Missä viipyy tilastotiedot naisen väitteiden tueksi?
Työllistyminen, koulutus, rikollisuus koko Suomen väestöön verrattuna.
https://yle.fi/uutiset/3-10861914
Ylen juttu ilman faktoja
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No, maltahan mielesi. Työllisyyttä koskevaa uutta tietoa on tulossa tarpeisiisi tänä syksynä (2019). Työ- ja elinkeinoministeriö on siitä tutkimuksen tilannut.
Tulet onnelliseks sinäkin kun tiedontarpeesi tyydyttyy. - Anonyymi
Ylen juttua tukevia faktoja ei ole. En muista ikinä koskaan milloinkaan nähneeni romania palkkatyössä. Ylen jutussakaan ei mainittu työnteosta muuta konkreettista kuin koiran ulkoiluttaminen ja ruoanlaitto, kumpikin kotosalla. Päivisin näytti olevan aikaa kyläillä keskenään.
Väite siitä että sukunimi olisi este työhön pääsemiselle on havaintojeni mukaan perätön. Tunsin kerran ihmisen, jolla oli sama sukunimi kuin monella romanilla, mutta tuntemani henkilö ei ollut romani. Nimi ei haitannut työnsaantia. Työpaikan saamiseen vaikuttaa osaaminen, koulutus, kielitaito, persoona ja oma aktiivisuus. Jos kokee että nimestään on haittaa, nimen voi vaihtaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174633
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831692Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2811558Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741514Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2431388Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341120Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931044
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651023