Olisko jollain jotain vinkkiä?
Mä oon yli nelikymppinen nainen ja seurustellu yhden kerran vakavasti. Kesti vain viitisen vuotta ja tuloksena kaks ihanaa lasta. Mä en siis kertakaikkiaan osaa seurustella. Oon aktiivinen ja tapaan paljon miehiä. Pari viikkoa tai kuukautta voin tapailla mut sitten alkaa homma tökkimään ja päättyy siihen että lopetan koko jutun. Yleensä siis mä.
Mun sydän on varsin neitseellinen ja jollain tavalla haluaisin kyllä pariutua, mutta kun oon melkein koko elämäni ollut itsenäinen, pelkkä ajatuskin avoliitosta jonkun miehen kanssa, kaiken tän - kaks työtä, opiskelu, lapset, eläimet -rumban lisäksi tuntuu mahdottomalta.
Mutta eihän niin oo tarkotus olla?
Mä olen kuitenkin hiton hyvä nainen ja tuntuu että menen hukkaan yksin...kun joskus harrastan seksiä miehet yleensä haluaa lisää ja lisää eli se puoli täysin kunnossa.
Voisko olla niin, että mun osani tässä elämässä on oikeasti elää yksin, lapset muuttaa pois ja mä jään eläimien kanssa kotiin? Eihän kaikki elä parisuhteessa. Miksi siis mä?
Seksi on paras rakkauden korvike. Suklaa toiseksi paras. Jatkanko siis tätä kevyen ylipainon ylläpitämistä lopun elämääni, rakkauden korvikkeena....? Toisaalta lohdutonta, toisaalta tähän alkaa kyllä jo tottua.
Kohtalotovereita?
Mä oon yli nelikymppinen nainen ja seurustellu yhden kerran vakavasti. Kesti vain viitisen vuotta ja tuloksena kaks ihanaa lasta. Mä en siis kertakaikkiaan osaa seurustella. Oon aktiivinen ja tapaan paljon miehiä. Pari viikkoa tai kuukautta voin tapailla mut sitten alkaa homma tökkimään ja päättyy siihen että lopetan koko jutun. Yleensä siis mä.
Mun sydän on varsin neitseellinen ja jollain tavalla haluaisin kyllä pariutua, mutta kun oon melkein koko elämäni ollut itsenäinen, pelkkä ajatuskin avoliitosta jonkun miehen kanssa, kaiken tän - kaks työtä, opiskelu, lapset, eläimet -rumban lisäksi tuntuu mahdottomalta.
Mutta eihän niin oo tarkotus olla?
Mä olen kuitenkin hiton hyvä nainen ja tuntuu että menen hukkaan yksin...kun joskus harrastan seksiä miehet yleensä haluaa lisää ja lisää eli se puoli täysin kunnossa.
Voisko olla niin, että mun osani tässä elämässä on oikeasti elää yksin, lapset muuttaa pois ja mä jään eläimien kanssa kotiin? Eihän kaikki elä parisuhteessa. Miksi siis mä?
Seksi on paras rakkauden korvike. Suklaa toiseksi paras. Jatkanko siis tätä kevyen ylipainon ylläpitämistä lopun elämääni, rakkauden korvikkeena....? Toisaalta lohdutonta, toisaalta tähän alkaa kyllä jo tottua.
Kohtalotovereita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen 23 enkä ole ikinä seurustellut eikä se mua edes kiinnosta. Niinpä olen aika yksin koska kaikki kaverini on naimisissa ja ovat saaneet lapsia mutta mua ei haittaa yhtään. Viihdyn yksin enkä pidä muista ihmisistä. He ovat tylsiä.
Baarissa aina häivyn paikalta jos miehet tulevat juttelemaan mulle.
Onko tämä normaalia?
Onhan se yhtä normaalia kun seurusteleminenkin tai naimisissa oleminen, ihmiset on erilaisia. Ja hyvähän se on jos yksin viihdyt, oma seura on sitä seuraa mitä aina saa :) Joskus toivoisin, tai aika useinkin, että ois noin omavarainen eikä tällänen jonkun sortin läheisriippuvainen :(
Ihminen voi aina valita. Ja sinä valitset niin kuin parhaaksi näet.
Vai olet hyvä ihminen, niinhän me kaikki. Liekö sitten niin, että et ole vielä tässä elämässä törmännyt toiseen hiton hyvään ihmiseen, että olisitte henkisesti samalla tasolla?
Mitä olen joitakin aikuisia sinkkuja seurannut, niin ehkäpä parisuhteen muodostaminen pitkän yhdessäolon jälkeen voi muodostua hankalaksi, niin herkästi voi toisen tavat alkaa ärsyttää, niin herkästi ei luovuta mistään omasta. sillä parisuhde nyt yksinkertaisesti vaan on sellainen, että täynnä kompromisseja, ja jos niihin ei kykene, turha edes yrittää pariutumista.
Seksin vuoksi parisuhteeseen ei kannata hakeutua, sillä lopputulos on luultavasti selalinen, että yksineläen sekin puoli hoituu paremmin, parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin se vähitellen hiipuu, kunnes loppuu kokonaan.