Näin eräässä talvisäilytyspaikassa kyseisen tyyppisen veneen, josta oli myrsky vienyt pressun päältä. Oli mielestäni tyylikkään näköinen tyyppi, ja ilmeisen edullinen koskapa ei ollut huolehdittu uutta peittoa päälle.
Mutta millainen lienee purjehtia? Ilmeisesti ei ole montaa kymmentä tehty. Kesäksi pitäisi joku vanhempi nostokölivene hankkia, joten kaikki vinkit kiinnostaa.
Terhisail 530
6
3321
Vastaukset 6
- asiallinen paatti
Mulla on sellainen paatti, joka oli vielä männä kesänä varustettuna jonkun omatekemällä kiintokölillä painoltaan toistasata kiloa. Kiva seilata ja kyl siellä bunkkaa tarvittaessa jos jättää kajuutan (hienommin sanottuna salongin) oven alareunasta sentin auki ja kattoluukun raolleen ettei kosteus tiivisty kattoon ja ala sataa naamalle aamulla. Ei niitä kamalasti löydy edes googlettamalla, mutta ilmeisesti omistajat ovat oman elämänsä löytäneet ettei paljon tarvitse netissä surffailla.
Mä olen varustanut paattiani talven aikana lataavalla tuupparilla sekä akulla ja lämppärillä sekä muuttanut sen takaisin nostokölille ja aion viettää siinä tulevan kesän vapaa-ajat.
Asenne Rules. Olisi mielenkiintoista keskustella muiden Terhisail 530:n omistajien kanssa ja vaihtaa kokemuksia. Itse olen tuore purjehtija, käytettävissä on pursiseuran Terhi.
- tokavene
Minulla oli Terhisail 530 70-luvun lopulla. Kiva vene harjoitteluun. Heikkoutena oli alumiiniplootusta tehty peräsinlapa, joka taittui kerran Sipoonseläällä 10 sm:n sivutuulessa.
- terhijulle
Verrannollinen Joe 17 kanssa. Iso sitloota, kokoisekseen käyvät bunkat parille hengelle, helppo traileroida itse. Jullesta löytyy lisäinfoa reilusti netin syövereistä.
Meillä se "peräsinplootu" on melkein sentin paksuinen, kestävyys riittänee sisävesille. Peräsin kyllä putosi kerran (saranapultti irtosi), onneksi nostonaru oli kiinni joten saatiin plootu ylös. Sitten moottorilla ohjaamalla kotisatamaan. Tehtävälistalla vanerisen "kotelon" uusiminen. Peräsimestä puheenollen, olisi hyvä jos varren voisi taittaa pystympään, olisi helpompi vaihtaa puolta, varsinkin jos on enemmän porukkaa. Toinen hankaluus on puominkannattimen puute, isopurjeen nosto vaatii ainakin meidän kokemuksellamme 2 henkeä. Kiinnike mastossa murtuu jos puomia ei jotenkin kannattele. En tiedä onko Terheissä yleensä puominkannatinta.
Joe taitaa olla suositumpi, meidän järvellä on 2.- 685732
Buster on parempi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671987Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531