Elikkä.. olen yhden leikki-ikäisen lapsen äiti (24v), avoliitossa kohta 3v ja seurustelua takana kohta yht. 4.5v. Aloitin vasta uuden työn ja pahaksi onnekseni pidän työstäni, ja uudesta pomostani vähän liiankin paljon.. Avoliitto rakoilee jo ennestään minun osaltani, mies ei enää kiihota, ei intohimoa ei tunteita enää.. Mies tuntuu olevan kovastikki suhteemme kannalla. En ole puhunut mitään omista tunteistani miehelleni.. en tiedä miten alottaisin, miten ottaisin asian puheeksi. Nyt tämä uusi pomoni on alkanut minua kiinnostamaan, onhan hän erittäin komea, mukava ihminen yms, vaikken häntä ole tuntenutkaan kuin viikon!!! Pidän asiaa luonnollisena.. siis ihastumista, varsiskin kun omassa suhteessa en enää viihdy. Jotenkin tuntuu siltä että jos jään tähän suhteeseen, tulen olemaan onneton koko loppuelämäni, olenhan vielä nuori ja elämää paljon edessä, enkä tahtoisi sitä viettää sitä enää saman miehen kanssa. En tarkoita että uusi pomoni hyppäisi sänkyyn kanssani vaan yleensäkkin sitä että toiset miehet ovat alkaneet taas kiinnostaa. Meneekö tämä tunne ohi vai jatkuuko? Onko omakohtaisia kokemuksia ja miten kävi? Miten miehenne ovat ottaneet asian vastaan kun olette kertoneet että tunteet häntä kohtaan ovat sammuneet? Onko intohimon liekki syttynyt enää? Kiitos kaikille vastaajille, olivat vastaukset sitten minkälaisia tahansa..
kun toinen mies alkaa kiinnostaa..
ihastunutko?
121427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yks ukko per yks akka per elämä! Minulle opetettiin lapsena, että erota saa, muttei mennä uudelleen naimisiin (nykykielelle käännettynä: poikki voi pistää, muttei aloittaa uutta suhdetta). Jos siis suhde ahdistaa, niin mieti ahdistaako se niin paljon, että elelisit mieluummin yksinhuoltajana ja myöhemmin itsellisenä mummona aina hautaan saakka. Minä tunnen toki niitäkin muoreja, jotka ovat avioeronsa jälkeen tuon yksinelämispäätöksen tehneet ja useimmat ovat elelleet niinkin ihan onnellista ja hyvää elämää. Haihattelemalla ihastusten ja tunteiden perässä, et tule koskaan löytämään mitään aitoa ja kaunista.
ensinnäkin emme ole naimisissa.. kihloissa kylläkin.. Ja toiseksi kykypäivänä avioliitoistakin 50% päättyy eroon..
Ja tuosta yksinhuoltajana olosta sen verran että ,mies on muutenkin niin paljon poissa kotoa että melkein yksinhuoltajaksi tunnen jo itseni.. hoidan lapsen, kodin, laskujen maksut yms.. Jos mies muuttaisi kotoamme pois niin se ei kyllä näkyisi missään muussa kuin tietokonepöydän tyhjyytenä...
Ja tuo sinun kommenttisi: "Haihattelemalla ihastusten ja tunteiden perässä, et tule koskaan löytämään mitään aitoa ja kaunista. "
- miten muuten sitä aitoutta löytää?? sydän vie sinne mistä rakkautta löytää.. vai mitä muut sanoopi?
Äläpä välitä muorin puheista.. Tai tokihan hänellä mielipiteet saa olla,mutta mielipiteeksi se jääkin.
Mulla on suhtkoht samanlainen tilanne kui sinulla.
Olen avoliitossa,mutta aivan sama kuin olisin yksinhuoltaja.
Tosin minulla ei ole uutta työpaikkaa vaan minulle on käymässä niin että olen jutellut yhden ystäväni kanssa päivittäin,(olimme nuoruudessamme teinipari) ja olen avautunut hänelle ja kertonut kaikki missä on vika...no pikku hiljaa tunteemme ovat muuttuneet.Olemme ihastuneita toisiimme ellemme jotain enemmänkin...
En itsekkään tiedä miten tällaisesa tilanteessa pitäisi menetellä...
Moi!
Rakkaus on tahdon asia.
Oletko keskustellut miehesi kanssa asioista? Itse olin mieheni kanssa avioliittoleirillä ja ollaan menossa vielä uudelleenkin. Se oli siitäkin hyvä juttu, että siellä tuli puhuttua mm. ihan arjen asioista ja siitä, kuinka sitä avioliiton arkea voi rikastaa!
Luottamus ja sitoutuminen on tosi tärkeitä perusasioita. Näin naisena ajatellen, ainakaan ilman niitä, sitä onnellista elämää, pääosin arkea, on mahdoton saavuttaa!
Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Itselleni on käynyt 3 kertaa samalla tavalla kuin sinulle, eli olen ihastunut työ/opiskelu kaveriini. Olen ollut naimisissa 10 vuotta ja lapsiakin on kolme. Joka kerta kun äitiysloman tai kodinhoitotuen jälkeen olen mennyt opiskelemaan/töihin, minulle on tullut hurmoksellinen vapauden tunne, olen kuin pienessä nousu humalassa 2-3 kuukautta. Ja juuri tällaisena aikana yleensä ihastun johonkin kaksilahkeiseen ja olo on taivaallinen. Mutta, mutta...ei kannata hoppuilla, tunne kyllä alkaa kuihtua nopeasti kolmen kuukauden jälkeen ja puolen vuoden päästä koko juttu naurattaa. Näissä jutuissa en ole koskaan mennyt flirttailua pidemmälle, vaikka joskus intiimimpääkin kanssakäymistä tuli mietittyä. Näiden parin hurmos-kuukauden aikana oma mieheni tuntui tosi tylsältä, vaikka todellisuudessa hän on niin ihana ja mahtava, että parempaa en voisi kuvitella olevankaan. Jostain olen lukenut, että elämän muutokset, kuten työn tai opiskelun aloittaminen, voivat aiheuttaa tällaisia mielenhäiriöitä. Mutta jos sinun ihastumisesi vain syvenee ja jatkuu eikä ole kuihtumisen merkkejä, niin silloin kyllä kannattaa miettiä onko viisainta erota, yrittää korjata suhdetta tms. Tsemppiä sinulle!
mulla ei ole samaa tilannetta mutta lähes tulkoon..
me ollaan aviossa oltu 2 vuotta ja tunnettu 5 vuotta ja olen ollut jo jonkin aikaa ihastunut, ellen rakastunut aviomieheni hyvään ystävään. perhettä en uskalla ruveta perustamaan kun tämä asia vaivaa niin paljon etten edes tiedä kenet haluan ja kenet en. toiseksi olen varma että tällä sinkku ystävällä on myös tunteita minua kohtaan. olo on kuin teinivuosina. puoli vuotta ollut miehen kanssa hiljaista aikaa, hän toivoo hellyyttä/seksiä ja yhdessä oloo, minua ei kiinnosta ollenkaan. en tiedä kenelle puhuisin asiasta kun ahdistaa koko soppa jo. neuvoja!!!
Olen itse 27v, kahden lapsen yrittäjäisä. Lasteni äiti opiskelee päätoimisesti. Lapset ovat päivät tarhassa. Olemme asuneet yhdessä noin viisi vuotta ja mitä enemmän yhteisiä päiviä on tullut, sitä vahvemmin olen tuntenut halun erota... Arki on niin kiireistä, ettei yhteistä aikaa ole juurikaan. Mutta, meillä on kaksi lasta jotka molemmat ovat niin ihania, että...pitävät meidät yhdessä. En voi jättää lapsiani. Jos sinulla ei olisi vielä jälkikasvua, niin antaisin sulle hyvän vinkin, eroa! On itsensä kiduttamista asua suhteessa jossa ei ole mitään. Tosin en itse haikaile heti toisen naisen luo, mutta sinkkuilu houkuttelis... Jos lapsesi ei kärsi eroprosessissa, niin anna mennä vaan! eli, jos se ei isäänsä tunne , niin tuskin sitä erokaan harmittaisi, tai traumoja toisi. Kerranhan täällä vaan ollaan, ei kenenkään kahleissa kannata vapaaehtoisesti kitua!
Uskoisin että leikki-ikäinen (yli 2v?) tuntee isänsä tässä tapauksessa, koska isä asuu lapsen kanssa samassa kodissa ja on tyytyväinen suhteeseensa. Ja tällaisissa tapauksissa lapsi kärsii erosta aina... kun on elämänsä elänyt isin ja äidin kanssa ja tykkää molemmista, niin onhan se stressaavaa kun isiä ei enää olekaan paikalla kuin sillointällöin. (olettaen että lapsi jää äidilleen... kuten yleensä jää).
Alkuperäiselle kirjoittajalle; ja miksei sinullekin; toivoisin malttia. Onhan kyseessä kuitenkin niin iso asia niin monelle ihmiselle, että kannattaa harkita neljänteenkin kertaan. Itse tiedän vastaavanlaisia tapauksia kolme kappaletta, joista yhdessä eropäätöksen tekijä ei ole katunut valintaansa. Yhdessä tapauksessa eron alullepanija itkee aina humalassa typerää virhettänsä ja yhdessä tapauksessa eronpäätöksen tekijä on todennut nykyisen liittonsa olevan yhtä tylsä kuin edellinenkin.
Itse lähdin avioliitostani, erittäin turvallisesta sellaisesta (luulen että sinullakin on loppujen lopuksi ihan hyvä olla) Ihastuin ja rakastuin päätä pahkaa, hissukseen suhdetta kehiteltiin ja yhteen tultiin. Nyt lentää porsliinit ja lauseet, mutta rakkautta riittää. Mukavampaa oli tuo turvallinen ilmapiiri, mutta tylsäähän se on kun ei ole yhteistä!! Ei sen puoleen että eroani katuisin, osui vaan kaksi pässiä samankaton alle! Mieti tarkkaan, älä hätiköi. Listaappa vaikka plussat ja miinukset ja tarkista ne kuukauden päästä. Toivon että päädyt oikeaan ratkaisuun!
Yleensä tällaisissa tapauksissa, että ihastutaan, erotaan ja aloitetaan vielä suhde heti perään, on lähes aina suuri mahdollisuus epäonnistua. Ja sitten naiset vielä kuvittelevat, että uusi ihastus jättää mahdollisen perheensä ja sillee... Monen ihastumisen jälkeen olen laittanut käteni ristiin kyynerpäitä myöten, etten antanut tunteilleni valtaa. Menee aikanaan ohi. Älä anna miesten ihailun sekoittaa päätäsi, vaikka onhan se kovin imartelevaa ja kivaakin.....
Sehän on selvä, että toiset kiinnostavat. Ei siinä ole mitään pahaa. Muttei silti tarvitse hypätä jokaisen ihastuksen kimppuun, koska uskollisuus on paljon tärkeämpi asia kuin jokapäiväiset ihastumiset, joita tapahtuu jokaiselle, ihastumiset ovat aivan luonnollinen asia ja ne jatkuvat elämän loppuun asti, silti uskollisuus on tärkeämpi asia sekä lasten että vanhempien kannalta.
kiitos todella paljon kaikille vastanneille. Luulen että ihastuminen johtui siitä niinkuin joku minulle vastasikin että "kun on kauan aikaa neljän seinän sisällä ja yhtäkkii palaa työelämään ja tapaa kaikkia ihania miespuolisia ihmisiä jotka eivät ole samanlaisia kuin se oma ukko kotona.. niin todella helposti sitten alkaa toiset kiinnostaa.." Nyt kun olen ollut muutaman päivän kauemmin töissä niin huomaan että osaksi tuo ihastuminen on laantunut, mutta kuitenkin kiinostusta on. tunteet omaa miestä kohtaan eivät ole mitenkään intohimoisia tms, luulen että annan ajan kulua vähän aikaa ja yritän olla ajattelematta asiaa tarkemmin. Jospas sitä sitten alkaisi huomaamaan että onko meillä vielä tulevaisuutta vaiko ei.