Napakymppi

Kansanedustaja Sanna Antikainen, tänään, 4.7.2019, Karjalaisessa olleen kirjoitelmasi johdosta ansaitset halaukset ja tummien kutriesi silityksen. Olit niin oikeasssa, niin oikeassa nykyhallituksen törttöilyistä sihteeri-ja puoluetukiasiassa. Pitää muistaa, että hallituksen käytössä on eri ministeriöiden virkamieskunta virkavastuulla. Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto, jossa politrukit olivat mahtava eliitti kurittamassa kansalaisia. Ei ole ihme, että Sannan Persukkeeiden kannatus nousee ja nousee. Nyt elämme sietämättömän vasenkätisen politiikan aikaa, jota ei ole aikoihin koettu. Hurmaavaaa on, että Kepu on menossa mukana. Heidän kannattaisi Hamletin tavoin miettiä, ollako vai eikö olla
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallitus on ollut kuukauden päivät kasassa ja paljon hyviä suunnitelmia Sipilän hallituksen virheiden korjauksesta on alkamassa. Virheiden korjausta riittää pitkäksi aikaa ja kaikki ottaa aikansa, suunta on oikea.
Valtiosihteerit ym. on tarpeeseen, tällä vaalikaudella ei synny sutta nk. Sipilän jäljiltä jäi paljonkin.
Käärme ei mennyt pyssyyn eli SOTE jäi toteutumatta, rikkaat eivät päässeet rikastumaan vaikka näin oli suunnitelma.
Uusi hallitus rakentaa inhimillistä suomea kaikille tasapuolisesti.
Antikainen kirjoittelee mitä sattuu, kyllä se ahneus asuu heidän piireissään samaan tapaan kuin Kokoomuksen ja tuuliviiri Kepunkin Liiveissä..

Kirjoitus on oma mielipiteeni asiaan eikä tue Persuja millään tavoin joten sen nojalla tämä todennäköisesti poistetaan, vaikka mielestäni ei riko Suomi 24 sääntöjä..

Äänestä
  • Jos olet itsenäisesti ajatteleva / puolueeton ihminen, niin omaat ymmärryksen ja näkökyvyn, miten tämänkin hallituksen kaavailut verotuksessa tuo lisää haasteellisuutta juuri pieni tuloisille ihmisille, joille myös auto on pakollinen väline arjen pyörityksessä. Hyvätukoisiin (kuten minä) ei hallituksen kurjistaminen vaikuta merkittävästi - juuri lainkaan. Toista on heikommassa asemassa olevat ihmiset.

    Kaikkein huvittavin on tämä aktivimalli. Vaalien aikana lähes jokainen puolue toitotti, miten se puretaan heti, jos pääsee hallitukseen / päätöksen tekemiseen. No, miten kävi? Aktiivimalli,joka tuo lisää ahdistusta ja stressiä työttömälle. Adistamisenko kautta ihminen työllistyisi? Täällä päin mieleltään virkeä ihminen - siihen tukea saanut - työllistyy helpommin ja erikoisesti omaa helpommin ammatin / taidollisuuden.

    Kokonaan oma alueensa on vielä tämä ilmaston lämpenemiseen liittyvä hulluus ja siihe liittyvä hallituksen kaavailema kansan kurjistaminen verotuksen kautta.

    Kiteen sahan lopettamispäätös on jo tämän hulluuden vaikutusta. Seuratkaapa, miten tulevaisuudessa yritysmaailmassa tehdään voimakkaammin tämän kaltaista liikehdintää eli siirretään herkemmin tuotantoa paremmin kannattaviin yksiköihin juuri raaka-aineen / metsän rajoittaviin hakkuisiin liittyen.
    Kun tämän alan yritykseissä on valtavat pääomat kyseessä ja siihen liittyvä tuottavuus, niin joka kivi ja kanto käydään tulevasuuden suunnittelupöydällä läpi.
    m.l

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kansanedustaja Sanna Antikainen, tänään, 4.7.2019, Karjalaisessa olleen kirjoitelmasi johdosta ansaitset halaukset ja tummien kutriesi silityksen. Olit niin oikeasssa, niin oikeassa nykyhallituksen törttöilyistä sihteeri-ja puoluetukiasiassa. Pitää muistaa, että hallituksen käytössä on eri ministeriöiden virkamieskunta virkavastuulla. Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto, jossa politrukit olivat mahtava eliitti kurittamassa kansalaisia. Ei ole ihme, että Sannan Persukkeeiden kannatus nousee ja nousee. Nyt elämme sietämättömän vasenkätisen politiikan aikaa, jota ei ole aikoihin koettu. Hurmaavaaa on, että Kepu on menossa mukana. Heidän kannattaisi Hamletin tavoin miettiä, ollako vai eikö olla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu