Onko teille koskaan tullut sijoituslasta sijaisperheestä? Eli purkautunut sijoitus, joka tarvii sijoittaa uudelleen. Miten on yhteistyö sujunut entisen sijaisperheen kanssa? Onko helpompaa jakaa huoli ja kasvatusvastuu toisen sijaisperheen kanssa, vai onko tullut eteen ongelmia? Tällaisia lapsiahan on sijoitettavana tuon tuostakin.
sijaislapsi sijaisvanhemmilta
kaisuli
131339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
juuri nyt tällainen tapaus.
Entiseen eli viimeiseen sijaisperheeseen meillä on hyvin hyvät yhteydet ja saamme vieläkin kannustusta sekä tietoa menneistä vuosista mitä ei muuten olisi kukaan osannut kertoa.
Meidän sijoitetun lapsen ongelmat olivat niin vaikeita ja niitä on niin paljon että ei kukaan muu sijaisperhe ole jaksanut niin kauaa kuin mitä lapsi nyt on meillä ollut eli neljä vuotta.
Pisin sijoitus tällä lapsella nyt 13 v oli aikaisemmissa paikoissa vajaan vuoden pituinen ja lyhin viisikuukautta. Me olemme kuudes paikka lapsen lyhyessä elämässä.
Nämä ovat vaikuttaneet tietenkin lapseen hyvinkin paljon. On jouduttu aloittamaan aivan sylivauva tasolta hiljalleen rakennetaan tulevaisuutta kehitysaskelma kerrallaan ja välillä pudonnut useampiakin askelmia.
On kyllä aika vaativaa työtä sekä vaatii hiukan enempi kuin aivan tavallisen perheen. Joka toivottavasti on tiedossa sijoittavalla kunnalla että otetaan huomioon lapsen tarpeet sekä vaatimukset saada mahdollisuudet tarvittavaan terapiaan.
Sijoitus siis meinaan olisi tehtävä paikkakunnalle missä on nämä palvelut lähellä että ei terapiassa käyntimatkat tule rasitteeksi.
Tällaisia lapsia on nykyään aika paljon. Meillä jo toinen vaikea moniongelmainen lapsi sijoitettuna.
..lapsen bioperhe ei enää ole kuvioissa mukana? Pystyttekö kuvittelemaan ex-sijaisperheen bioperheen paikalle? Onko tämä edes tavallista, tai haluaako entiset sijaisperheet olla uuden sijoitukseen jälkeen enää lapsen elämässä?
monen sorttista sijaisvanhempaa.
Me its olisimme siihen valmiita ja kuten kerroin niin on nuo edellisetkin olleet yhteydessä meihin ja lapseen. Ovat käyneet kylässä, soittelevat sekä kirjoittelevat korttiakin tulee useammin kuin mitä bioäidiltä. He siis ymmärtävät tämän yhteydenpidon tärkeyden vielä jatkossakin se on sitä että eivät ole hylänneet tai pettäneet, vaan elämän sen hetkinen tilanne ei vaan sopinuta tälle lapselle
Kaksi lapsen entistä perhettä eivät ole yhteydessä koska bioäiti sai aikaan huonot välit ja inhoaa perheitä yli kaiken.
Tiedän kyllä että perheet olivat lapsen edun mukaisia ja samalla rajoittivat bioäidin humalapäissään tekemiä vierailuja ja se kun ei äidin mieleen sopinut niin lapsi pois ja kerralla.
Yleensä ihmis suhteiden säilyttäminen on tärkeää ja siihenkin lapsilla on oikeus jota aikuiset sitten hoitavat sopivalla tavalla. Kirjeet ja puhelin soitot sekä ne vierailukäynnit näen mikä todellinen ilo lapsella on kun saa kokea että hänestä välitetään.
Tuntuu pahalta sanoa että bioäidin tapaaminen ei herätä lapsessa sellaista aitoa ja ihnaa tunnetta jonka nähdään myös me toisetkin ja se palkitsee samalla entisiä sijaisvanhempia tunteella että olitte minulle tärkeitä ja rakastavaisia. Myös että lapsi rakastaa heitä. Lapsi sai uuden elämän alun näissä perheissä kaikista ongelmista huolimatta.
Lapsi huomaa että me aikuiset olemme myös hyviä ystäviä eli samoinajattelevia sijaisvanhempia joilla on jotakin yhtäläistä ja se yhteinen kiinne kohta on tämä lapsi.
Mielestäni aina kannattaa kysyä että onko mahdollista pitää yhteyttä entisiin sijaisvanhempiin ainakin pitäisi olla pehmeä eroaminen.
aloitteleva sijaisperhe jolla ei vielä ole ensimmäistäkään lasta, mutta tunnen että minulla äitinä olisi vaikka kuinka paljon taitoja ja tietoja vastata lasten tarpeisiin. Millainen koulutus/kokemus teillä oli kun aloititte? kysyy Eräs utelias
Teillä ei sitten ilmeisesti normaalia perhe-elämää vietetä, sillä yhden ongelmaisen kanssa
meidän muu perhe ajautui tuuliajolle ja oli paras lopettaa. Ei raaskittu uhrata neljän ihmisen elämää yhden "vieraan" lapsen vuoksi, niin marttyyrejä emme sentään olleet.
niin mikä olisi sitä normaalia?
Oireileva lapsi on normaali siinä suhteessa että hän voi todella huonosti koska on elämä ollut niin traumaattista aivan syntymästä lähtien.
Tarkoituksemme on todella auttaa hädässä olevaa lasta niin kauan kuin terveytemme sen sallii.
Olet oikeassa ei pidä uhrata omaa perhe-elämää ja siitä voi sitten tietenkin kaikki huonosti.
Meidän perhe nykyään on sellainen että omat neljä lasta ovat jo aikuisia ja asuvat luonnollisesti jo pois kotoa. Me olemme perhe jollaista lapsen huostaan ottanut kunta etsi oikein suurennuslasin kanssa. Siihen vielä muut vaatimukset päälle.
Kuitenkin on hankaluuksia siinä että ei aina omat lapset halua tulla taistelukentälle jos ei ole pakko. Kuitenkin omat lapsemme ovat niitä parhaita nuoren aikuisen malleja sekä pitävät samat tiukat linjat kuten mekin tässä kotona. He näyttävät sen niin eritavalla kuin mitä me voisimme vain puhumalla puhua.
Tällä lapsella kun on niitä omia olettamuksia miten käyttäydytään esim. miehiä kohtaan, ikäisiään kavereita kohtaan jne.
Muuten samoista syistä kuin te, tämä sijaislapsemme pantiin pois edellisistä perheistä.
Heillä oli myös muita sijaislapsia sekä omia lapsia kotona joten siitä yksinkertaisesti ei tullut mitään koska tämä lapsi vei kaiken ajan muiden lasten hengissä selviämisen suojelemiseen.
Siksi onkin meille ollut näistä muutama perhe todella hyvänä tukena ja kannustajana että jaksaisimme kaikkien ongelmien kanssa tässä arjessa.
yli 10 vuoden kokemus lastenhoidosta, joukossa kehitysvammainen monioireinen lapsi. Riippuu tietysti sijoitettavan lapsen iästä ja taustasta, mutta kovin heppoisin eväin ei kannata leikkiin lähteä. Meidän sijoitettu ei varmastikaan ollut vaikeimmasta päästä, silti oli usein tunne, että hän on kuin lukki joka imee uhrinsa kuiviin. Sijoittajat hakevat tavallisia perheitä sijoituslapsille, mutta eivät kerro, että lapsen tulon jälkeen perhe on kaikkea muuta kuin tavallinen. Nyt kun lapsi on jo aikuinen ja muuttanut "omilleen" huomaa, mitä on normaali elämä. Tällä kokemuksella ja järjellä en enää sekoittaisi muiden lasteni elämää yhden sijoituslapsen takia.
Sijaisperheeksi alkaessaan kannattaa käydä ainakin pride-koulutus, koska siihen on nykyään mahdollisuus. En tiedä onko mitään suurempaa hyötyä jostain hoitoalan koulutuksesta, mutta kokemuksesta on varmasti hyötyä hieman.
Sijaisperheeksi alkaessa luulee tietävänsä mihin päänsä työntää. Ottaa asioista selvää ja on varautuvinaan kaikkeen. Halu tulla sijaisäidiksi tai isäksi on monesti halua auttaa näitä lapsia ja perheitä.
Sitten huomaatkin seisovasi keskellä kaaosta. Sosiaalityöntekijät eivät tue sinua, vaikka niin vakuutettiin yhteistyön tärkeyttä ja samanvertaista "kumppanuutta". Useimmat biovanhemmat katkeroituvat sijaisperheille ja eivät ymmärrä miksi lapset on huostaanotettu. Lapset ovatkin vaikeampia kuin heistä uskoteltiin ja apua et tunnu saavan mistään, vaikka kuinka yrität. Joskus vielä on niin, että lapsen ja sijaisperheen (tai jonkun perheen jäsenen) henkilökemiat ei vain sovi yhteen. Biologiset lapset väsyvät ongelmaisiin lapsiin ja siihen, että elämä on muuttunut paljon rajoittuvaisemmaksi ja tiiviimmäksi. Ja vaikka koko perhe kuinka yrittää antaa aitoa rakkautta sijoitetulle lapselle, ei tämä pysty sitä vastaanottamaan, koska ei tiedä mitä on rakastaa.
Elämä muuttuu täysin ja siinä on kaksi vaihtoehtoa, sinä selviät siitä ja sopeudut tai luovutat. Onko tämä elämä normaalia en tiedä, muutakuin sen, että ilman sijoituksia elämämme olisi paljon vapaampaa ja helpompaa. Silti olemme tähän lähteneet ja yritämme kaikkemme, että näiden lasten vuoksi, jotka ovat niin rikki, että emme pysty millään heidän mieltään kokonaan korjaamaan.
Että tätä jaksaa, on joskus pakko ajatella, että tämäkin on tavallaan työtä. Ehkä minun on helpompi sitä ajatella niin, kun olen kotiin lapsia varten sitoutunut ja jättänyt toisen työn taakseni. Jos olisin töissä ja nämä lapset tässä, en kyllä jaksaisi millään, eikä varmaan muukaan perhe.
Toisaalta en tiedä kumpi on helpompaa, käydä vuorotöissä ison perheen äitinä vai olla kotona sijaisäitinä. Mutta sen tiedän, että kaikesta siitä väsymyksestä ja turhautuneisuudestakin huolimatta, haluan uskoa, että teen jotain hyvää näille lapsille ja heidän perheilleen, vaikka he eivät siitä kiitosta koskaan annakaan.
-Joskus on parempi antaa lapsen mennä, sillä me elämme vain yhden elämän ja sen täytyy olla sellainen, että tuntee sen olevan hyvä elämä jokaiselle niin aikuiselle kuin lapsellekin. Niinkuin aiemmin tuonne laitoin, aina ei lapsi sovi perheeseen tai perhe ei sovi lapselle, kuinka sen sitten haluaa ilmaista.
meille tuli lapsi sijaisperheestä kriisisijoituksesta. lapsi oli ollut perheessä 4 kuukautta ja perhellä kova kiire päästä hänestä eroon, lapsi oli hyvin oireileva ja raskaasti hoidettava.
joskus tässä matkan varrella olismme toivoneet kasvatuskumppanuutta entisestä sijaisperheestä, mutta he eivät olleet innoissaan yhteistyöstä, hylkäsivät lapsenkin siis kokonaan. Se on kyllä mielestäni aika käsittämätöntä.
minä ymmärrän sen hylkäämisen. Uskon, että kun huomaa itse olevansa voimaton sen lapsen edessä on se todella suuri pettymys itsellekin, ettei pystynyt siihen mihin uskoi pystyvänsä lasta ottaessaan.
Jos joutuisin itse luopumaan lapsesta, niin varmaan kokisin olevani huonompi äiti, vaikka en sitä välttämättä olisikaan.
Tuntuu pahalta varmasti huomata, että on aina niitä jotka ajattelevat sinun olevan huonompi ja tulevista lapsista ei välttämättä ole tietoa, kun olet kerran antanut periksi, etkä ole pystynyt hommaasi hoitamaan.
Näinhän se ei saisi olla, mutta totuus taitaa olla kuitenkin näin!
Kurjaa kuitenkin, että yhteistyönne ei onnistunut ja varsinkin lapsen kannalta.
Ymmärrän kyllä kriisiperheen vanhempien asennetta siinä mielessä, että jos heidän perheeseensä sijoitetaan koko ajan kriisisijoitukseen lapsia, niin ei siinä varmaan jaksa enää pitää yhteyttä entisiin kriisisijoitettuihin.
Ainakin pääkaupunkiseudulla kriisiperheessä saattaa olla kuusikin lasta yhtä aikaa, kun paikkoja ei ole tarpeeksi ja uusia on koko ajan tulossa, kun entisiä saadaan kotiutettua tai sijoitettua muualle pitempiaikaiseen sijoituspaikkaan.
tiedän, että kriisisijoitus on vaan väliaikaista, mutta jätin kertomatta, että tämän lapsen piti alunperin jäädä tähän sijaisperheeseen, vaikka tulikin kriisinä. Perhe ei sitten vaan jaksanutkaan tätä lasta.
Meillä kävi niin päin, että lapsi siirrettiin meiltä uuteen sijaiskotiin. Uusi perhe ei halua pitää yhteyttä meihin. He eivät omien sanojensa mukaan ymmärrä, miksi meidän pitäisi olla yhteydessä. Heillä on kuulemma kaikki nyt niin hyvin.
Minä entisenä sijaisäitinä pidän kyllä säännöllisesti yhteyttä lapseen ja lapsi suoraan minuun. Minusta yhteyden säilyttäminen on tärkeää.