Miten toipua ja antaa anteeksi itselle

Anonyymi

Pääsin entisestä avomiehestäni eroon sitkeän ystävän ja psykoterapeuttini avulla. Nyt erosta on jo aikaa ja vasta ymmärrän miten manipuloitu olin.

En osaa antaa itselleni anteeksi sitä miten päästin tuommoisen ihmisen lähelle. Miten paljon voi kaivata parisuhdetta että sulkee silmät kaikelta?

Pidin jatkuvasti miehen puolia kun räjähteli julkisella paikalla ja sain selitellä toimintaa tuntemattomille ja ottaa syyt niskaani. Ja tein tämän koska ajattelin että hänellä oli masennusta yms, tai siten käyttäytymistään perusteli. Oli aina vikani että jotain kävi, jouduin mm. maksamaan miehen älypuhelimen koska ärsytin ja puhelin lensi seinään. Jouduin jättämään terapiassa asioita kertomatta, ettei miehen huumeidenkäyttö pilaa hänen uraansa lasten kanssa. Kevyita huumausaineita meni arkena ja joka vkl sain ostaa ruuat kun loput rahat meni miehellä nenään. Murtuneet rystyset, riutunut ja alipainoinen. Ja mielestään maailman komein ja fiksuin. Toki kaikki tämä käytös tuli ilmi vasta kun muutettiin yhteen.

Nyt edelleen panttaa tuhansien eurojen arvosta tavaraa jota ei suostu palauttamaan. Kuten koiran kamoja vaikka koiraani vihasi. Yhteiselle kaveriporukalle kaikki syy on edelleen minussa. Ja säälivät että jätin köyhän miehen maksamaan yksin vuokraa.

Oma sosiaalinen piiri katosi siis kokonaan eron jälkeen. Todella taitava valehtelija ja tietää tämän kyllä. Hänellä oli tapana kertoa miten varastaa muilta ja pystyi puhumaan itselleen sosiaalitoimistolla ei narkomaanin paperit ja kerskaili tällä kotiin tullessaan.

Tässä nyt vain tietenkin osa. Mutta en halua rypeä enään. Miten annatte anteeksi oman sokeuden?

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensinnäkin onnittele itseäsi, että olet päässyt ex-miehestäsi eroon. Tuollaisesta helvetistä irti pääseminen suoranainen sankariteko.

      Ymmärrän hyvin, että soimaat itseäsi siitä, että kulutit aikaa exäsi kanssa niinkin paljon ja siedit hänen toimintaansa. Nyt se on kuitenkin loppu. Minäkin olin alku kuukaudet vihainen myös itselleni, mutta onneksi ne itsesyytökset siitä lieventyvät, kun ymmärtää, että narsistit kietovat verkkoihinsa fiksuimmankin ihmisen ja siinä vaiheessa, kun karmeudet alkavat, niin olet jo niin syvällä verkossa, että pois pääseminen on hyvin vaikeaa.

      Itsestäni tuntuu, että toipumiseen kuuluu myös itsesyytösvaihe. Ihmisestä itsestään riippuu kuinka kauan se kestää.

      Jos suinkin voit, niin keskity nyt itseesi ja omaan parantumiseesi. Kiitä itseäsi, että sinulla oli voimia lähteä ja nauti elämästä ilman narsistia.

      Osaisikohan joku muu auttaa noiden narsistille jääneiden tavaroiden kanssa, miten ne voisi saada takaisin?

      • Anonyymi

        Kiitos kun jaoit omaa kokemustasi ja helpottavaa kuulla että on ollut vain vaihe joka menee ohi :)

        Olen koittanut pyytää apua tavaroiden takaisin saantiin, mutta nyt aijon tämän lopettaa. Kukaan ei uskalla tässä auttaa ja olen saanut vastauksia että "hänellä on niin vahva näkemys tähä asiaan nii en ota kantaa". Toisaalta se on vain tavaraa, ja nuo ihmiset jotka haluavat eksäni seurassa olla ottavat vapaaehtoisesti myrkyllisen ihmisen lähelle.

        Hassuinta tässä on se että kun lähdin niin kuvittelin että tuo kuvio on nii parisuhteessa, kuin kaveripiirissä on normaali. Sain kuulla vasta pois muuttamisen jälkeen miehen "vanhan" kaveriporukan olleen minusta huolissaan. Vanha porukka on siis sitä joka jo osittain tai kokonaan katkoneet välit eksääni kun luonne on paljastunut.

        Miehen kaverit vaihtuvat muutaman vuoden välein ja vaikka on noin 40 niin ei ole koskaan onnistunut rakentamaan mitään stabiilia tai pysyvää. Mutta tämä kai tyypillistä narsisen persoonallisuushäiriön omaavalle.

        Itsen olin ajatellut että narsismi on vain trendisana, jolla puretaan omaa pahaa oloa vanhaan kumppaniin tai perheeseen.

        Olen vasta saamassa päätäni takaisin pinnalle ja huomaan että en olekaan itse niin sekaisin tai hullu, kuin mitä eksäni sai minut uskomaan. Koitti saada minut vain tappamaan itseni eron aikana ja olinkin jo melkein vakuuttunut että asiat joita oli tapahtunut olin vain kuvitellut ja kuulen ääniä yms. Jouduin käymään terapeuttini kanssa läpi vanhoja asioita sekä tapahtumia. Onneksi löytyivät hänen muistiinpanoistaan.


    • Anonyymi

      Mun mielestä siinä ei syyllisty mihinkään vaikka rakastaisi jotakuta itselleen haitallista ihmistä. Joten jos ei ole syyllistynytkään mihinkään niin ehkä tosiaan erityisen vaikeaa antaa itselleen anteeksi asioita joihin ei edes ole syyllistynyt.


      "poiuytrdfgh"

    • Anonyymi

      Asiaa kannattaa lähestyä siitä näkökulmasta että ymmärtää narsistin olevan petomainen saalistaja joka on mestari manipuloimaan ihmistä kun se on ainoa mitä tekee. Jo pelkkä toisen epävarma tärinä saa hänet tarttumaan kiinni. Nämä on asioita joihin normaali ihminen ei kiinnitä toisessa huomiota. Itse vertaan narsistin hyökkäystä siihen että joku tulisi aseen kanssa hallitsemaan mutta narsistilla ase on henkinen väkivalta.

      Itseä ei kannata syyttää että alistui vaan nähdä se oppina elämään sillä jos narsistista selviää on elämässä paljon vahvempi. Elämän näkee arvokkaampana ja itsensä oman elämän hallitsijana.

      Aloita elämäsi uudestaan äläkä katso taakse. Jos joku pystyy kääntämään omat ystävät itseään vastaan ne ei ole silloin arvokkaita ystäviä. Uusia ihmisiä löytyy ympärille.

      • Anonyymi

        Joo, ihmiset ympärillään voi vaihtaa, vaikka jotkut koittaa manipuloida uskomaan ettei voi,

        "poiuytresdfgh"


      • Anonyymi

        Tuo näkökulma ja tarttuminen tuntuu nyt hyvin paikkansa pitävältä. Jo kun suhteen alussa yritin eksääni tutustua rakastuneena keskustelu ohjautui usein siihen että minä "projisoin" omia tunteita ja kokemuksia. Vaikka mitään peilaamista ei tapahtunut. Oli hänelle tapa saada keskustelu siihen että jouduin pahoittelemaan omaan sosiaalista kyvyttömyyttäni yms.

        Onneksi ihmisistä pääsee eroon, nyt vain pitää keksiä mikä olisi sellainen harrastus/toiminta/aktiviteetti josta löytäisin samantapaisia ihmisiä ympärilleni. :)


    • Anonyymi

      Mä en ole itse vielä varma kuinka narsisteihin tulisi suhtautua,
      Olen nykyään itse edelleen valmis kommunikoimaan lähes kaikkien kohtaamieni narsistien kanssa. En nyt tiedä onko se oikein vai väärin, mutta olen sitä mieltä että vilpittömässä rakkaudessa ei koskaan syyllisty mihinkään.

      "poiuytrfghj"

      • Anonyymi

        Koen oudoksi ajatukseksi kysymyksen:

        Kuinka antaa itselleni anteeksi että vilpittömästi rakastan ihmisiä ?

        Mielestäni tuo kysymys perustuu tavallaan "narsistiseen" ajatteluun, että meidän tulisi pohjimmiltaan ajatella lähinnä vain omaa etuamme ja olemme muka tehneet väärin kun emme ole ajatelleet lähinnä omaa etuamme vaan meistä on hyötynyt enemmän joku muu kuin itse.

        "poiuytrdfghj"


    • Anonyymi

      Olen poiun kanssa samoilla linjoilla: mitä anteeksipyydettävää siinä on jos rakasti jotain ihmistä ja teki parhaansa?
      Usein nämä persoonallisuuushäiriöiset ihmiset on sellainen sekasotku, että siihen vain uppoaa, turtuu, alkaa menettää itseään ilman että sitä huomaa itse.
      Normaaliin parisuhteeseen ei kuulu se, että istuu keittiönpöydän ääressä miettimässä puolisolleen diagnoosia. Sitä vain tekee parhaansa. Itseään saa onnitella, jos tuhoisaksi muuttuneessa suhteessa tajuaa, että nyt on pelastettava oma nahkansa.
      Tuttavapiiristä sitten yleensä löytyy joukko kotikutoisia psykiatreja, jotka diagnosoi sinut. Pitää vain vaihtaa tuttavapiiri.

      • Anonyymi

        Varsinkin_

        Varsinkin kun mitään sellaistakaan ei ole tapahtunut ettei itseään olisi huomioinut ja toivonut itselleenkin hyvää suhdetta ja huomiota, kun sitä alkuun tulee enemmän kuin osannut uneksiakaan...
        Mikä ihme se on jos vähän aikaa menee kelatessa minne se upea ihminen katosi ja mikä on se mörkö joka tuli tilalle...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe