Mitä Tulilahdessa todella tapahtui

"Olen odottanut, että joku muu paikkakuntalainen alkaisi puhua suutaan puhtaaksi, mutta se näyttää olevan turha luulo. Tämän vahvistaa parinkymmenen vuoden vaitiolo siltä suunnalta. Kerron mitä Tulilahdessa todella tapahtui.

Kohtalokas tapahtumaketju alkoi tuona heinäkuisena tiistai-iltana (tytöt saapuivat Heinävedelle maanantai-iltana) vuonna 1959 Heinäveden Kerman kylällä (sijaitsee 7-8 km kirkonkylältä itään tyttöjen reitin varrella). Kaksi maantien varressa seisoskelevaa paikkakuntalaista miestä näki kahden kevyesti pukeutuneen nuoren naisen ajavan tietä pitkin polkupyörillä. Miehet otaksuivat heidän olleen matkalla uudelle leirintäalueelle ja päättivät lähteä myöhemmin sinne heidän perässään.

Myöhemmin illalla sanottuaan talon emännälle menevänsä aittaan nukkumaan miehet odottivat kunnes emäntä oli vaipunut särkylääkkeiden syventämään raskaaseen uneen. Miehet hiipivät hämärän metsän halki Kermajärven rannassa olevalle veneelleen ja suuntasivat veneen keulan kohden leirintäaluetta. Noin puolen tunnin kuluttua toinen miehistä, eli A sammutti moottorin ja parivaljakko rantautui leirintäalueen vastarannan muodostavan niemen (Tuliniemi) toiselle puolelle. Vedettyään veneen piiloon miehet kävelivät niemen toiselle puolelle pensaikkoon kurkkimaan tilannetta.

Miehet huomasivat etteivät he olleet ainoat, joiden mieleen oli juolahtanut tehdä tytöille seuraa sinä iltana rantanuotiolla (tuokkospojat). Miehet päättivät jäädä katsomaan mitä tapahtuisi. Kävi pian selväksi, että aiemmin paikalle ehtineiden poikien pyrkiminen tyttöjen telttaan tyrmättiin tykkänään.

Kun pojat olivat poistuneet veneellään, tapahtumia seuranneet miehet ymmärsivät, että tytöt olisivat tuskin heille suosiollisempia kuin aikaisempia yrittäjiäkään kohtaan. Tilanne oli selvä. Oli keskiyö ja tarvittiin kovempia otteita mikäli yöjalasta aiottiin hyötyä.

Myöhemmin yöllä tilanteen karattua käsistä ja muututtua siksi, mitä kutsutaan Tulilahden kaksoismurhaksi koki leirintäalueen rinteen kuusikossa lymyävä Runar Holmström tirkistelijän uransa huippuhetkiä. Myöhemmin murhista syytetty Holmström oli tapahtuman ainoa todistaja - mutta kukapa häntä olisi uskonut. Sen tajusi Runar itse, jos ei kukaan muu.

Asioiden edettyä jälkien peittämiseen otti Runar moponsa ja työnsi sitä karjapolkuja myöten kilometrin päässä sijaitsevalle Heinävesi - Varkaus -valtatielle, missä hänet havaittiin puoli kolmen aikaan ajamassa Varkauden suuntaan (Tässä tuodaan esiin havainto R.H:sta). Sen verran metsässä rumuaminen oli käynyt varusteiden kunnolle, että Runar joutui Varkaudessa korjauttamaan moponsa huoltamossa.

Se oli yhteiskunnasta eristäytyneen pääsyytetyn todellinen rooli Tulilahden kaksoismurhassa. Tirkistelijä ei juuri puheillaan kehuskele. Siksi Holmströkään ei osannut liikkumisiaan Heinävedellä sen paremmin selittää.

Tuona murhayönä A ja B tekivät työnjaon pystyäkseen kätkemään tekojensa jäljet. Ensiksi miehet kantoivat yhdessä murhien uhrit telttakankaaseen käärittyinä Tulilahden perukassa sijaitsevan suon laitaan. Sitten A ryhtyi kätkemään tyttöjen tavaroita ja B lähti hakemaan puolen kilometrin päästä rakennustyömaalta lapiota, koska hän tiesi löytävänsä lapion nopeimmin omilta jäljiltään (huom. keskustelu lapion alkuperästä).

Paljon puhuttu talon koira tuskin edes höristeli korviaan puhumattakaan, että olisi nostanut äläkän, koska lapion hakijan askeleet olivat sille tutut kuukausien ajalta tällä uudisrakennustyömaalla ja muutenkin tutut vuosien takaa lähinaapurin liikuttua kyläreissuilla kyseisessä talossa miltei päivittäin.

Miesten kaivettua haudan ja peitettyä tyttöjen ruumiit A jäi kätkemään telttakangasta ja loppuja tavaroita. B muisti tyttöjen polkupyörät ja meni hakemaan niitä. Lähtiessään hän otti mukaansa tyttöjen intiimejä vaatekappaleita myöhempiä perverssejä rituaaleja varten. Vaatteet B kävi piilottamassa kotitalonsa perunakuoppaan, mistä hänen nähtiin poistuvan kello neljän jälkeen ympäröivään metsään.

ällä välin A oli alkanut hermostua, vaikka hänellä riitti töitä murhapaikan siivoamisessa ja naamioimisessa. Työn hän teki tosiaan hyvin, sillä tämän kertomuksen allekirjoittanutkin oleskeli ja liikkui murhapaikalla muutaman päivän kuluttua huomaamatta mitään erikoista.

B:n vihdoin palattua pyöriä hakemasta miehet lainasivat lähellä hautapaikkaa rantaan vedettyä haudankaivaja Verdi Koikkalaisen venettä ja kuljettivat sillä tyttöjen pyörät lahdelle ja upottivat ne lahden syvimpään kohtaan. Se ei sijainnut keskellä lahtea vaan lähempänä toista rantaa salmen suulle päin (tämän mukaan Jermon karttapiirroksessa olisi siis virhe). B tunsi paikan hyvin pyydystettyään lahdella katiskoilla kalaa jo pikkupojasta asti. Pyörät löydettiin tästä paikasta vasta usean etsintäkerran jälkeen (!).

...jatkuu