Onko täällä muita joilla on ollut aina joku rakas harrastus jonka on kokenut määrittelevän ison osan siitä kuka on/ sen asian parissa on kasvanut? Huomasin about vuosi sitten masisten ja muiden jälkeen(harrastus toisaalta auttoi niiden läpi) että harrastus ja elämäntapa jota olen tehnyt aina innolla ja joka on ollut pakokeino ahdistukseen, ym, on muuttunut pakkopullaksi, suorittamiseksi ja punaiseksi vaatteeksi. Huomaan nykyään yleensä jos meinaan edes aloittaa, että alkaa kiristää päässä ja etoa saman tien. Olen lopettanut about kaikki porukat joissa olen harrastanut, nyt olen lopettamassa vikaa projektia ennen kun edes alkanut. Itseäkin ihmetyttää kuinka joku juttu jonka parissa on kasvanut ja jonka ympärillä on esim. useimmat ystävät tavannut, on muuttunut yhdentekevästä ensin inhokiksi ja nyt viholliseksi jonka kanssa ei haluaisi olla missään tekemisissä
Vastaukset 4
- Anonyymi
Normi meininki tässä maassa. Kurjuudessa ei jaksa mikään innostaa.
- Anonyymi
Tulee kausia että ei ookaan enää kiinnostunut.
Minulla meni kokonainen vuosi kun lopetin harrastuksen täysin.
No sitten aloitin uudestaan.
Ne harrastukset jää kytemään.
Mutta ihan hyvä, että lopettaa välillä, ja vaikka lopullisesti!
Ajattele että se sinun harrastus täytti sinun ajan ja merkitsi sinulle jotain tärkeää silloin, ja teki tehtävänsä.
Hyvä että keksit uutta, olet menossa eteenpäin uusien asioiden kanssa! - Anonyymi
Tietenkin jotakin harrastusta ensin harrastaa intohimoisesti ja sitten se laimenee ennemmin tai myöhemmin. Sitten tulee uusia tilalle. Milloin se on laulukuoro, jokin urheilulaji, milloin matkustelu tai puutarhapalsta. Niin se kuuluu mennäkin.
Ehkä sitten jos jättää kaikki harrastukset eikä mitään tule tilalle, on syytä huolestua ja pyrkiä tekemään asialle jotakin. - Anonyymi
Mulle yleisesti on tapahtunut kyllästymistä, en pysty sanomaan just harrastukseen, mutta kuvaisin sitä niin, että asioiden, ilmiöiden ja sen mitä silmään näkyy, toistuminen kyllästyttää niin, että nyt on oireena mikään ei huvita -fiilis. On mulla samaa, että asiat jotka ennen jotensakin 'huvitti', ei merkitse enää mitään. Myöskään en ihmisten tapaamisesta ryhmässä tai ilman, anna samaa tuuletusta kuin ennen. Olen taas ihan erilainen sisältä?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää39436On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397