Koska on päätetty, että Forssa vastaanottaa kiintiöpakolaisia? Valtio maksaa 2300 euroa vuodessa korvausta vuodessa yli 7 vuotiaasta neljän vuoden ajan. Taas oli uusia naamoja Lidlissä.
Forssa vastaanottaa kiintiöpakolaisia
Anonyymi
6102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Halvalla huorataan F:ssa!
Mitähän minulle tarjottaisiin jos maksaisin vaikka vähän enemmän? Minulla on ongelma, puuttuu suojaväri ja ikääkin on liikaa.
Hyviä uutisia suomalaisillekin, "Alle tuhat euroa ansaitsevat eläkeläiset saavat 50 euroa lisää rahaa kuukaudessa, ..."
suomalaisten pitää pärjätä 1000 e ja kaikki pitää useaan kertaan pyytää ja vaatia,
koskaan kukaan ei tulla kertomaan mitä kaikkea voi saada kun anoo,
Alle tuhat euroa kuukaudessa eläkettä tarkoittaa sitä, että työeläkettä ei ole kertynyt? Eli töissä ei ole oltu? Jos on sairas tai vammaantunut, silloihan saa työkyvyttömyyseläkkeen?
Nämä pieniä eläkkeitä saavat ovat oikeutettuja muihin tukiin. Mitä tukien hakemiseen tulee, Kela neuvoo ja senverran pitää tehdä ihan itse. Itse saan nettona 44 vuoden työuran jälkeen 1350 ja maksan kaikki kuluni asumisesta lähtien. Onneksi oma koti.
Forssa on raskaasta muuttotappiosta pitkäkestoisesti kärsinyt vasemmistokylä. Lähestulkoon kaikki teollisuus on sieltä lakkautettu jo aikaa sitten, eikä oikeastaan mitään ole tullut tilalle. Nimellisesti se on vielä kaupunki. Uusioforssalaisten haaliminen on ilmeisesti avuton yritys pitää forssa suomen kuntakartalla?
Tuo 2300 euroa/vuosi per mamu ei varmaankaan pidä paikkaansa. Eikös valtio maksa tyyliin kaikki kulut? Sentakia niitä otetaankiin. Veronmaksajien rahoja jokatapauksessa, valtion tai kunnan piikkin.
Kaisa ja Lotto saattais tietää jotain asiasta.