Pieni repliikki

Anteeksi vaan tämä pieni tälle palstalle kuulumaton kevennys.
Jokin aika sitten eräs VL uskovaisen perheen viaton pieni lapsi kertoi ns. kokemuksiaan aikaisemmasta elämästään Suomessa. Kirjoista hän ei ollut asiaa pystynyt lukutaidottomana lukemaan eikä televisio tietystikään kuulunut näihin kuvioihin. Tapahtunut on täyttä faktaa, joka ei aiheuttanut pelkästään naurua.
7698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja keksitty juttu.

Äänestä

rautalangasta, MITÄ se lapsi siis kertoi?

Äänestä
  • Anteeksi vaan. Ensinnäkin täma foorumi on hieman väärä kyseisen asian tarkempaan selvittämiseen, ja toiseksi tämän tyttösen uskovaiset vanhemmat saattavat liikkua näilläkin palstoilla, joten paljoa asiasta ei voi mainita.
    Tapaus, liekö harvinainenkaan, on varsinais-suomesta. Neljä - viisivuotias lapsi kertoi ns. aikaisemmasta perhesuhteestaan hämmästyttävän yksityiskohtaisesti, käsittein jotka eivät pitäneet olla tuttuja vastaavan ikäiselle lapselle, hän viittasi jopa aikaisempaan paikkakuntaankin. Muistelot ja muistot ovat nyt haihtuneet ja elämä on edessäpäin.
    Kyseessä ei ole provosointi tai, oliko se feikki, vaan eräs pieni mitätön tapahtuma.

    Äänestä

FANTASIAAN TAIPUVAINEN PERSOONALLISUUS (engl. fantasizer, fantasy addict, fantasy prone personality) Fantasiaan taipuvaisella persoonallisuudella viitataan henkilöihin, jotka ovat usein muun muassa helposti hypnotisoitavia. Lapsena heillä oli mielikuvitusystäviä. Aikuisena heillä on puolestaan vahvoja muistikuvia tapahtumista, sekä todentuntuisia, jopa hallusinatorisia mielikuvia.

Fantasiaan taipuvaiset henkilöt käyttävät paljon aikaa fantasiointiin, mutta eivät kerro muille rikkaasta mielikuvituselämästään. Tämä johtunee siitä, että heillä on usein epätavallisia, paranormaaleja kokemuksia, kuten kehostapoistumiskokemuksia sekä todentuntuisia valveunia. He voivat myös uskoa omaavansa parantavia voimia.

Fantasiaan taipuvainen persoonallisuus ei ole selkeä tyyppi, vaan edellä mainitun kaltaiset ominaisuudet muodostavat jonkinlaisen perheyhtäläisyyden. Sen keskiössä on kyky hyvin voimakkaaseen mielikuvituselämään. Neljä prosenttia ihmisistä kuuluu tähän ryhmään.

Psykologi Robin Bakerin mukaan fantasiaan taipuvaisista henkilöistä tulee usein esimerkiksi kanavoijia, parantajia tai uskonnolisia profeettoja. Myös ufosieppaukset voivat selittyä pitkälti tämän persoonallisuuden ilmentymäksi. Bakerin mielestä todellisuudesta irrallaan eläminen aiheuttaa ongelmia näille henkilöille.

Psykologit Steven Lynn ja Judith Rhue ovat kuitenkin havainneet, että fantasiaan taipuvaiset persoonallisuudet voivat menestyä opinnoissa, työelämässä ja sosiaalisessa maailmassa. He voivatkin kokea mielikuvituksellisuutensa erittäin positiivisena osana minuuttaan.

Myös tutkimus osoittaa, että useimmat fantasiaan taipuvaiset henkilöt pystyvät erottamaan todellisuuden mielikuvituksesta yhtä hyvin kuin muutkin. Psyykkisesti sairaita fantasiaan taipuvaisista henkilöistä on ehkä vain 20-35%. Se voi olla riskitekijä esimerkiksi ns. dissosiatiivisessa persoonallisuushäiriössä, joka ennen tunnettiin nimellä monipersoonallisuushäiriö.

Tämän persoonallisuuden taustalta löytyy kolmenlaisia lapsuudenkokemuksia: vanhemmat, kaverit tai muut tutut henkilöt ovat rohkaisseet heitä käyttämään mielikuvitusta, esimerkiksi lukemaan tarinoita. Toisaalta myös lapsena koettu väkivalta on voinut ajaa mielikuvituksen käyttöön: mielikuvitus on tarjonnut pakotien raskaasta todellisuudesta. Voimakkaan mielikuvituksensa takia he ovat olleet erilaisia kuin muut lapset, ja he ovat jääneet tai heidät on jätetty yksin. Ilmeiseti yksinäisyyttä lievittääkseen he ovat tuottaneet mielikuvitusystäviä. Fantasiaan taipuvaisen persoonallisuuden periytyvyydestä ei liene tehty tutkimuksia.

Risto Selin
Ihmeellinen maailma
skeptikon tietosanakirja

Äänestä
  • Olen saanut seurata lapsen elämää kohtalaisen likeltä. Hän on perheensä vanhin ja eikä ole ollut mikään syrjäänvetäytyvä peukalonimijä, vaan päinvastoin harvinaisen realistinen ja pitkäjännitteisen tavotteellinen, ikäänkuin hän tietäisi tavallista paremmin käsikirjoituksensa.
    Yksinäisyys, väkivalta tai muutkaan Selinin argumentit ei tunnu istuvan tässä. Taustalla on tosi mainio koti ja mainio sisarusparvi.

    Äänestä

Tosi outoja juttuja näille sivuille.

Äänestä
  • Keskustelun aloittajan oli varmaankin tarkoitus kysyä, onko sielunvaellus mahdollista.

    Olen kyllä itsekin samantyyppisiä, uskomattomia juttuja kuullut. Kun kyseessä on vielä usein ollut pieni lapsi, jolla ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada tietämiään asioita selville mistään lähteestä, pistää tällainen kyllä ajattelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muna kirjoitti:

Anteeksi vaan tämä pieni tälle palstalle kuulumaton kevennys.
Jokin aika sitten eräs VL uskovaisen perheen viaton pieni lapsi kertoi ns. kokemuksiaan aikaisemmasta elämästään Suomessa. Kirjoista hän ei ollut asiaa pystynyt lukutaidottomana lukemaan eikä televisio tietystikään kuulunut näihin kuvioihin. Tapahtunut on täyttä faktaa, joka ei aiheuttanut pelkästään naurua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu