin rooliin ja kantamaan koko työyhteisön pahuuden.
Noille vähemmän terveille ei mitään diagnoosia asetettu eikä mihinkään hoitoon painostettu.
Pahuus voitti kunnallisen työnantajan tuella. Kun luonnehäiriöisiä ja jopa psykopaatteja toimii johtajina, niin ei ole ihme, että mielenterveyssyistä johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä on paljon. Mitään tukea ei tervehtymiseen tule, kun en lääkkeitä voi syödä eikä eläke riitä yksityiseen psykoterapiaan. Näin terveydenhuoltomme toimii käytännössä.
Viitutuskin kuuluu elämään.
Maan päällä ei ole paratiisia.