Vuoden 2008 aikana joukko valistuneita uskovia heräsi lähestyvään uhkaan ja tarjosi apuaan SRK:lle - tuloksetta. Vuoden 2009 syksyllä tulivat ensimmäiset tiedot laajempaan julkisuuteen kun ensimmäinen hyväksikäyttötapaus meni tuomiolle. Vuoden 2010 aikana hyväksikäyttökohu räjähti viimeistään käsiin. Mutta onko kymmenen vuoden takaisesta opittu mitään ja onko mikään muuttunut? Ja jos on niin mikä? Ja missä asioissa ei edistystä ole tapahtunut?
Kymmenen vuotta hyväksikäyttökohusta - mikään muuttunut?
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikäs tuomioistuimen perustaminen tämä on?
Sivullisena sanon, että joka yleensä vanhoja kaivelee niin sitä tikulla silmään.
Uskon, että tietoisuus asioihin, missä tahansa, olkoon kirkot, seurakunnat, urheiluseurat, musiikkiopistot, jne. Niin niihin pesiytyneet roskat paremmin havaitaan ja niiden kohdalla tehdään ratkaisut, ettei asiat toistu.
Mutta, aivankuin pimeässä pahuus jyllää, ja valoa ei ole näkyvissä, voi tapahtua sellaistakin, että siitä ei tiedetä, ennenkuin jälkikäteen, kun vahinko on tapahtunut ja tämä on keskustelussa yleinen aluepohja, etten nyt sivullisena syytä Lestadiolaisuutta, tässä ja nyt.
Pohdin vain asiaan, asiallisesti kantaa ottavana.
Niin, aloittaja ei ole tuomari, enkä minä. Jos joku kansalaisuustottelemattomuus on, niin ilmoitusvastuuhan on jokaisen.
Sitten meillä on järjestelmä, joka sitten hoitaa kaiken pyrokratian, viranomaistoimet, tuomarit asian, kunhan syyttäjä on syyttelemisensä tehnyt ja asianajaja puolustusnäköalan tehnyt, jne.
Ja vankeinhoitojärjestelmä sitten rattaissa hoitaa tuomarin määräyksestä oman osansa ja kun sieltä tullaan pihalle, niin käytännön mukaan yhteiskuntaa kohtaan eli meitä kohtaan on kärsinyt tekijä oman osansa.
Toivotaan nyt kaikkialle se, että oppi ja opetus synnistäkin olisi niin tiukka, ettei sitä suvaita missään, tavallaan peloke olisi riittävä, että jonkun himot saa aisansa ja aitansa ympärille.
Oppi ja opetus olisi kasvatuksellisesti nuorelle se, että terve mieli kasvaisi elämään. Monelle nuorellehan se on ongelma tänään, kun tuo maailma on heidon ateistein sallimuksesta paha.
Siellä netti ja nätti työntää pornoa, joka on vääristävä normaalin elämän ja sekös saastuttaa tämänpäivän ihmistä. Eli maailmassahan se suurin kivi kengässä on heillä, että he saavat lainsäädännöllisesti se sairaan vaikea osasto kiinni ja suljettua. Siellä on kaikenkarvaista hieromalaitosta katumme pullollaan jne. Eli maailman houkutuksien pahuudesta on yksi siemenen pahan juuri, eli sitäkin on hyvä tarkastella aloittajan.
Eli mistä se kasvu pahaan on lähtenyt kytemään.
Mikä valo on paistanut kasvupaikalle, kun ihminen kasvaa- .... Siis mitäpä aloittaja miettii, onko maailmassa itse otetu pallo haltuun ja alettu hoitamaan reviiriä niin, ettei hyväksikäytöt missään lisäänny, ihmiskaupat, ym. ym. saasteet leviä elämämme ympäri.
Ikävää on tämänpäivän busseissakin matkata, kun nuoreta ja jo aikuiset naiset kiroavat tavaransa nimellä puheissaan, eli saastuttavat korvamaailman aluetta, jonka haluaisin olla puhdas, kun katselen ikkunasta maiseman vaihtumista. Eli se on sekin saaste, joka ikäänkuin olisi hyväksyttävä, hyväksikäyttöä, että korvani ei saa levätä Luojan luomassa kauneudessa. Se roskataan sanoilla. SE raiskataan sanoilla ja yhtälailla se saastuttaa maailmaa.