joissa olemme aina vain enemmän yhdessä. Nyt jo puhuimme lapsista ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta.
Tosielämässä ajaudumme kuitenkin yhä enemmän erilleen.
Mutta olen aikanaan ainakin jossain määrin naiselle tunteistani kertonut. Hänen tunteista minulla ei ole tietoa.
Miten pahaksi voi ihmisen harha muodostua jos kuitenkin yleisen ajatuksen tasollakin jo luovuttanut aikaa sitten ja koettanut mennä eteenpäin, mutta alitajunta säännöllisesti silti syöttää tällaisia haavekuvia unien muodossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näet unia, koska alitajuntaani kertoo, että hän on se kenet haluat.
Olen nainen aikalailla samassa tilanteessa. Minä myös olen tehnyt aloitteen/kertonut tunteistani, mutta jätin tunteiden tarkemman kuvailun pois (sen myös sanoin hänelle).
Hänkin on jossain määrin tunteita kertonut olleen/olevan hetkittäin. En tiedä tunteen syvyyttä. se voi olla myös pikkuihastusta, joka sekoittuu synkkaamiseen ihmisenä? Meillä molemmilla on syymme, miksi suhteen aloittamista tai edes aloitetta on joutunut/joutuu pohtimaan tarkkaan.
Kaikesta monimutkaisuudesta ja moraalisestakin pohdinnasta huolimatta, läheisempi tutustuminen on ainoa asia, joka tuntuisi oikealle. En silti halua häntä asiassa painostaa tai suostutella irl. Hän on sanonut jo kerran ettei voi, ainakaan nyt. Minun on kunnioitettava niitä sanoja.
Kun se oikein kolahtaa, ei toimi niin kuin normi-ihastuksessa tai laimeassa rakkaudessa. Ei tätä voi siirtää syrjään, tai voi mutta se onnistuu päivä ja taas ponnahtaa paineella ulos. Itse olisin valmis odottamaankin häntä, jos hän niin haluaisi. Nyt kuitenkin kaipaan häntä täällä ja koitan olla neutraali kun tulemme muutaman viikon päästä näkemään toisemme. Hymyä ja silmiä en saa piiloon, mutta sanat voin valita. ;-)