Sattuiko kukaan katsomaan lauantaina elokuvaa nimeltä Amerikan Psyko?
Millaisia tunteita elokuva herätti?
Millaisia tunteita elokuva herätti?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eihän siinä elokuvassa mitään, mutta lueppas se amerikan psyko kirjana! on muuten vähän tarkemmin kerrottu tarina, ehkä liiankin tarkasti!
En katsonut elokuvaa, mutta mikäli oikein muistan, niin elokuva päättyi siten ettei ketään oltu edes surmattu. Kaikki tapahtumat olisi ollut psykon mielikuvitusta. Mikäli asia niin meni, niin tämähän on 100% verrannollinen meidän mielisairaalakäytäntöön, jossa lääkäri näkee mielikuvituksessa silvottuja ihmisiä ja loppujenlkopuksi todetaan, että mitään ei ole tapahtunut ja potilas on tervehtynyt.
...elokuva oli tehty siten, että kukin katsoja sai itse mielessään päätellä oliko Bateman murhaaja vai ei. Selkeää rautalankamallista vastausta elokuva ei tarjoa.
Kirjaa en ole lukenut, mutta sen lukeneet ystäväni ovat kertoneet, että kirjassa Batemanin syyllisyydestä tai syyttömyydestä ei jää pienintäkään epäselvyyttä.
Itsekin ihmettelin elokuvan loppua. Mietin olenko niin tyhmä, etten käsitä tappoiko vai eikö. Luulin jo olevani niin bentsojen pehmentämä, ettei järki kulje. Mutta se on näköjään juuri ohjaajan tarkoituskin.. Että ratkaisu jää katsojan funtsittavaksi.
Minusta monet kohtaukset kyseisessä elokuvassa olivat humoristisia. Minua huvitti etenkin kun päähenkilöä alkoi ottamaan niin raskaasti pattiin kolleegansa käyntikortti ja pöytävaraus arvostetusta ravintolasta, että hän laittoi tämän kylmäksi. Oliko ne murhat sitten vain pelkkää päähenkilön kuvittelua vai miten tämän leffa päättyi?
.. kuinka voi nykyään? Pidin vain yhdestä viestistäsi ja siksi jäit mieleen.