Kikan paras?

Mikä mielestäsi? Itse ehdotan: Ei kauniimpaa voi todella tietää.
13234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuulin kerran kappaleen Rakkauden talo. En olisi uskon, että se oli Kikan esittämä.
Paras ja ainut häneltä jota voin kuunnella.

Äänestä

Olen samaa mieltä, että Rakkauden talo on paras Kikan rauhallisista kappaleista. Arvostan silti omassa kategoriassaan niitä villimpiäkin biisejä. En nyt silti jaksa lähteä laittamaan mikä niistä paras.

Äänestä

Käyrä nousemaan, tosi kaunis kappale.

Äänestä

Osassa toisen. Se hellyyden on tekniikkaa. Se oli mahtavaa aikaa, kun Kikka oli suosittu. Kikka fani forever.

Äänestä

Ei voi kuin ihmetellä, että tästäkin on poistettu viestejä. Mielestäni ei mitään syytä.

Äänestä

Siksi itken, Tartu tiukasti hanuriin, Ota vaatteet pois, Mä haluun viihdyttää, Tiedän hyvää sen tekevän meille jne. Kikka oli aivan mahtava esiintyjä!

Äänestä

Ehkä Kikka jäi/jätettiin jotenkin Levy-yhtiönsä muotin vangiksi, eli siihen "rooliin". Tuskin Kikka välttämättä halusi muuttaa tyyliään esim. Katri-Helenan "pullantuoksuiseen" tyyliin. Veikkaisin, että hän haaveili samanlaisista naisten "voima-biiseistä" mitä Kaija Koo esittää tänä päivänä.

Äänestä
  • Kikka potkaistiin ulos kun Nylon Beat astui sisään. Valitettavasti.

    Äänestä

Näinpä minäkin sen juuri ajattelin. Kikka-kuunnelmassa siitä vihjattiin. Ehkä siinä ajassa piti saada jotain "uutta, mutta samalla riittävän samanlaista".

Äänestä

Kikka voisi esiintyä yhä nostalgiakeikoilla ja festareilla. Tuskin olisi kuitenkaan päätoiminen laulaja enää. Oletteko muuten nähneet netissä dokkarin "Sata salamaa Kaksi Kikkaa Tampereelta" 1995? Mielenkiintoinen ajan kuva.

Äänestä

Vesivehmaan jenkka on ehdoton ykkönen!

Äänestä

Tapani Vipatti ehkä eri mieltä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä mielestäsi? Itse ehdotan: Ei kauniimpaa voi todella tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu