Se mahdotonta arvioida

että montako lasta mulla mahdollisesti on. Eri puolilla maailmaa reissatessa houkutuksia on niin paljon.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitä samaa se Irwinki puhu aikoinaan, ja ihan tosissaan. 60-70-luvuilla oli nii paljon helpompaa, kunnon tytöillä ei ollut tauteja ja HIV:stä sun muista ei tietoakaan... toista on nykypäivänä. Vähän käy sääliksi nykynuoria. Ei millään nykypäivänä uskaltaisi painia ilman kondomia.

Äänestä

No, muksujen määrä selviää varmaankin siinä vaiheessa kun susta aika jättää, varsinkin silloin jos on maallista mammonaa paljonkin jäänyt jälkipolville. En mä ymmärrä mikä kehumisen paikka on se, ett on kylvänyt satoaan ympäri maailmaa, pikemmin säälin muksuja, kun heillä ei ole isää tai ehkä se on ollutkin heille onneksi ettet ole isän virkaa toimittanut.

Äänestä

Oli sitten nainen tai mies, niin ei kovin imartele jos kenen tahansa kanssa ilman ehkäisyä ja kondomia sutii. Sanosin, että enemmän on kyseessäimpulsiivinen riskinottaja kuin luotettava perheenisä ja luotettava kumppani.

Usein kun useita samalla lailla ja säännöllisesti toimivia on limakalvokntaktissa on riski tauteihin isompi kuin meillä vastuullisemmin toimivilla tai yhdenillan juttuja välttävillä. Ap, Monta tautia sait tuliaisina?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että montako lasta mulla mahdollisesti on. Eri puolilla maailmaa reissatessa houkutuksia on niin paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu