Venäjä hallitusohjelmassa

Venäjän ohjelma mainitsee hakevan merkittävämpää asemaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä Venäjän federaation perustamisesta lähtien maata ovat vaivanneet pimeät suojelumarkkinat sekä Boris Jeltsinin ja Anatoli Tsubaisin aloittaman yksityistämiskampanjan seuraukset. Lainkäyttäjän roolissa ovat olleet yksittäiset ryhmät kurinpitojärjestelmineen, kuten Jekaterinburgissa toiminut Uralmash, ulkoisesta uhkasta syntyneet ryhmät, kuten Jevgeni Vasinin johtama Kaukoidän varkaiden liitto, autonomiset mutta yhdessä toimivat ryhmät, kuten pohjoisväylänä toimiva huumeiden ja ihmisten salakuljetusreitti, suhteellisen tiukasti järjestäytyneet mutta yksittäisten henkilöiden vaikutusvaltaan tukeutuvat ryhmät, kuten georgialaisen Tariel Onianin ryhmä ja Vladimir Kumarinin johtama Tambovin ryhmä sekä muuttuvan rakenteen ryhmät, kuten Solntsevskaja, joka nousi päivänvaloon slaavien ja Kaukasukselta tulleiden tshetsheenien välisen sodan myötä. Tshetsheenien ryhmät taas yhdistelevät klaanimaista järjestäytymistä, verikostoa ja lainsuojattomuutta. Epävirallisten auktoriteettien käyttö on näkynyt myös rikollisjohtaja Simeon Mogilevitsin käyttämisessä Gazpromin kaasutoimitusten valvonnassa. On hyvä jos Venäjä pystyy saavuttamaan merkittävämmän aseman virallisen vaikuttamisen kautta.

3

177

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rinteen hallitus korruptiotalkoisiin =)

    • Anonyymi

      Valaiseva kirjoitus Venäjän toimista ,mutta miten liittyvät Suomen hallitus keskusteluun!?

      • On hyvä, jos Venäjä pystyy saavuttamaan merkittävämmän aseman esim. GRU-vaikuttamisen kautta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      702
      3163
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1013
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      41
      900
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      815
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      59
      612
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      603
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      518
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      507
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      86
      495
    Aihe