Siis jos firmalla menee hyvin eikä mitään vähennystarpeita ole.
Voinko jatkaa töissä 69-vuotiaaksi niin halutessani?
Yhtiön johto haluaisin minut pois ja eläkkeelle.
Milloin eläkkeelle?
20
107
Vastaukset
- Anonyymi
Onkohan työnantajan pakko pitää työntekijää palkkalistoillaan 69 ikävuoteen saakka elleivät he itse sitä halua?.
Hytinäx1 - Anonyymi
Ruotsissa 67 luulen tänään. Lopetin 58 vuotiaana.
- Anonyymi
Niin vielä tänä vuonna, ensi vuonna vuoden enemmän siis 68 vuotiaaksi saakka.
Hytinäx1 - Anonyymi
Minulla oli 1964 vuonna 67 vuotinen svedupappa työkaverina Scanian taka-akseleiden kokoonpanossa.
- Anonyymi
Käsittääkseni työntekijä ei voi omalla päätöksellään jatkaa työssä 65v jälkeen.
Jatkaminen vaatii sopimista työnantajan kanssa.
Sinulle lienee painavat perusteet jatkohaluihisi?kuus
Lähde ny menee jo sieltä duunipaikasta.
Annat nuorelle työtä ja itse ostat menolipun Naurusaarille
Nauti elämästä kun vielä ehdit.- Anonyymi
68 ikäisenä tulee lopulliset potkut. Niin hyvää syytä ei ole, että saisi jatkaa.
Tuskin pitää paikkaansa, ainakaan yksityisellä työnantajalla.
Olen itsekin ollut välillä töissä myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Jossain eläkeläisen palkka rajoittuu pieneksi, mutta yksityisen työnantajan kanssa siitä voi sopia vapaasti.
En muista, minkä ikäisenä eläkkeen määrä ei enää pienene, vaikka lähtisi eläkeläisenäkin töihin. Luulen, että kansaneläke voi jäädä työssäoloaikana saamatta. Vaikka eiväthän sitä kaikki eläkeläiset saa muutenkaan, jos kohtuullista eläkettä maksetaan.- Anonyymi
optimisti-orvokki kirjoitti:
Tuskin pitää paikkaansa, ainakaan yksityisellä työnantajalla.
Olen itsekin ollut välillä töissä myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Jossain eläkeläisen palkka rajoittuu pieneksi, mutta yksityisen työnantajan kanssa siitä voi sopia vapaasti.
En muista, minkä ikäisenä eläkkeen määrä ei enää pienene, vaikka lähtisi eläkeläisenäkin töihin. Luulen, että kansaneläke voi jäädä työssäoloaikana saamatta. Vaikka eiväthän sitä kaikki eläkeläiset saa muutenkaan, jos kohtuullista eläkettä maksetaan.Orvokki, kerrot kahdesta eri asiasta: Eläkkeelle jäämisestä ja mahdollisesti eläkkeellä oltaessa tehtävästä työstä. Työstä kuin työstä on jäätävä lain mukaan eläkkeelle viimeistään 68- vuotiaana. keskimääräinen eläkkeellejäämisikä tosin on jotain 63 vuotta tms., ja vain harvat jatkavat noin 65 täytettyään.
Mutta mikään laki ei estä käymästä töissä vielä eläkkeellä oltaessa. Kun on jääty eläkkeelle, eläke juoksee vaikka olisi muitakin tuloja, verotushan siinä sitten vain kiristyy ihan tolkuttomasti kun ynnätään yhteen vuoden eläke ja ne muut tulot ja progressio tekee kiritystehtävänsä. Mitä suurempi on eläke ja saa vielä muita tuloja, sitä hurjemmaksi nousee veroprosentti, esim. itsellä eläkkeestä ennakonpidätys hipoo nyt 30 %:a! Jos olisi vielä muita tuloja vaikka pari tonnia kuukaudessa, pidätysprosentti vuoden yhteistuloista pompsahtaisi päälle 40:n, eli ahertamisesta ei paljon käteen jäisi.
Eläkkeen määrä ei mitenkään pienene vaikka eläkeläisellä olisi muitakin tuloja, ainakaan kun työeläkkeistä puhutaan.
Jääminen aloittajan kysymällä tavoin töihin henkilökohtaisen eläkeiän täytyttyä on mahdollista vain jos työnantaja siihen suostuu, automaattisesti se ei ole selvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
68 ikäisenä tulee lopulliset potkut. Niin hyvää syytä ei ole, että saisi jatkaa.
kyllä voi jatkaa vielä täytettyään 68 vuotta, mutta se vaatii sopimista työnantajan kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä voi jatkaa vielä täytettyään 68 vuotta, mutta se vaatii sopimista työnantajan kanssa
Eläkkeelle ei ole pakko jäädä koskaan jos töitä riittää, mutta eläkkeen karttuminen päättyy 68:aan ikävuoteen, sen vuoksi ihmiset luulee että tuolloin on pakko jäädä eläkkeelle. 68 täytettyään ei tarvitse maksaa eläkemaksua, joten käteen jää hiukan enemmän, samaten myös työnantajan eläkemaksun maksuvelvollisuus päättyy tuolloin, joten sekä työntekijälle että työnantajalle edullista, jos työntekijä jaksaa töitä tehdä.
- Anonyymi
Vaikka 4-kymppisenä kun mitään siitä ei tule kuitenkaan kostumaan.
Tein useampia vuosia yli tuon 65 ikävuoden ja olisin voinut jatkaa vieläkin, ei siinä mitään sopimuksia työnantajien kanssa tehty, työ jatkuin kuin ei ikää olisi tullutkaan. ja vieläkin saisin tehdä jos haluaisin. Tykkäsin työstäni, se oli kuin elämäntapa ja siitä oli vaikeaa luopua toisaalta sen jatkumisen mahdollisti se, että pystyi itse määrittelemään työaikansa.
Kun täyttää 68, ei enää kerrytä omaa eläkettään. se voi joillakin määritellä luopumisen syyn ja ajankohdan.- Anonyymi
Niin. Ja jos tekee eläkkeelle siirtymisen jälkeen työtä esim. 63 v. jälkeen, niin vanhuuseläkettä pitää hakea uudestaan, vaikka työnantajalta menee palkkatiedot eläkeyhtiöön, niin ne eivät päivity ilman hakua.
Miettikääs, jos delaisi vaikka 66 v, niin miten saamattoman eläkkeen käy?
On tämä maa liero joissain asioissa.
Tietotekniikka on. Miksei kartutettua eläkettä tarkisteta kalenterivuosittain. Välineet on v. 2019.
Työnantaja ei viivyttele, mutta laki? On tehty yhtiöille, ei eläkeläisille.
Sitten kannattaako jäädä 63 v eläkkeelle ja tehdä sopimustyötä vanhaan työpaikkaan. Kertyy. Saa kahtaalta ansioita.
Toki riippuu työnantajasta.
Tässä ei olisi mitään arvosteltavaa, koska noinhan sopeutetut jotkut kansanedustajat ottavat kahtaalta tuloja.
Beng
Kylli-tädin nuttura kiristyy. - Anonyymi

Kylli-tädin nuttura kiristyy.Jäipä kirjoittamati: noista eläkkeelle siirtymisen jälkeen tehdyistä töistä pitää hakea vanhuuseläkettä juuri 68 vuoden kynnyksellä.
Lieroa.
Beng - Anonyymi
Niin nim. "Maissii", siitä sopimisesta työnantajan kanssa, ainakaan minä kommentissani klo 10:36 en väittänyt tarvittavan jotain erityistä sopimusta työnantajan kanssa, vaan kylläkin työnantajan hyväksyntää asialle. Jos työnantaja tuossa vaiheessa haluaa sinusta eroon, he myös pääsevät sinusta eroon, et sinä omalla yksipuolisella päätökselläsi työsuhdettasi eläkeiässä kauaa jatka ellei se työnantajallesi passaa!

Niinhän se on, että useimmilla on jonkin moinen työsopimus työtä tehdessä,. Jos sovitaan, niin sopimus siitä tulee, vaikka suullinenkin, ei mikään hyväksyntä tai yksipuolinen passaaminen .
Todennäköisesti käsitin "sopimisen" tässä yhteydessä väärin, oletin sen liittyvän jotenkin ikään.
Tein töitäni toimeksiannoilla ja siinä sovittiin tietenkin molemmin puolin aina uuden jutun alkaessa, joten sopimuksia tuli tehtyä, niin kauan kun itselleni passasi.
Olen varmaan jotain tosi hoopoa kirjoittanut, että voit kuvitella, että joutuisin viimeisen lauseesi kaltaiseen tilanteeseen.
Paitsi jos sattuisin olemaan itseni työllistäjä eli yrittäjä.
- Anonyymi
Kysytkö vakavasti, että saatko jatkaa duunissa väkisin???
Jos saat palkan kulukorvauksina verotta tai jollain järjestelyllä lähes verotta voi harkita jos on harrastetyyppinen työ
Jos tuleva eläkkeesi on niin pieni, että on pakko kerryttää lisää hampaat irvessä
Mutta jos eläkkeesi on kohtuullinen ja verot normaalit Halosen porukan riistotasoa,
niin mietipä miksi jatkaisit
Jos haluat harrasteen seuraavaksi 20 vuodeksi jolla saa massia
sijoita
mutta älä mene töihin koska silloin tulee häiritsevä aikataulu
Mamu tekee työt puolestasi ja vaikkei teekkään mitään niin miksi sinä vaivautuisit tuottamaan veroja? - Anonyymi
Juuri eläkkeelle jäänyt pappa ...nautti vapaudestaan ja köllähti makeille päiväunille sohvalle... Hirveä kuorsaus alkoi kuulua ...pikku Pirkko käänteli ja väänteli papan jakun nappeja ....mummo kysyi mitä sinä oikein teet ... Yritän vaan vaihtaa kanavaa...
vastasi Pirkko.
mimmimum-..mi - Anonyymi
Minun piti päättää eläkkeellejäämiseni pari vuotta ennen sitä. Seuraajani haku ja valinta hoidettiin ajoissa jotta hän ehtii oppia tarpeeksi. Eihän useimpia juttuja opi kuin kokemuksen kautta, mutta kun oli aikani jäädä eläkkeelle, seuraajani hoiti hommat, eikä minulla ollut mitään tekemistä. Oli melko helppo lähtö yli 40 vuoden jälkeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2143534- 1202083
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641724Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2071717- 1741568
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861466- 531304
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751251- 591228
- 1191141