Keksin tällaisen korttipelin

Välineet:
- tavallinen 52 kortin korttipakka
- muistiinpanovälineet pisteenlaskua varten


Aloitus:
Pakka sekoitetaan ja asetetaan pöydälle. Jokaiselle pelaajalle jaetaan 5 korttia. Jakajasta seuraava aloittaa ensimmäisen tikin.

Tikin muodostus:
Jokainen pelaaja asettaa pöydälle vuorollaan kortin, kuvapuoli alaspäin, ja ilmoittaa mikä kortti se on (kortin arvo riittää, esim nelonen, jätkä, jne.). Pelaajalla on mahdollisuus huijata eli ilmoittaa eri arvo kuin mitä kortti todellisuudessa on. Seuraavana vuorossa olevalla pelaajalla on mahdollisuus epäillä edellistä. Tällöin edellinen kortti paljastetaan ja mikäli sen asettaja puhui totta, on hän epäilyn voittaja ja epäilijä menettää vuoronsa sillä tikillä ja hänen on asetettava pöytään vain jokin kortti (kuvapuoli alaspäin) eikä sitä oteta tikissä huomioon. Jos taas epäily oli aiheellinen, niin kortin pelannut menettää vuoronsa ja hänen korttinsa jää pöytään merkityksettömänä (kuvapuoli ylöspäin, sillä kortti on jo paljastettu) ja epäilijä jatkaa pelaamalla oman korttinsa. Lisäksi viimeisenä kortin pelanneen mahdollinen epälijä on tikin aloittaja eli kierros sulkeutuu. (Aloittajan jo pelattu kortti mitätöityy, jos hän epäilee ja epäily on aiheeton.)

Tikin voittaja:
Vuoronsa menettäneiden kortit unohdetaan ja vain tikissä mukana olevat pelaajat otetaan huomioon. Tikin voittaja on suurimman arvoisen kortin pelannut (ilmoitettu arvo). Mikäli tikissä on ilmoitettu kuvakortteja (J, Q tai K), niin ässä on arvoltaan 14. Muuten se on 1. Jos suurinta arvoa on usealla pelaajalla, heidän korttinsa käännetään ja näistä suurin voittaa (tässä vaiheessa huijaus ei enää diskvalifioi pelaajaa). Maiden järjestys on: pata (suurin), hertta, ruutu, risti(pienin).
Voittaja saa tikin kortit itselleen (myös mitätöidyt kortit). Mikäli tikissä ilmoitettiin ja on mukana kuvakortti, menevät kortit voittaneen pelaajan "kuvapinoon". Muussa tapauksessa ne menevät hänen "ryhmittelypinoonsa". Tikin kuvapuoli alaspäin olevia kortteja ei paljasteta.
Tikin voittanut pelaaja aloittaa seuraavan tikin.

Kierros:
Pelaajat nostavat jokaisen tikin pelaamisen jälkeen pakasta uuden kortin, niin että jokaisella on aina kädessään 5 korttia, kunnes pakka loppuu (minkä jälkeen kädet vielä pelataan loppuun).

Pisteenlasku:
Kierroksen päätteeksi jokainen laskee pisteensä voittamistaan tikkikorteista. Ryhmittelypinon kortit A-10 ryhmitellään saman arvoisiin pinoihin (ryhmittelypinoon huijauksen takia mahdollisesti joutuneita kuvakortteja ei ryhmitellä). Jokaisesta kahden kortin ryhmästä saa 1 pisteen, kolmen kortin ryhmästä 5 pistettä ja neljän kortin ryhmästä 10 pistettä. (Yksittäiset kortit eivät siis anna pisteitä.) Lisäksi pelaaja, jolla on suurin kuvapino saa 10 pistettä (yhtä suurten pinojen tapauksessa pisteet jaetaan).

Voittaja:
Kierroksia pelataan, kunnes joku pelaajista saavuttaa 111 pistettä. Voittaja on eniten pisteitä saanut pelaaja.

8

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuvakortit toimivat siis tavallaan eliminointikortteina, sillä ne aiheuttavat tikin menemisen kuvapinoon, jota ei lasketa ryhmittelypisteisiin. Näin voi estää toisia pelaajia saamasta suuria ryhmiä. Huijaus tosin tuo tähän senkin jännityksen, että ei tiedä mitä kortteja kukin on pinoihinsa jo todellisuudessa saanut.


      Muunnelmia:

      Peliä voi pelata myös ilman huijausta, jolloin kortit asetetaan aina kuvapuoli ylöspäin eikä epäilymahdollisuuttakaan tällöin tietenkään ole.

      Vaihtoehtoinen pisteenlasku: kaikki kortit menevät ryhmittelypinoon. Ässän arvonmuunnoksesta voidaan luopua.

      Tein tällaisen alustavan tietsikka-version, kun testailin miten tuo periaatteessa voisi mennä:

      https://card-game-2--minkkilaukku2.repl.co/

      Siinä jokainen pelaaja (no eihän siinä ole kuin yksi tietokonevastus) pelaa kortin yhtäaikaa ja kortit paljastetaan aina. Mutta varmaakin tuo yksi kerrallaan kortin pelaaminen tuo peliin enemmän mielenkiintoa, kun voi valita mitä kortteja lähtee suuremmalla tarmolla metsästämään. Huijausmahdollisuus tuo tietenkin oman jännitysmomenttinsa!

    • Korjaus: viimeisen laittajan epäilijä on se hänestä seuraava pelaaja joka enää on tikissä mukana. Eihän muuten tällä epäilijällä ole mitään intensiiviä olla epäilemättä. Jos kaikki muut ovat ulkona tikistä, niin sitten tämä viimeinen pelaaja on tietenkin automaattisesti tikin voittaja ja hän voi laittaa siihen minkä tahansa haluamansa kortin.

      • Korjauksen korjaus: intensiiviä p. o. insentiiviä eilkkäsenniinkiii kannustinta no kaikki varmaan tajus :D


    • Pelin nimi on nyt päätetty: Epäilykset Rikki.
      Melko höperö joo mut en tässä nyt parempaakaan keksi :D
      Sehän on tietenkin anagrammi "keräys tikkipeli":stä.

      Yksinkertaistetusta versiosta muuten perustetaan pikkuhiljaa bottikilpailu tänne ohjelmointipalstalle, joten pysykäähän kuulolla, jos meinaatte siihen osallistua.

    • Sellaisena versionakin tuota voi muuten pelata, että tavoitteena on kerätä jokaista korttia yhteensä jonkun vaaditun verran esim. 5 kertaa. Eli joka kierros merkataan montako kutakin korttia sai. Edelleen siinähän voisi vaatia, että ne pitää saada tasan sen verran ja jos menee yli, niin yli menevät vähennetään kerätyistä ja ensi kierroksella pitää sitten yrittää korjata. Tuommoisenaan ehkä vähän liian hankala saada ikinä päätökseen, mutta voisihan se mennä niinkin, että otetaan vain jotkin tietyt arvot kullekin mitä kerää ja näitä vaan lasketaan (esim. arvotaan pakasta aluksi).

    • Vielä yksi versio mimmoista olen pohtinut. Tikkiin saa laittaa rommi-tyyppisen kokoelman kortteja ja voittaja on se kellä korttien yhteisarvo on suurin (tai pitemmät yhdistelmät otetaan suuremmalla painolla huomioon). Siinä voi sitten yrittää kartuttaa käteensä (olkoon nyt vaikka kullakin aina 7 korttia kädessä) suuria yhdistelmiä, joilla sitten lähtee taistelemaan hyvistä korteista. Tässähän voisi ollakin hyvä, että kaikki pelaajat laittaa korttinsa tikkiin aluksi kuvapuoli alaspäin ja muut näkevät sen kuinka monta korttia laitettiin. Ja sitten kun kaikki ovat laittaneet, niin sitten vasta paljastetaan ja katsotaan kuka voitti. Tässä ei mitään epäilyjä (menee ehkä muuten liian monimutkaiseksi, jos pitää ilmoittaa mitkä kortit "laittoi").

      • Tikkiin saa laittaa minkä tahansa kokoelman korteistaan vaikkei se olisikaan yhdistelmä. Ainoastaan korttien sisältämä paras yhdistelmä otetaan huomioon. Tällä tavalla peliin saadaan bluffaus-aspekti: laittamalla suuren määrän kortteja pelaaja uskottelee, että hänellä on siinä hyväkin yhdistelmä ja uskaltaa riskeerata että menettäisi niin monta korttia

        Vähän mietin vielä sellaista laittokierroksen jälkeen olevaa "perääntymiskierrosta", jossa kukin pelaaja saa ottaa asettamistaan korteista pois kortteja kuitenkin varmaan siten että ainakin yksi täytyy jäädä. Mutta se ei taida olla hyvä: silloinhan se on aivan sama vaikka laittaisi joka kerta kaikki korttinsa. Ehkä se voisi toimia näin: jokaista pois vetämää korttia kohti pelaajan on myös paljastettava yksi kortti (jota ei enää voi vetää pois, eli korkeintaan puolet voi vetää pois, esim kolmesta ainoastaan yhden, koska toiselle ei ole enää korvaavaa paljastettavaa korttia). Esim, jos laittoi kaksi bluffausmielessä ja haluaa perääntymiskierroksella vetää pienemmän pois, on jätettävä yksi paljastettu kortti, jonka jälkeen toinen pelaaja (ajatellaan nyt kaksinpeliä) saa tehdä päätöksensä täydellä tiedolla tuleeko voittamaan vai ei ja jos hän näkee että voittaa, hänen kannattaa ehkä jättää kaikki kortit, jotta voittaa ne suoraan omaan tikkipinoonsa tai sitten ehkä vetää pois suuri kortti jos pienemmälläkin voittaa, jotta suurempi jää varastoon uusiin tikkeihin ja mahdollisuuteen että käteen tulee sen muaksi yhdistelmä.


      • Yhdistelmiä ovat: yksittäinen kortti, värisuorat (huom! A on aina arvoltaan 1 eikä voi seurata siis kuningasta), pari, kolme samaa ja neljä samaa.
        Yhdistelmien arvot menevät seuraavasti:

        -Ensin verrataan yhdistelmän tyyppiä. Näiden järjestys on
        7-värisuora
        6-värisuora
        5-värisuora
        4 samaa
        4-värisuora
        3-värisuora
        3 samaa
        2-värisuora
        pari
        yksittäinen kortti
        (järjestys tulee todennäköisyyksistä saada tuollainen yhdistelmä 7 kortin käteen jaettaessa satunnainen käsi kokonaisesta pakasta, tiedä sitten miten helppo kukin on kartuttaa käteensä pelin edetessä)

        -Jos yhdistelmän tyyppi on sama, verrataan sen korkeinta korttia: ensin kortin arvoa ja jos sekin on sama, niin kortin maata, maiden järjestys on pata (suurin), hertta, ruutu, risti (pienin). Parien tapauksessa katsotaan kummalla on pata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe