Se tehosi ennen, se tehosi nytkin

Jos synkkä, järkevä yksinpuhelu ei auta, tee muuta ja unohda. Kyllä sinä unohdat. Se voi viedä vuosikymmenen, mutta lopputulos on taattu. Jonain päivänä huomaat, ettei tunnu miltään. Että uudet hölmöilyt ovat peittäneet alleen vanhojen möhlimisten suunnattomat häpeävuoret.

Ne vuoret, jota pahimmassa vaiheessa tuntuivat voittamattomilta ylittää. Joihin kuvittelit päiviesi loppuvan.

Eivät ne loppuneet. Selvisit. Olet jo kahdesti selvinnyt.

Ehkä menetit elämäsi rakkauden. Ehkä löysit jotain muuta. Keski-iän tasapainon. Kyvyn haluta sitä, mitä voi saada. Kaikkea ei voi saada. Joillekin on vain varattuna vain vähän ja sekin tylsänharmaata, asian kanssa on osattava elää.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pääasia, että haluaja on elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen. Millään muulla ei ole merkitystä niin kauan kuin se ei vahingoita muita.

Äänestä

Elokuussa on luvattu muutos.
"Luxonia"

Äänestä

Ei se noin aina mene. Ei kaikkia voi aina unohtaa, etenkään sellaista, jonka kanssa olisi halunnut naimisiin ja perhettä, ja jota miettiessä kuluivat ne elämän kriittisimmät vuodet. 40 vuoden rajapyykin jälkeen on enää turha perheestä haaveilla. Ei siitä pääse yli. Edessä on vaan yksinäinen vanhuus, ei perhettä ja lapsia jota vaalia.

Äänestä
  • Maailmassa on paljon lapsia ja erilaisia perheitä. Lapsen ei tarvitse olla fyysisesti oma, jotta häntä voisi rakastaa. On myös hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden toimintoihin osallistuminen palkitsee henkisesti. Kummilapsitoimintaa tms.

    Kaiken ei aina tarvitse olla omaa. Tämä maailmamme on yhteinen paikkamme ja kaikki positiivinen energia on tärkeä ottaa käyttöön ja suunnata asioihin, mihin pystyy sen suuntaamaan.

    -ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on paljon lapsia ja erilaisia perheitä. Lapsen ei tarvitse olla fyysisesti oma, jotta häntä voisi rakastaa. On myös hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden toimintoihin osallistuminen palkitsee henkisesti. Kummilapsitoimintaa tms.

    Kaiken ei aina tarvitse olla omaa. Tämä maailmamme on yhteinen paikkamme ja kaikki positiivinen energia on tärkeä ottaa käyttöön ja suunnata asioihin, mihin pystyy sen suuntaamaan.

    -ap

    Kyllä se oman lapsen kaipuu on niinvahva, ettei sitä korvikkeilla korvata. Joka ei ole sitä kokenut ei tiedä mistä puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se oman lapsen kaipuu on niinvahva, ettei sitä korvikkeilla korvata. Joka ei ole sitä kokenut ei tiedä mistä puhuu.

    Ei korvata mutta vähän lieventää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on paljon lapsia ja erilaisia perheitä. Lapsen ei tarvitse olla fyysisesti oma, jotta häntä voisi rakastaa. On myös hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden toimintoihin osallistuminen palkitsee henkisesti. Kummilapsitoimintaa tms.

    Kaiken ei aina tarvitse olla omaa. Tämä maailmamme on yhteinen paikkamme ja kaikki positiivinen energia on tärkeä ottaa käyttöön ja suunnata asioihin, mihin pystyy sen suuntaamaan.

    -ap

    Kyllä lapsen voi saada yli 40v. Tiedän useampia naisia yli 40v ensisynnyttäjiä. Itsellä nuorin tehty yli 40v ja sai alkuunsa heti kun ehkäisyä ei ollut ovulaation ”kohdalla”. Lapsi sai alkunsa 5pv ennen ovulaatiota eli muutaman prossan mahdollisuus olisi nuoremmillakin hedelmöitykselle.

    Äänestä

  • Tiedän pariskuntia, jotka ovat menneet naimisiin ja saanet esikoisen nelikymppisinä. Ensisynnyttäjien ikä myös ollut nousussa 2000-luvulla.

    Äänestä

Sinä aloittaja olet olemassa jotta minäkin olisin.
Kiitos että olet olemassa:)
Pärjään, sillä mennään.

Äänestä
  • Kiitos samoin :)

    -ap

    Äänestä

  • Raikkaan kaunista maanantaita.
    Hyvä kuulla että pärjäät aloittajan kautta hyvin.
    Hiljainen ääni jostakin.

    Äänestä

Se on huumoria se kun ollaan olemassa symbioosissa tuntemattomien kanssa.
Ja kiitellään olemassaolosta oiken.)
Ja pärjäilläänkin )
On se höttöö ja harhaa ja valhetta täynnään joidenkin elämä.

Äänestä
  • Tai sitten takakannen perusteella roskaromaanien ostajien elämä. Kukapa tietää mikä elämän rikkaaksi kellekin tekee

    Äänestä

  • Jokaista iloista optimistia kohden kurkkii kulman takaa vähintään yksi oman elämänsä pohjattomassa suossa rikkinäisin saappain räntäsateessa ympyrää laahustava ankeuttaja.

    ap.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaista iloista optimistia kohden kurkkii kulman takaa vähintään yksi oman elämänsä pohjattomassa suossa rikkinäisin saappain räntäsateessa ympyrää laahustava ankeuttaja.

    ap.

    Itse käyttäisin hieman toisia sanoja, iloinen optimisti voidaan korvata vaikka sanalla palstapelle ja ankeuttaja vaikka sanalla realisti. Kaikilla ei ole tarvetta laillasi olla tunnistavinaan ja kiitellä tuntemattomia ihmisiä.
    Miksi et kiitä sitä oikeaa ihmistä vai korvaako tämä täällä oikean elämän ja ihmiset.
    Ja siksi toiseksi, oikea iloinen optimisti ei ala haukkumaan ketään noin kun sinä teit. Se ei kuulu iloon eikä optimismiin.

    Tässä se nähdään kuinka äkkiä iloisesta optimistista tulee pirullinen ankeuttaja kun kaikki ei ookkaan samaa mieltä hänen kanssaan ja esitetään kritiikkiä.
    Mutta tulipahan näyttäneeksi varmaan itse edes huomaamaattaan millainen se oma, todellinen luonne on ))

    Äänestä

Antaa jokaisen itse päättää tekemisistään. Miten ja kuinka tekee. Jos tekee.

Äänestä

Kyllä me niin kiitellään toisiamme olemassaolosta :)) stana minä kehtais moista sontaa edes kirjoittaa. muuta kun osottaa oman tyhmyytensä.

Äänestä
  • Varsinkin kun aloitus koskee yksinpuhelua...

    Äänestä

Kiitostahan ei koskaan kannatakaan antaa sille kenelle se kuuluu vaan ehdottomasti täysin tuntemattomalle nettihenkilölle. Tähän tulokseen tulee kun näitä hengentuotteita täällä lueskelee. Mutta mikä merkitsee toiselle jotakin ei ole toiselle taas milläänlailla merkittävä asia.

Äänestä
  • Eikö tämä eriskummallinen manifesti ollutkaan itselle julkisesti kirjoitettu? Oma "selviytymistarina", josta en sinänsä muuta nyt virka vaan neutraalisti ohittaen, kysyn "nettihenkilön" puhuttelijalta, jos aloittaa yksinpuhelun niin eikö sitä voi silloin jatkaa kiittelemällä itseään? Esimerkiksi näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tämä eriskummallinen manifesti ollutkaan itselle julkisesti kirjoitettu? Oma "selviytymistarina", josta en sinänsä muuta nyt virka vaan neutraalisti ohittaen, kysyn "nettihenkilön" puhuttelijalta, jos aloittaa yksinpuhelun niin eikö sitä voi silloin jatkaa kiittelemällä itseään? Esimerkiksi näin

    En olettanutkaan kaikkien lukijoiden avaustani aivan täydellisesti ymmärtävän ja sehän ei toki ole näissä netin anonyymeissä kirjallisissa ilmaisuissa tarkoituskaan. Eikö ole paljon parempi, että kirjoitan ajatukseni tänne enkä raapusta niitä esimerkiksi taloyhtiön pyykkituvan vessanseinään?

    Sinunkin kirjallisessa ilmaisussasi ja lauseidenmuodostuksessasi on kovasti parantamisen varaa. Suosittelen jatkamaan kirjoitusharrastusta. Jossain vaiheessa saat sanajärjestyksesi ja lauseittesi muotoilun ymmärrettäväksi.

    ap.

    Äänestä

  • Sinua taas en suosittele jatkamaan kirjoitusharrastustasi ja kyllä taloyhtiön pyykkituvan seinä on todellakin parempi vaihtoehto

    Äänestä

Mä olen jo tottunut yksipuolisiin ihastumisiin. Vähän aikaa kuvittelen, ett joku vois kiinnostua musta ja sitten tulee se järkiintyminen ja herääminen todellisuuteen, ettei todellakaan kukaan voi kiinnostua minusta ja siihen loppuu harhakuvat. Muutenkaan en luule tai kuvittele mistään mitään liikoja, muistan vaan faktan ettei musta ole mihinkään, enkä tule kelpaamaan muille tein sitten mitä tahansa tai jättäisin jotain tekemättä. Realismi ennen kaikkea. Kun on jo valmiiksi maassa, ei kukaan voi enää pudottaa korkealta tai vetää mattoa alta. Kun on tarpeeksi kokenut vastoinkäymisiä, sitä melkein jo odottaa, ett milloin elämä lyö märällä rätillä päin näköä. Moneen asiaan ei itse edes pysty vaikuttamaan, vaikka yrittäis räpiköidä vastaan. Sen on jo hyväksynyt ettei mun kohdalle oltu tarkoitettu ketään tulevaksi, jos toisin olis ollut, niin mullakin olis puoliso, lapsiakin. Minkäpä tuolle enää mahtaa, elämä meni niinkuin meni. Eipä muuten ystäviäkään ikinä ollut jonoksi asti, kun en ollut samanlainen kuin muut ovat, en osannut käyttäytyä ja pukeutua ja enkä ulkonäöltänikään ollut ystäväainesta. Mutt, so what. Kaikkeen tottuu, kun on pakko tottua. Pitää vaan kasvattaa kovempaa kuorta ympärille, ett selviäis tästä elämästä, ettei olis liian helppo kohde niille, jotka nauttii toisten satuttamisesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos synkkä, järkevä yksinpuhelu ei auta, tee muuta ja unohda. Kyllä sinä unohdat. Se voi viedä vuosikymmenen, mutta lopputulos on taattu. Jonain päivänä huomaat, ettei tunnu miltään. Että uudet hölmöilyt ovat peittäneet alleen vanhojen möhlimisten suunnattomat häpeävuoret.

Ne vuoret, jota pahimmassa vaiheessa tuntuivat voittamattomilta ylittää. Joihin kuvittelit päiviesi loppuvan.

Eivät ne loppuneet. Selvisit. Olet jo kahdesti selvinnyt.

Ehkä menetit elämäsi rakkauden. Ehkä löysit jotain muuta. Keski-iän tasapainon. Kyvyn haluta sitä, mitä voi saada. Kaikkea ei voi saada. Joillekin on vain varattuna vain vähän ja sekin tylsänharmaata, asian kanssa on osattava elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu