Onko hyvää vinkkiä, millä saisi pysymään kiinni selästään irronneen kirjan? Onko joku erikoisliima olemassa esim?
Kirjan selkä irti
Sanski
10751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos kirjasi ei kuulu ihan päivittäin plärättävien opuksien joukkoon,voisit kokeilla Rubber Cementia, se on tarkoitettu erityisesti paperipintojen liimaamiseen. Ohjeiden mukaan käytettynä sillä saa kestävän tuloksen; olen itse käyttänyt sitä apuna taulujen kehystyksesessä. Se ei näet rypistä eikä pilaa liimattavia pintoja.
Aikanaan kun mainostoimistoissa vielä tehtiin oikein kunnollisia pahville liimattuja paperisia paste-uppeja, se oli ainoa kyseisen ammattikunnan hyväksymä liima.
Seuraavaksi järein keino on Oulun Lääninvankilan Kirjansitomo.
http://www.vankeinhoito.fi/6562.htm
...selkänsä revähdyttänyt teoksesi on Agricolan ajan tuotantoa, suosittelisin Roinisen Kirjansitomoa...
... ne siellä vievät kirjoista sivuja, ja vielä nauravat ilkeästi? Ajattele nyt miksi nämä kirjansitojat siellä oikein ovat, täällä Oulun kirjansitomossa?
Kyllä siellä vahtiukko kyttää koko ajan selän takana, ollos huoleton, poikas valveil on.
Saattaapi olla, jotta yhden Roinisen taksoilla kahlekundit sitoo kymmenen teosta. Olen kuullut kavereilta, omat pysyy vielä Lundiassa liimatta.
Sinänsä taiteilija Roinisen toiminta on mitä ansiokkainta.
Joskus aikojen alussa opettelin itsekin kirjansidonnan alkeita. Kierokoulumme johtajaopettajan pätevyys riitti vain kuorolauluun ja kirjansidontaan, joten sitä opetettiin kaikille . Pitäskö näin ½eläkeläisenä hommata värkit ja ruveta elvyttämään vähäistä taitoa? Menneekö hermot ennen kun kansipaperi on ojennuksessa?
... toi kuorolaulupuoli, sujuuko se vielä? Oulun lääninvankilan kirjansitomonkin pojat on jo levyttäneet mieskuorolauluja, "Santo Lusija". Hyvinvarustetuista kirjansitomoista ja levykaupoista.
Roinisen laulutaidot ovat arvoitus.
Tämä laulupuoli onkin traagillisempi. Arvoisa opettaja suuntasi lauluopetuksen naaraspuolisille henkilöille, joten sitä oppia en saanut. Mikä ihmiskunnan kannalta on vain hyvä asia. Eläköidyttyään suuntasi hurmaustaitonsa tyttökuoron parikymppiseen sopraanoon, eros, ja nai tämän. Eihän sitä kyytiä pumppu kauaa kestänyt ja rouva 2 jäi nuoreksi, kauniiksi, laulutaitoiseksi leskeksi. Ja tämäkin tarina on tosi.
Kaikissa hyvissä tarinoissa on opetus, mielestäni tässäkin: kirjansitominen se miehen tiellä pitää, ja lauluilla on raskaat lunnaat.
Jos ei kädet vielä ihan hurjasti vispaa, niin kyllä kirjojen ehostaminen olisi mitä suositeltavinta puuhaa.
Kävin aikanaan katselemassa j.Roinisen työskentelelyä hänen ensimmäisessä pienessä ateljeepömpelissään, ja kyllä herra todentotta hommansa hallitsi.
Vuosien saatossa on kyllä mieli niihin puuhiin halajanut,mutta tällaisena lyhytjänteisen viuhtojana olen viisaasti pitäytynyt erossa marmoroinneista ym. tekniikkalajeista.
Ei ne lyhyet jänteet mitään haittaa, vaan jos on liian lyhyet hermot, kuten eräällä T Mannin sankarilla. Tai jalat?
Marmoroinnista en haaveile, kun edes nuo vihreäselkäiset Nalle Puhit vuodelta viis ja kuus sais joskus koottua uudelleen.
Ja ei kun hiihtään.