haavauma ja diltiazem voide

Kutittaa

Mulla on hoidettu peräaukon haavaumaa diltiazem. voiteella. Olen käyttänyt 6 viikkoa ja vielä kaksi viikkoa pitäisi käyttää. Nyt epäilen että tämä rasva aiheuttaa ihottumaa. Ainakin takapuolta kutittaa mahdottomasti. Onko kenellekään muulle ko. rasvan käyttäjälle tullut ihoärsytystä ? Jos syy ei ole rasvassa, niin sitten se kait saattaa olla vaikka hiivasieni ja taas täytyisi rasvata... Voikohan niitä rasvoja edes käyttää samanaikaisesti.

47

28825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anni

      Kuulostaa tutulta. Sain viime kesänä vastaavan kuurin ja sitten siinä loppupuolella alkoi ihan mahdoton kutina. Kävin uudestaan lääkärillä helmikuussa, koska haavauma ei ota paratuakseen. Kutinan syyksi hän sanoi allergisoitumisen voitteelle. Sain tällä kertaa Nitro-voidetta. Sillä tuntuu olevan sama haittavaikutus. Lisäksi sen sanotaan aiheuttavan päänsärkyä (voimakastakin). Itse sain vain lievän "jysärin", mutta jätän todennäköisesti voiteen käyttämättä sivuvaikutusten takia. Eipä ota vaiva parantuakseen...en tiedä mikä neuvoksi??

      • Kutittaa

        Mainitsiko lääkäri sinulle mitään peräpukamista ? Kun sain voiteen lääkäri kurkkasi kyllä takapuoleen, mutta ei ainakaan maininnut mitään peräpukamista. Nyt kun olen netistä tutkaillut asiaa, niin myös peräpukamat saattavat aiheuttaa kovaa kutinaa. Luulen että minulla on tuo haavauma parantunut, mutta nyt sitten onkin varmaan peräpukamat ( ihan kuin rasvaa laittaessa tuntuisi jotain, en ole kyllä varma ). Meinaan kokeilla jollakin reseptivapaalla tuotteella viikon verran ja jos ei auta niin kait se sitten taas täytyy lähteä "pyllistelemään". Toivottavasti joskus paranee, alkaa tämä peräpään rassaaminen ottaa hermoon.

      • Anni
        Kutittaa kirjoitti:

        Niin, kyllä siellä pukamatkin oli ja niitä hirtettiinkin. Lisäksi minulta poistettiin polyyppeja. Käsittääkseni kuitenkaan pukamat eivät aiheuta ihan niin kamalaa kutinaa kuin tuosta voiteesta oli seurauksena. Tuo "haavatauti" aiheuttaa noiden anaalipolyyppien kasvua. Kun haava paranee niin arpikudosta muodostuu ja ne saattavat olla aika pahkuroita. Tulee vaan mieleen, että se mitä tunnet saattaisi olla myös tuollainen polyyppi kun kerran olet kärsinyt haavasta. Itselläni ainakin on käynyt näin. Tämä on tietenkin vain arvailua ja sun kannattaa käydä näyttämässä tilanne lääkärille. Niin, ja käy (jos et niin ole jo tehnytkin) alan spesialistilla. Minun kokemukseni mukaan näistä asioita nuo yleislääkärit eivät aina ole oikein perillä.
        Itselläni tulee varmasti kohta ajankohtaiseksi tuo polyyppien poisto jos ne kasvavat kovin suuriksi. Yhden kerran niitä jo päiväkirurgisesti leikattiinkin. Sitä toimenpidettä ei tosiaankaan kannata pelätä...on nopeaa ja kivutonta (jopa se puuduttaminen, jota etukäteen kovin pelkäsin).
        En toki väitä, etteikö kutinasi voisi johtua pukamistakin, mutta koska olet käyttänyt parhaillaan tuota voidetta, niin epäilisin kyllä (omien kokemuksieni mukaan) sen olevan kutinan syy.
        Itse en meinaa tästä haavavaivasta, tai mikä siellä sitten vaivaakaan, päästä. Kävin juuri helmikuussa lääkärissä (gastrokirurgilla) ja hän totesi että vaiva on kiusallinen ja kivulias mutta vaaraton. Nuo anaalipolyypitkaan kun kuulemma eivät ole pahanlaatuiseksi muuttuvaa lajia. Näin ainakin pitäisi asian olla. Saapa nähdä kauanko tästä vaivasta saa kärsiä?!

      • Kutittaa
        Anni kirjoitti:

        Olen nyt pari päivää käyttänyt peräpukamiin tarkoitettua voidetta ja vaiva on helpottanut. Luin netistä että peräpukamistakin voi aiheutua todella kovaa kutinaa.Kutinan syynä oli se että sisäisiä pukamia suojaa "limakerros" ( tai jotain sinnepäin ) ja kun pukamat pullistuvat ulospäin niin tämä "lima" ärsyttää peräaukkoa ja varsinkin ihoa. Lääkäri jolta tuon diltiazem-voiteen sain oli erikoislääkäri. Soitin hänelle kun aikoja oli vasta parin viikon päästä hänkin sanoi että kyllä tuo voidekin voi aiheutta sitä kutinaa. Sovimme että jos kutina ei lakkaa varaan vielä uuden ajan. Minulla tämä haavajuttu tuli ekan kerran n. 5 vuotta sitten. Nyt jälkeenpäin harmittaa etten tullut heti ajoissa menneeksi lääkärille. En muka kehdannut mennä ja yritin hoitaa itse. Lääkärin varasin vasta sitten kun kivut olivat aivan sietämättömät ( ekalla käynnillä lääkäri ei edes voinut tutkia kunnolla ). Ehkä olisi ollut helpommin hoidettavissa jos en olisi päästänyt niin pahaksi. Silloin sain nitrovoidetta ja kuuri uusittiin toisen kerran ennenkuin vaiva hellitti. Minulle tuli voiteesta päänsärkyä, mutta se ei ollut niin kovaa etten olisi voinut voidetta käyttää. On tämä vaan aika kettumainen tauti, mutta täytyyhän sen joskus helpottaa... Tsemppiä sullekin !

        Kuinka kauan sulla ne kivut noin päivätasolla kestivät? Itselläni alkavat noin tunnin pari vessassa käynnin jälkeen ja yltyvät päivän mittaan joskus ihan sietämättömiksi. Välillä on parempia jaksoja ja välillä on yhtä tuskaa. Välillä jo alkaa epäillä, että kyse ei voi olla vaan jostain haavasta, mutta eipä siellä lääkärikään mitään sen kummempaa nähnyt. Kaipa tämä vaiva vaan voi tehdä niin kipeää?! Aloin taas käyttää tuota Diltiazemia vaikka tiedän että tiedossa on kutinaa...mutta parempi sekin kuin nämä kivut.
        Hyvä, että sait selityksen kutinaan ja avun. Kai tästä vielä joskus eroon pääsee :)

        Yleensä kivut alkoivat heti vessakäynnin jälkeen. Saattavat joskus helpottaa melkein heti, mutta usein saattoivat kestää koko päivän. Kipu voi tosiaan olla aivan sietämätöntä. Sulkijalihas meni usein ihan kramppiin ja tätä saattoi kestää tuntikausia.

        On tää kyllä kumma vaiva! Toisinaan on tosiaan helpompaa ja kipu on melkein kokonaan poissa tai kestää vaan hetken aikaa. Sitten taas yhtäkkiä alkaa "huono jakso" vaikka ei ole muuttanut elintavoissaan yms. yhtään mitään. Kiitos sulle vielä vastauksesta...koitetaan elää tän vaivan kanssa ja toivotaan, että siitä vielä joskus kokonaan eroonkin päästään!

      • tinttamari

        Olen kärsinyt samanlaisista vaivoista. Kovaa kipua ulostamisen jälkeen ja oletinkin sen olevan proctalgia vaivaa, mutta kävin päiväkirurgisella ja tutkimuksen jälkeen sain tuota diltiazem salvaa. Olen aiemmin saanut nitrosalvaa, mitä en voinut käyttää koska päänsärky oli aivan hirveää!
        Kuulemma arpeutumia peräsuolessa (aiemmin leikattu fisteli) joka aiheuttaa tuon kivun, vaikkakin kipu tuntuu kyllä pakaran puolella...ihan kuin joku olisi potkaissut pakaran sivuun. Välillä kipu on jatkuvaa ja välillä aaltoilevaa. Kestää tunnista useampaan tuntiin. Saattaa loppua, kun vaan jaksaa käydä "tynnäämässä", vaikkakin joskus tulee suoranaisia kramppeja niin, että otsasuonet pullistuu.

      • Anni kirjoitti:

        On tää kyllä kumma vaiva! Toisinaan on tosiaan helpompaa ja kipu on melkein kokonaan poissa tai kestää vaan hetken aikaa. Sitten taas yhtäkkiä alkaa "huono jakso" vaikka ei ole muuttanut elintavoissaan yms. yhtään mitään. Kiitos sulle vielä vastauksesta...koitetaan elää tän vaivan kanssa ja toivotaan, että siitä vielä joskus kokonaan eroonkin päästään!

        Mullakin on ollut peräpukamat pitkä ajasta maaliskuusta lähtien menin monta kerta akuutti päivitykseen vain annettu monta kerta kävin aina kipulääke panakod se myös tekee ummetusta. Nyt elokuun alussa peräaukiollaa tehnyt botox oli upea ensimmäinen kerta rauhassa kävin wceen. Mutta nyt syyskuussa aloitti taas kivut takaisin. Eilen olin taas päivityksessa :(( pyysin ystävällistä haluan proferööri oikein tutkija 90 kpl burana 600mg söin 20 päivässä niin kivullinen on. Vielä jatka kärsimykseni. İtse lukenut netissä paljon silloin botox itse pyysin lääkeriltä. Sanoin voiko olla minulle fissura ? Läákeri sanoi kyllä se on fissura .Fissura on peräpukamosta eri ulos tiellä havaa ja se on vain wc jälkeen kivut tulee. İbumax 400 2kpl otan aina se autta enemmän kuin burana. Botox auttanut paljon. Mutta se kestä vain 3_tai 4 viikkoa. Fissurassa ulkopuolella pieni kova patti se on hirveä kivullinen saakeli. Nyt annettu varattua aika taas lokaakuun tiistaina . Pyydän leikakaa pois se patti tai haava mitä tahansa. Olen laihtunut 20 kg 3 kk . Se on hirveä .
        Eilen kun kävin päivitykselle odotin 5 tuntia, annettu taas burana 600 . Minä sanoin en ota enää ollenkaan lääke. Vain antakaa uuden ajan haluan leikkausta.

      • Anonyymi
        Anni kirjoitti:

        On tää kyllä kumma vaiva! Toisinaan on tosiaan helpompaa ja kipu on melkein kokonaan poissa tai kestää vaan hetken aikaa. Sitten taas yhtäkkiä alkaa "huono jakso" vaikka ei ole muuttanut elintavoissaan yms. yhtään mitään. Kiitos sulle vielä vastauksesta...koitetaan elää tän vaivan kanssa ja toivotaan, että siitä vielä joskus kokonaan eroonkin päästään!

        Stressi ja väsymys laittavat sisäisen sulkijalihaksen kramppiin minulla. Siihen auttaa Nitrovoide. Lapsuudessa alkoi tämä vaiva kun jouduin usein pidättämään ulostetta, niin alkoi särky. Nyt kova uloste rikkoi peräaukon suun ja se laittaa tuon lihaksen myös kramppaamaan. Mahdollisimman lämmintä vettä käsisuihkusta peräpäähän ulostaessa. Se rentouttaa tuon lihaksen.

    • Toivoton

      Samoista vaivoista kärsitään täälläkin. Onko kukaan oikeasti parantunut näistä vaivoista, ovatko jääneet päälle. Alkaa tuskastuttaa kuukausia kestänyt ruokailun rasvan yms. kanssa pelehtiminen. Vessastakin on tullut maailman pahin paikka. Alkaa elämän laatu olla nollissa, kun kaikki pyörii persiin ympärillä. Ihmettelen, että mistä onnistuin rikkomaan takamukseni, kun en ole koskaan kärsinyt ummetuksesta vaan vessakäyntejä on vähintään pari päivässä. Sen kyllä huomasin, että kylmä vaikuttaa takapuolen kramppiin. Välillä puristaa jossain vaikkei sulkijalihas kramppaakkaan. Silloin yleensä sattuu selinmakuullaan. Selässäkään ei ole kai vikaa.

      • 35 vuotinen sota

        Mulla alko kutina ja verenvuoto 17 vuotiaana , oli välillä pois ja taas tuli. Vähän yli kolmekymppisenä vaiva paheni,peräsuoli tulehtunut ja löytyi iso haavauma peräreiästä.Tehtiin tähystys ja koepalat suolistosta. Ei kuitenkaan cronia eikä haavaista paksusuolitulehdusta patologin mukaan .Tehtiin dilataatio peräreiän venytys (nykyään leikkaus on toisenlainen)ja haava ommeltiin ja kuukauden lääkekuuri suun kautta ja voiteet päälle. Vaiva katosi viimein. Nyt 18 vuotta myöhemmin pieni haavauma taas vaivaa ,kutina , veren vuoto kirkasta ja hyvin niukkaa, välillä ei taas näy mitään. Ummetusta olen joutunut välttelemään ruokavalion avulla. Voisin syödä periaattessa mitä vain ilman vaivoja jos ei tarvitsi varoa tota fissuuran uusimista. Tuntuu että jollain tämä on elinikäinen vaiva. Nykyään tehtävä sulkijalihasleikkaus auttaa ilmeisesti monia.

      • vaiva
        35 vuotinen sota kirjoitti:

        Niin meitä tuntuu olevan ja samanlaiset on minunkin vaivat. Ulostamisen jälkeen kipu säteilee, myös vasemmalla pakaravaossa ja sacsrumin kohalla ja olenkin miettinyt, että onko tähän vaivaan muuta hoitoa kuin pukamien hirtto, jota minullekin on jo tehty useampaan kertaan.

    • Mitä avuksi..?!

      Lueskelin näitä juttuja ja totesin, että nämä kuulostaa erittäin tutulta!
      Minulla vaivat ovat alkaneet viime vuoden elokuussa.
      Kävin lääkärissä ja lääkäri kattoi pyllyä. Siellä oli haavauma, johon sain Xylocain nimistä voidetta. Tämä ei auttanut ollenkaan. Välillä tuntui että oireet olivat lähteneet mutta sitten ne taas palasivat. Tässä vaiheessa heräsi että olisiko minulla mahdollisesti peräpukamia. Lääkäri sanoi että tässä iässä niitä ei tule (olen siis 20-vuotias) joten niitä ne eivät voi olla.
      Sain toisen reseptin jossa oli kahta erilaista voidetta. Otin vain tätä toista, jonka nimi on Rectogesirc rektaalivoide, jonka siis apteekki valmistaa itse. Tätä piti käyttää 8 vkoa. Kivut ovat edelleen niin pahat, että jo pelkkä vessaan meneminen stressaa!
      Verta tulee välillä, välillä ei. Reseptissä oli myös toinen voide, jonka nimi on Diltiatseemi. Onko tästä voiteesta kellään kokemusta?
      En haluaisi mennä lääkäriin, koska pelkään koko ajatusta ja olen muutenkin erittäin kipuherkkä! Positiivista tässä on se, että en tunnu olevan ainut kuka näistä oireista kärsii!

      • Mitä avuksi...?!

        HUOM HUOM. Meni väärinpäin nuo voiteet.
        Käytin siis tämmöistä voidetta kuin Diltiatseemi!
        Onko kellään kokemusta tästä toisesta voiteesta, eli Rectogesir rektaalivoiteesta?

        Voi minua... =D

      • 35 vuotinen sota
        Mitä avuksi...?! kirjoitti:

        HUOM HUOM. Meni väärinpäin nuo voiteet.
        Käytin siis tämmöistä voidetta kuin Diltiatseemi!
        Onko kellään kokemusta tästä toisesta voiteesta, eli Rectogesir rektaalivoiteesta?

        Voi minua... =D

        Diltiatseemi taitaa olla nyt olla käytössä ja oireet hävinneet ainakin toistaiseksi. Reseptilääke se kuitenkin on joka sekoitetaan apteekissa. Mulla on suolenentoiminta ollut viimeiset 30 vuotta hidasta, joten vaihdoin ruokavalion 18 vuotta sitten rasvattomaan ja käytän Vi siblin jauhetta jota saa apteekista. Viimeiset 18 vuotta on mennyt tässä hyvin ja elämän muutokseen tottuu.Suolen hyvä toiminta on tärkeä että haavauman saa parantumaan.Myös suihkuttelu. Jos tulee juotua liian vähän tai livettyä ruokavaliosta niin haavauma tulee takaisin kellä se on tullakseen.Niin ja tosta voiteen käytössä on sekin mitä lääkäritkään ei aina opasta että voide pitää saadaa sisällekin pari senttiä Mukana pitäisi olla sellainen putki tuubin päässä. Haava ei aina ole siinä ulkosuulla näkyvissä. Voiteen ulkopuolelle hierominen ei sellaisessa tapauksessa auta mitään.Jos haava kroonistuu eikä parane sulkijalihas leikkaus on nykyään se viimeinen keino.

      • 20 v

        Onko kenelläkään kokemusta sulkijalihaksen leikkauksesta, minulle kun lääkäri sanoi, että siitä voi jäädä vaivaksi pidätyskyvyn heikkous, siis ilma tulee pihalle, eikä sitä voi pidättää, hän myös sanoi, että ei kenellekään naiselle sitä saisi ainakaan tehdä.

      • 35 vuotinen sota
        20 v kirjoitti:

        Onko kenelläkään kokemusta sulkijalihaksen leikkauksesta, minulle kun lääkäri sanoi, että siitä voi jäädä vaivaksi pidätyskyvyn heikkous, siis ilma tulee pihalle, eikä sitä voi pidättää, hän myös sanoi, että ei kenellekään naiselle sitä saisi ainakaan tehdä.

        Joo se olisi hyvä kuulla, mutta voiteista ainakin rasvaisempi betanhen sormella varovasti suoraan reikään on myös auttanut hyvin ja vielä kuitu vi sibliniä ruokavalioon.

      • Anonyymi
        Mitä avuksi...?! kirjoitti:

        HUOM HUOM. Meni väärinpäin nuo voiteet.
        Käytin siis tämmöistä voidetta kuin Diltiatseemi!
        Onko kellään kokemusta tästä toisesta voiteesta, eli Rectogesir rektaalivoiteesta?

        Voi minua... =D

        Minä ja olen käyttänyt Diltiatzeenia 800mg,on kuulemma nykyään 2%.stakin. tappelen kyseisen vaivan kanssa nyt jo 9vuotta. Tietääkö kukaan proktologian erikoistunutta erikois lääkäriä. Julkisella ei muuta apua kun lähettivät konsultaatioon. Siellä määrättiin taas Diltiatzeemia.

    • t. perseestä ;)

      Mulla on ollut vaiva nyt 3 KUUKAUTTA ja se alkoi KOVASTA ULOSTEESTA, jolloin jotain REPESI peräpäässä ja alkoi verenvuoto-ongelmat/ kivut. Todella kivuliasta oli alkuunsa ja on vieläkin, mutta ei niin paha enää. Minua ovat auttaneet: ulosteen löysentäminen PEGORION 12mg:lla, VEDEN juominen, n 2-3 L päivässä (TODELLA tärkeä asia), pienemmät ruoka-annokset, takapuolen rentouttaminen lämpimällä KAURATYYNYLLÄ (korvaa lämpimät kylvyt. Toimii- suosittelen), KIPULÄÄKKEET (Burana 600 ja Panacod poretbl) pakko oli saada 1kk:n jälkeen, kun en enää kestänyt jatkuvaa kipua -seuraan nyt miten elimistö kestää lääkkeet. minä en kestä enää meinaan tätä kipua. Mua ei ole auttanut juuri mitkään voiteet ja diltiazem aiheuttaa poltteen tuntua peräpäässä (myös muut voiteet- en tiedä mistä johtuu). Ilmakylvyt auttavat myös - eli pöksyt pois ja mekko päälle ja koivet kaakkoon. Myös pakaran levittäminen auttaa kipuun. Asentojen vaihtaminen tarvittaessa. Löysemmät vaatteet ja tekokuitujen välttäminen alapään vaatteissa. Stressin vähentäminen.

      • emppurra

        Tilapäisapua.

        Jos kipu on sietämätön voisit käyttää alapesusuihkua (pidettaa)siten että säädät suihkun lavuaarissa melko pieneksi ja lämpötilan vähän kättä lämpimämmäksi.Laske pidetalla vettä vähän lavuaariin niin että vesi tulee lämpimänä.Sen jälkeen paina pidetan suihku tiukasti peräreikää vasten laske vettä noin sekunnin ajan peräaukkoon ja antaa valua ulos.Voit tarvittaessa toistaa tämän.TÄRKEÄÄ ON PITÄÄ SUIHKU MAHDOLLISIMMAN PIENIPAINEISENA ETTÄ EI TULE VAHINKOA.Lämmin vesi helpottaa kipua ja ulostamista.Lämmin vesikylpy suikulla auttaa myös.Tämä on vain tilapäinen apu.Jos ei parane niin pysyvän avun saa lääkäriltä.

    • Purina1

      On samoja oireita mullakin kutittaa ja punaista näppylää. Ikävä juttu. Aika mahdotonta käyttää siiryin Scheriproctiin, mutta pitäs ottaa yhteyttä lääkäriin.

      • Huuhaahoo

        Kuinkahan moni teistä haavavaivaisista on allerginen jollekin ruoka-aineelle? Mulla oli ihan samat vaivat, jotka hävisi kuin taikaiskusta kun selvisi, että olen tomaatille allerginen. Tomaatti, ketsuppi ym. pois ja vaiva loppui muutamassa päivässä eikä ole palannut. Mm viljat on erittäin yleinen allergeeni enkä tarkoita nyt keliakiaa.

    • hanuristi83

      Hanuri huutanu hoosiannaa vuodenpäivät!
      Nyt loppukesästä oli pakko mennä perse lääkärille, hirttoja tehty 2 kertaa.
      Rasvoja uponnu suoleen useampi tuubi.
      Tänään kävin yksityisellä erikoislääkärillä tais olla kirurgi, sanoi tutkimusten jälkeen että ei usko että pukama on alkujaankaan ollu vaivan suurin syy.
      Nyt koitetaan kaks viikkoa jotain haavaumarasvaa jos ei helpota, niin seuraavaks tähystys. Sanoi että ei oo poissuljettua etteikö olis kasvain haitarissa.

    • Autsautsauts

      Hienoa, että löytyi tällainen topic. Minulta napsittiin paksusuolesta polyyppeja syysk.-16. Joku polyyppi oli sitten siinä peräaukon suulla ja jouduttiin puuduttamaan ja leikkaamalla pois ottamaan. Samalla hirtettiin jokunen pukama ja leikattiin fisteli. Tikattiin kunnolla.

      Toipumiseen meni pari kk ja joulukuussa taisi joku arpi haavautua. Luulin ensin, että minulla taas pukamia. Paljon mahdollista, että niitäkin taas ilmaantunut, mutta teidän kirjoitusten perusteella minullakin taitaa olla haavaumaa. Oireet siis tällä hetkellä seuraavat: ulostamisen jälkeen (tunnin-pari) alkaa mieletön särky, joskus ihan pistävä kipu. Ei meinaa pystyä olemaan oikein mitenkään päin.

      Buranaa menee päivittäin ja scheriproct-voidetta. Ensi viikolla pääsen lääkärin juttusille, toivottavasti saan jotain tehokasta rasvaa tähän kiusalliseen vaivaan. Ruokavaliostani olen pitänyt huolen; ummetusta ei ole ollut. (Päivittän pari desiä kauraryynejä kefiiriin sekoitettuna). Stemppiä meille kaikille🙂

    • apuanyt

      Kukaan tuskin seuraa tätä enää, mutta paljonko tuollainen Diltiazem-voide maksaa? Kun sehän siis valmistetaan just siel apteekissa? Tuleeks siitä superkallis, hintaa joku 40€ vai pärjääkö 15€?

      • PeeAaa

        40g tuubi diltiatseemi-voidetta maksaa 15€

      • Anonyymi
        PeeAaa kirjoitti:

        40g tuubi diltiatseemi-voidetta maksaa 15€

        Haavauman hoitoon 15 eur ja kela korvaus niin maksoi 9.23 eur

      • Anonyymi
        PeeAaa kirjoitti:

        40g tuubi diltiatseemi-voidetta maksaa 15€

        Ihan älyttömän invalidisoiva vaiva..kaikki pyörii wc käyntien ja rasvauksen ympärillä..mulla tämä helvetti alkoi kun leikkautin ihohetulan pois ja kirurgi vissiin vähän innostui ainakin omien sanojen mukaan ja rämpi vissiin enemmän kun oli tarkoitus..paraneminen ihan järkkyä siitä leikkauksesta ja nyt 1.5 v jälkeen ja monen lääkäri/kirurgin katsomisien jälkeen on sitten haavauma..tympii ja stressaa ja sekään ei varmaan auta asiaa...

      • Anonyymi

        26.04.2021 ostettu 15.38€

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle kävi ihan samoin, ihohetula poistettiin 2kk itkin ja wc istuin, operaatio tehtiin 2013, elikkä kohta 9 vuotta. Tän kaa oon takunnu siitä asti.

    • Anonyymi

      Dilitiazem on kuulemma parempi kuin Rectogesic, mutta moni allergisoituu sille.

      • Anonyymi

        Oon miettiny, että voikohan apteekin hunajaa työntää takalistoon, veljellä oli ulkovarasto kuin rosmunda peruna "tulehtunut" ja kaiken maailman lääkkeet veti, siveli sit apteekin hunajaa ja 2 vko.ssa varvas oli entistä ehompi. Hunajalla ihmeellinen vaikutus täytyy sanoa.

        Siis isovarvas.

    • Anonyymi

      Mulla on ollut tämä vaiva kohta 10v. Fissura ilmeisesti. Välillä ok eikä mitään ongelmia, mutta sitten taas tulee verta ulosteen mukana. Kipuja ei kumma kyllä ole, mutta veren tulo on aika valtavaa silloin kun sitä tulee, pönttö on yltä päältä veressä ja verta tulee kolme neljä tippaa sekunnissa niin kauan kuin istuu pöntöllä. Ilmeisesti sulkijalihas on jo tunnoton ja kovettunut eikä enää edes satu. Tutkittu on, mutta mitään ei ole löytynyt. Kuinka paljon teillä muilla sitä verta tulee? Nitro voidetta kokeiltu kolme kuuria, tavallaan se auttaa mutta aina tulee takaisin, jumahtaa vaan koko suolisto siitä voiteesta. Voisiko tosiaan olla joku allergia? Kannattaako leikata, kuten jo yksi kirurgi ehdotti?

      • Anonyymi

        Mulla tuo vaiva on kanssa ollut ehkä sellaiset 1.5 vuotta ja nyt jo paljastu ikävä fissuura.
        Mitä ne vielä minusta löytää? Se ei sitten ollutkaan peräpukama vaan inhottava fissuura.
        Kyllä ne aina jokun vian löytää. Mutta tehoaakohan tuo voide siihen fissuuraan. Kun laitan tuota voidetta kolmesti päivässä. Nyt 11 jälkeen ennen nukkumaan menoa voitelen perseen kerran vielä. Onhan se haavauma eli fissuura ilkeä mutta ei kait sille voi mittään.
        20.5.2021 Torstaina sain tietää tuon että se pullahtelu ei johdu pukamista vaan fissuurasta ja sieltä löyty pari pukamaa. Ulkoinen oli ollut rauhallinen. Kyllä teki kipeää kun anaali tähystetiin. Pari pukamaa lenkitettiin se teki kipeää. Lääkäri sanoi nyt hoidetaan kun tänne asti olet päässyt. Fissuura sai pidemmän hoitoajan 104 päivää ja pukamat pesuhoidon. Haavauma 104 päivän hoidon.

      • Anonyymi

        Vaivasi kuulostaa aivan klassiselta vuotavalta peräpukamalta. Kivuton, kirkasta verta pöntöllä tiputtava, välillä katoava vaiva. Ei ole fissuura oireiltaan tuollainen. Ensinnäkään se ei yleensä vuoda paljoa, toisekseen se on ÄÄRIMMÄISEN kivulias (toisin kuin tuntorajan yläpuolella olevat pukamat) .

    • Anonyymi

      Minä sain kanssa Sairaala Novan lääkäriltä tuon saman voiteen. Fissuura eli haavauma,
      104 päivän ajan joudun käyttämään sitä. Ellei mene ohi niin siitä seuraa Sairaalassa ravaamaista. Kun minun terveyskeskuskin siirtyy sairaalan yhteyteen tehtyyn terveyskeskukseen. Muutan Myllyjärvelle 1.7.2021 ja Sairaala Novan terveysasema on lähin asema. Enkä voi mennä enään Vaajakosken Sampoharjun tk:e. Paavo ei sitä tainut tietää. Että minun läääkäri palvelut siirtyvät Novaan. Mutta nyt hoidossa oleva fisuura ei ilmeisesti tarvitse leikkaushoitoa. Näin se lekuri sieltä lasaretistä mulle sanoi.
      Diltiazem - voide se pitää laittaa peräaukkoon kolmesti päivässä. Ellei mene sillä ohi sitten yhteys keskussairaalan terveyskeskusseen 1.7 jälkeen.

    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta löysin tänne kun goiglailin. Millä ihmeellä tästä paskamaisesta vaivasta pääsee eroon? Koko kevät mennyt persuksen ympärillä. Haavauma tuli, kun antibiootti sekoitti mahan. On kokeiltu nitro voide (ei käynyt päänsäryn vuoksi), diltiatseemi voide (pystyin käyttämään vain viikon, kun genitaalialue alkoi ärtyä pahasti, nyt ei kestä enää yhtään, kun voidetta väistämättä näin naisena valuu emättimen puolellekin terveyssiteen kautta). Siirryin käyttämään apteekin proct-voidetta, jossa on hunajaa ja se auttoi hyvin. Luulin jo, että ongelma olisi ohi, mutta eilen kun kävin urheilemassa kunnolla, niin ongelma palasi taas!! Inhottava kirvelevä tunne persreiässä ollut taas siitä asti, vaikka heti lenkin jälkeen painuin suihkuun ja rasvailin. Mitä helskattia tälle voi tehdä? Onko kukaan kokeillut botuliinipistos ya? Sitä lääkäri sanoi suunnittelevansa seuraavaksi, jos ei parane. Masentaa jo tämä melkein.

      • Anonyymi

        Sama täällä. Olen nuori kipukroonikko (radikulaarikipu raajassa, ei voi parantaa, elämä romahtanut).

        Olen joutunut syömään kuukausien ajan Lyricaa, joka hidastaa suolen toimintaa. Lisäksi tramadolihydrokloridia, joka on mieto opiaatti ja sekin kovettaa mahaa. Tähän kun yhdistää sen, että elämänhalu on mennyt ja ruokailu on epäsäännöllistä ja kasvikset ovat jääneet kokonaan pois, kun ei riitä voimavarat edes salaatin tekoon, niin nyt sitten kaksi kuukautta uutena kipuna entisten lisäksi ollut tuo peräaukon fissuura ilmeisesti.

        Kipu on aivan helvetillistä, kuin lasinsiru tai neula peräaukossa. Verta ei juuri koskaan tule, ja jos tulee niin hieman paperiin vain. Minulta on hirtetty kaksi pukamaa, mutta hirtto epäonnistui - yllätys yllätys - ja suoleen tuli nekroosia ja arpeumaa. Nyt sitten ne vanhat arvet yhdistettynä kuukausien kovaan vatsaan ja ponnisteluun ovat saaneet aikaan fissuuran, joka ei meinaa parantua, vaan pahenee päivä päivältä.

        Määrätty on 2% diltiatseemia ja 1,5% nitrovoidetta. Nitrovoide aiheuttaa kovaa päänsärkyä, joka onneksi menee ohi. Diltiatseemia en ole kokeillut vielä. Sehän on ns. vanhan tyyppinen ei-selektiivinen kalsiumsalpaaja, joka aika holtittomasti vaikuttaa sileään lihakseen kaikkialla kehossa. Mutta niinpä se vaikuttaa tuo nitrokin.

        Näiden jatkuvien kroonisten kipujen vuoksi elämä on menettänyt merkityksensä ja mistään ei saa enää iloa, kun kaikki pyörii kivun ja pelon ympärillä. Olen jo valinnut keinot ja välineet elämäni lopettamiseen. Ei tässä ole enää mitään mieltä, pelkkää kärsimystä ympäri vuorokauden kuukausi toisensa perään.

        Koeta vielä jaksaa. Hoitomuotoja on vielä. Kysy lääkäriltä. Yksi konsti on Sirdalud 2 mg. Se rentouttaa lihaksia. Myös sulkijalihaksia. Ainoa keino jos muu ei auta. Punainen kolmio, älä aja autoa! Preseptilääke.

    • Anonyymi

      Jatketaan tätä ketjua. Hyvä lukea vertaisten kokemuksia tästä ikävästä vaivasta. Masentava ongelma. Tälle edelliselle kirjoittajalle sanoisin, että olet nuorena joutunut painimaan terveytesi kanssa liiankin kanssa. Ajattelen sinua lämmöllä ja toivoisin, että jaksat.
      Edellinen peräaukon haavan paraneminen kesti kohdallani 3,5 vuotta. Kaikki lääkkeet kokeiltiin, mikään ei auttanut. Aika sitten paransi. Nyt taas alkoi sama vaiva kk sitten.
      Tiedän ainakin, mitä on edessä.
      Rahaa en enää laita lääkekokeiluihin niinkuin ennen. Vatsan pitäminen kunnossa ja uloste löysänä on tärkeintä. Kävelen kun oikein sattuu, se helpottaa.
      Yritetään jaksaa kaikki, meitä näköjään riittää.

    • Anonyymi

      Heippa! Sain avun ongelmaan sisemmän sulkijalihaksen botuliinipistoksesta. Elämä on tuntunut taas ihanalta, kun koko ajan ei satu. Sairaalassa tehtiin puudutuksessa toimenpide. Oli nopeasti ohi ja auttoi heti muutaman päivän päästä jo. Nyt haava lähes kokonaan parantunut, kun mennyt noin neljä kuukautta. Ainut haittavaikutus oli, että kuukautiset sekosivat. Eli jättivät tulematta kokonaan toimenpiteen jälkeen. Olen nuorehko nainen ja ikinä ei ole moista ongelmaa ollut. Gynellä sitten selvisi, että kohtu ei jaksa supistella nyt kunnolla, vaikka muuten kaikki oli kunnossa. Botuliini ilmeisesti hermoja pitkin vaikuttanut siihen lähellekin. Joillekin kuulema käy niin, eikä sitä voi etukäteen tietää. Sain lääkekuurin, jolla asia pitäisi saada aikaan tyhjennysvuoto. Ja viimeistään kai tämä asia korjautuu, kunhan botuliini vaikutus lakkaa.

      • Anonyymi

        Kiva kuulla että botuliinistä on ollut apua. Itsellä hoidettu ensin 8 viikkoa diltiatseemivoiteella ja muutama viikko välissä ja nyt taas sama voide käytössä. Lääkäri olisi laittanut viime käynnillä pistoksen botuliiniä mutta heillä ei ollut sitä varastossa. Sovittiin että jos vaiva ei ala parantua 4 viikon sisällä menen ottamaan pistoksen. Ikävä kyllä ei paranemisen merkkejä ole tiedossa ja kivut ihan sietämättömät. Toivottavasti minäkin voin pistoksen jälkeen todeta että elämä on taas ihanaa🙏

    • Anonyymi

      Monesta linkistä olen lukenut näitä "fissuura" juttuja ja niin ovat lähes kaikki kuin omia kokemuksiani ! Aivan hirveä vaiva. Diltiazenia työnnetty peräpäähän, mulle sitä laittaa rakas mieheni, kun en oikein itse saa laitettua, kun on reumaiset kädet, sekin vielä lisänä tässä "riemussa" ! Monenlaista kipua olen kärsinyt elämässä, kun on 7 x ollut leikkauksissa, mm. varaosilla kumpikin lonkka ja muita puukotuksia lisänä.
      Mutta taitaa olla pahimpia kipuja nämä peräaukon kivut !
      Viimeksi hirtettiin peräpukamat ja jälkeenpäin sairaanhoitaja sanoi, ettei olisi saanut hirttää kun on noita haavaumia, lääkäri oli vasta erikoistuva, niin taisi mokata ?
      Vielä minä siitä häntä nuhtelen, jos seuraavan kerran tapaan. Puhelin aika on muutaman viikon päästä ! Nuo suihkutukset vähän helpottavat, mutta tuntuu, että paksua suolta ylös päinkin koskee, kun syönnin jälkeen suoli venyttyy, niin tuntuu, että rautakankea pitkin kulkee tavarat ulos ! Minulla on aika topakat lääkkeet tuonkin reuman vuoksi, kipulääkettä kyllä löytyy laatikoista, ettei siitä puutetta ole, mutta ei ne "pylly kipuun" asti auta.
      Ikääkin jo 70 ++ v. niin kaikkea koettu, mutta hengissä vielä, niin piti tämäkin vaiva tulla, melkein loppu metreillä elon iltaa. Mutta sinnitellään vain päivät täyteen.
      On se Luojan lykky, kun on vielä puoliso rinnalla, muuten ei tulisi mummin elosta mitään tolkkua. Lapsia en vaivaa tällä asialla, vaikka tytär on hoito alalla, niin hoitakoon muita mummoja, niitä aivan "jalattomia", minulla on kepit apuna ! Ajatellaan positiivisesti ja vaaditaan hoitoja terveyden hoidosta. Pitäähän heillekin työtä keksiä ! Itsekin olen terveys alalla ollut, niin tiedän toki, että työtä riittää sillä suunnalla ! Eikun hei vaan Itä Suomesta ! Hyvää yötä ja päiviä kaikille !

    • Anonyymi

      Diltiazem voide, aivan kammottava salva! Lääkäri kirjoitti sitä, kun kumilenkkihoidon jälkeen ilmestyi haavauma. Koko peräaukon ympärys tulehtui voiteen käytöstä. Sietämätön tuska. Diclofenac kipugeeli on tarkoitettu aivan muuhun käyttöön, mutta auttaa kummasti myös peräaukon kipuun.

    • Anonyymi

      Olen kärsinyt nyt 6 kk anaalifissuurasta ja onhan hirveä vaiva, istuminen onnistuu vain vinossa jotta paine ei mene fissuuraan.
      Kävellessä tuntuu kun peräaukossa olisi lasimurskaa tai teräviä tikkuja.
      Kävin gastroenterologin vastaanotolla ja sain dilziadem voidetta, kehotus käyttää 2-3 kertaa vrk.
      Joskus on mennyt 2 pv jolloin tuntuu, että haava on menossa kiinni, mutta sitten taas repeää auki.
      Alkaa olla epätoivoinen olo.
      Aloitin myös 40 asteiset istumakylvyt, noin 15 min kerrallaan. Sopivaa vatia ei meinannut löytyä, mutta sitten näin lemmikkiosastolla kissojen kissanhiekkaa astian jonka ostin ja siihen pyllyni mahtui.
      Laitan veteen merisuolaa, koska ennenvanhaan jos esim lapsella oli jotain alapäävaivaa niin siinä kylvetettiin ja vaiva parani. Kokeiluasteella vielä, vasta kolmas päivä menossa.
      Kokeilen pari viikkoa, saas nähdä.
      Olo on vaan niin epätoivoinen jotta kaikki konstit käyttöön👍
      Lääkäri sanoi että botoxhoito seuraavaksi jotta sulkijalihas saataisiin rentoutumaan ja haava pääsisi paranemaan. Pelkään vaan sitä toimenpidettä, enkä halua että uloste alkaa tuhrimaan jos rentoutuu liikaa.
      Kun näitä ihmisten kertomuksia lukee, tuntuu että vaiva kestää vuosikausia ja voi olla ettei koskaan parane. Tsemppiä kaikille vaivasta kärsiville❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe