Seiska kertoo mitä tapahtui. Martinan tavarat vietiin teollisuusvarastoon ja Stefan muutti maalle.
Martinan tavarat varastoon ja Stefu muutti maalle
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Seiskan kannessahan olisi oikeesti pitänyt lukea, että Martinan ja Stefanin tavarat varstoon ja pariskunta muutti maalle. Mutta eihän se olisi ollut kovin myyvä otsikko, joten päättivät muotoilla sen noin.
Ne muutti sinne tilapäisesti. Hanko sisustettiin eilen uudelleen. Stefu sai oman vaatehuoneen. Aika mies kun semmosen tarvii huppareilleen (maran instastory).
Ihan normihommaa viedä tavarat vähäksi aikaa varastoon kun entinen kämppä on myyty ja uutta vielä remontoidaan. Tuo kivan säväyksen elämään kun asuu hetken toisaalla ja näin virikkeidenkin määrä lisääntyy. Samalla voi lukea sisustuslehtiä ja tilailla uusia huonekaluja ja muita sisustuselementtejä kun noilla arvotavaroilla on kuitenkin sellainen 6-8 viikon toimitusajat. Toivottavasti joku sisustuslehti tekee jutun Martinan uudesta asunnosta niin saamme ihailla.
Meneekö lapset kouluun Hangossa ? Ei kyllä todellakaan uskoisi että Martina Stadin tyttö muuttaa iloisesti Hankoon ,tässä on taas joku juttu takana mitä ei kerrota mutta eiköhän ne joskus selviä kuten eräänkin luxus tytön elämä.
Onko Helsingissä ***** hotelleja, joissa olisi töpselinreikä martinan koneen laturille?
Ei hän metropolia voi kokonaan jättää. Ikänsä asunut.
On näitä huoria paljon jotka epätoivoisesti haluaa pitää itsensä julkimona, tää Martina yks esimerkki , ei ainakaan ulkonäön puolesta kuulu mihinkään nais kermaan, onkohan romaani kaiken lisäksi ?
Stefan ei ollut muutossa mukana . Se oli Martina joka piti jöötä siellä muuttoliikkeen poikien kanssa. Eikö Stefan myös omista talon Espanjassa ? Martinan lempi ravintola oli sama kuin Sofiallla Espanjassa ..
"Martinan lempi ravintola oli sama kuin Sofiallla Espanjassa .. "
Oliko väistämisvelvollisuusasiat saatu sovittua selviksi?
Ei vai olisi kokkelit pistetty piiloon? Espanjasta lähdetään vyöryttämään.
Nyt ymmärrän millä nämä Belofit ja Aitolehdet on miehiään kiristänyt pysymään suhteessa. Ne tietää liikaa. Ennenmainittu pariskunta on jo toimitettu vankilaan. Tapaukseen liittyy kuulemma muitakin, Stefu Nikon lähipiiriä. Stefun ja Martinan tavarat jo viety varastoon piloon.. Jännäksi vetää, popcornit esiin.
Jäädään odottelemaan, tää on niin siistiä!!!
Kiinnostaa tietää mitkä Martinan tavarat on viety varastoon ...ei se omista mitään juu muutaman uimapuvun ja verkkarit jotka saanut ilmaiseksi sekä sopulahjana laukun.
Ompas yhteensattuma, samanaikainen muutto ja pidätys toisaalla.