Armahtakaa!

Jeesus opetti armahtamaan niissäkin tilanteissa, joissa ihmisen inhimillinen mieli tahtoisi olla armoton.
Päivän tekstissä (Luuk. 6:36–42) Vapahtajamme on laskeutunut vuorelta opettamaan kansaa. Jeesuksen opetus tässä on nimenomaisesti osoitettu hänen omilleen, Jumalan lapsille. Juuri ennen tämän päivän tekstikohtaa on tuttu ja puhutteleva Jeesuksen opetus vihamiesten rakastamisesta ja toisen posken kääntämisestä lyöjälle.

Kristus esimerkkinä

Päivän aihe Armahtakaa! johtaa meidät suurten ja merkittävien asioiden äärelle. Jumala on armahtanut syntiin langenneen ihmisen: hän lähetti Poikansa maailmaan kärsimään ja kuolemaan meidän syntiemme edestä ja herätti hänet kuolleista. Tähän sovitustyöhön uskomalla ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi, vaikka olisi elänyt minkälaisen elämän tahansa. Ihmisen luontainen oikeudentaju ei tätä useinkaan käsitä.

Maailmassa on vallalla armottomuus. Vaaditaan kovia rangaistuksia ja julkisuuden henkilöiden vanhojakin virheitä kaivetaan ja tuodaan päiviteltäväksi ja pilkattavaksikin etenkin sosiaalisessa mediassa. Kristityn tulisi kuitenkin noudattaa Jeesuksen päinvastaista opetusta ja olla valmis armahtamaan ja antamaan anteeksi silloinkin kun inhimillinen mieli tahtoisi toisin. Jeesus vetosi Isään vielä ristilläkin, että tämä antaisi anteeksi ristiinnaulitsijoilleen.

Jeesus on tuomarimme

Jeesus kieltää omiltaan tuomitsemisen. Tuomio onkin korkeammissa käsissä, sillä apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme, että Jeesus Kristus ”istuu Jumalan – – oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Jeesus on siitä ihmeellinen tuomari, että hän on samalla meidän synteihin syyllisten puolustaja. Hän antoi jopa henkensä puolestamme.

Ihminen puolustaa helposti syntielämäänsä lainaamalla Luukkaan evankeliumin (6:37) kohtaa ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita”. Jeesus on kyllä syntisten ystävä, mutta hän ei antanut lupaa syntien tekemiseen.

Epäusko on kaikkien syntien äiti, ja Raamatun mukaan siitä on tehtävä parannus. Jeesus opettaa: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. – – Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 3:17–18; 12:48.) Parannusta ei saarnata siksi että julistettaisiin tuomio, vaan siksi että epäuskon tähden tuomitut vapautettaisiin.

Synti voi tuoda armottoman mielen

Kun omatunto jää hoitamatta, voi alkaa nähdä roskia veljiensä ja sisartensa silmissä. Ihminen, jonka silmässä on hirsi, ei voi nähdä oikein. Raamattu kertoo esimerkkejä tällaisesta armottomasta mielestä. Kuningas Daavid oli valmis heti langettamaan kuolemantuomion köyhän ainoan karitsan ottaneelle miehelle, josta profeetta Naatan hänelle kertoi. (2. Sam. 12:1–6.)

Matteuksen evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen armottomasta palvelijasta, joka oli saanut valtavan velkansa anteeksi, mutta joka kohta kurkusta kuristaen vaati toista palvelijaa maksamaan hänelle pienen velan (Matt. 18:23–34).

Anteeksiantavaa sydäntä ja uskoa tarvitsen erityisesti silloin, kun kohtaan ihmisen, joka on rikkonut minua vastaan. Vapahtajamme opetti, että tulee aina antaa anteeksi veljelleen ”ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa” (Matt. 18:21–22).

Armo on mittaamaton

Ihmisen arvio toisesta ihmisestä on aina epätarkka ja vajavainen. Siksi meitä ei ole asetettu toistemme tuomareiksi, emmekä sellaisia haluaisi ollakaan. Kokemus siitä, että itse on saanut paljon anteeksi, tuo armollisen mielen.

Kaikkien syntien anteeksiantamuksessa saadaan kokea runsas ja tiiviiksi paineltu mitta, kun Kristuksen sovitustyö peittää epäonnistumiset ja kaiken pahuuden. Jumalan armo on todellakin mittaamaton.

Teksti: Kari Kaunisto
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossa on selvää sijaa tiivistämiselle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu