Pettämätön sydänten tuntija

Anonyymi

Sydämen toiminta määrittää ihmisen olemusta ja kertoo siitä. Kun pysähdymme tuntemaan ja tunnustelemaan, voimme tuntea sen sykkeen eri puolilla, päästä varpaisiin. Kun ruumiimme makaa paikoillaan ja mieli on tyyni, sydän lyö rauhallisesti. Liikunta ja tunnekuohu saavat sydämen läpättämään ja punan nousemaan poskille.
Raamatun kielenkäytössä sydän kertoo, millainen ihminen ja hänen sisimpänsä on. Jeesus ei opetuksissaan antanut ihmissydämelle kunniamainintaa. ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Mark. 7:21–23.)

Jeesuksen sanat syventävät profeetta Jeremian huudahdusta: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer. 17:9.) Me ihmiset emme tunne toistemme sydämiä, näemme vain ulkokuoren (1. Sam. 16:7). Raamatusta ja elävästä elämästä on tuttua, että ihminen usein pyrkii peittämään syntinsä ja pahuutensa. Siksi Jeesus mainitsee luettelossaan muiden syntien mukana vilpin. Vilppi on lähtöisin paholaisesta, joka on ”valehtelija ja valheen isä” (Joh. 8:44).

Jo Raamatun alkulehdillä Herra punnitsee syntiin langenneen ihmisen sydämen: ”– –heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat” (1. Moos. 6:5). Hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja tästä seurasi vedenpaisumus. Jumalan mieli leppyy eloon jääneen Nooan uhrisavun tuoksuun, vaikka Jumalan arvio ihmissydämestä ei muutu (1. Moos. 8:21).

Jumala on sydänten tuntija, jota ei voi pettää (Sananl. 24:12). Myös ihmisten kesken vilpillä on taipumus paljastua: ”Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion” (Sananl. 12:19). Niinpä valheessa elävä vahingoittaa lopulta itseään: ”Itsensä pettää, joka pahoja hautoo” (Sananl. 12:20).

Jumalan sana avaa ihmiselle tien pois valheen vankilasta: ”Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa.” (VK 170:3.) Tuo sana on Immanuel, Jumala meidän kanssamme (Matt. 1:23; ks. myös Ps. 46:8). Jeesuksen nimen voima, armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi, tuo meidät totuuden tielle ja opettaa kulkemaan sitä.

Psalmi 32 ylistää: ”Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. – – Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ’Tunnustan syntini Herralle.’ Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. – – ’Minä opetan sinua’, sanoo Herra, ’minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.’” (Ps. 32:1–2, 5, 8.)

Psalmin loppusanoissa kehotetaan kiittämään Herraa, ja tämä kehotus on suunnattu ”oikeamielisille” (Ps. 32:11). Vanha käännös puhuu ”yksivakaisista”, ja hepreankielisen sanan voisi kääntää myös suorasydämisyydeksi. Siinä missä valhe on luonteeltaan kieroa ja kaksinaamaista, totuudessa elävä voi olla mieleltään ja sydämeltään avoin. Tämä lahja tuo kiitollisen mielen.

Teksti: Mikko Pisilä

14

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sydän on vain pumppu. Äly, ajattelu, tunteet ja jopa uskonnolliset harhat syntyvät aivoissa.

    • Anonyymi

      Olen sydämmentutkia.
      Uskovaisen sielu on sydämmessä. Olen nähnyt.

      • Anonyymi

        Vai sydämmentutkia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sydämmentutkia!

        Kyllä. olen Korkea koulutettu agateeminen tutkia. Lisäksi uskovainen. tutkin Työssäni sydämmiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. olen Korkea koulutettu agateeminen tutkia. Lisäksi uskovainen. tutkin Työssäni sydämmiä

        Siis eläinlääkärinä teurastamolla.


      • Anonyymi

        Ok. Se on siis uskeilla jo lähtökohtaisesti alempana kuin muilla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. olen Korkea koulutettu agateeminen tutkia. Lisäksi uskovainen. tutkin Työssäni sydämmiä

        Korkeakouluun ilkesit ängetä, vaikka et osaa peruskoulussa opetettavia kirjoitussääntöjä.


      • Anonyymi
        Gooooool kirjoitti:

        Korkeakouluun ilkesit ängetä, vaikka et osaa peruskoulussa opetettavia kirjoitussääntöjä.

        niin,
        Oli suurta jumalan armoa että pääsin korkea kouluun ja tutkiaksi. kannattaakin olla Uskovainen niin saa siunauksen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin,
        Oli suurta jumalan armoa että pääsin korkea kouluun ja tutkiaksi. kannattaakin olla Uskovainen niin saa siunauksen

        Oikein korkeaan kouluun ja tutkiaksi! Minä jouduin tyytymään korkeakouluun ja erikoistutkijan pestiin.


      • Sinun sydämessäsi on kaksi ämmää, toinen liikaa.


      • Anonyymi
        Gooooool kirjoitti:

        Sinun sydämessäsi on kaksi ämmää, toinen liikaa.

        minun sydänmeni on kuitenkin uskovainen
        vain sillä on merkitystä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minun sydänmeni on kuitenkin uskovainen
        vain sillä on merkitystä

        Perusuteliaana kysyn, mihin sydän meni.


    • Olipa hieno kirjoitus, tykkäsin!

    • Anonyymi

      Ensimmäinen kappale oli jossain määrin asiaa. Tarinan olisi voinut rajata siihen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      40
      2708
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      61
      2058
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      52
      1906
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      91
      1734
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1564
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      64
      1185
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      124
      1129
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      166
      1095
    9. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      378
      1055
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      64
      1033
    Aihe