Tänään oli raskasta, mutta

Anonyymi

sittenkin vaihtelevaa. Tuuletin petivaatteet parvekkeella. Pesin koneellisen pyykkiä. Tiskasin suuren tiskin. Imuroimatta jäi, en todellakaan jaksanut, vaikka mieli teki. Tuuletin sitten asunnon ja ajattelin, tämä riittää kyllä tälle päivälle.

26

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen oli raskasta. Vaimollani. Aina, taistellessaan rajallisin ulottuvuuksiensa kanssa pussilakanaa tuplatäkkimme päälle, harrastaa lievää urputusta tehtävän vaikeudesta. Tietenkin olen apurina toimien saamieni ohjeiden mukaisesti.

      Rankkaa on hänellä muutenkin. Imuroidessani vaimo ehtii aloittamaan moppauksen käyttäen olematonta halpismoppia eikä minun käyttämääni laitossiivoojan välinettä. On kuulemma liian raskas. Eipä tuo ehdi kovin paljon tuota mitätöntäkään heilutella.
      Viimeinen raskas vaihe on käsittelemieni mattojen paikoilleen sijoitus. Värisokeana luovutan tuon vastuullisen tehtävän mielihyvin vaimolleni. Samasta syystä minulla on lähestymiskielto pesukoneelle.

      Nälän torjunnan raskainta osuutta edustaa vaimoni leivän ja banaanien kantaminen kotiin. Matkaa pisimmillään noin 200m. Keskittyy tuohon raatamiseen aamupäivisin minun ollessani nautiskelemassa harrastukseni parissa.

      Kyllä on ikämummelin elämä rankkaa varsinkin kun hissittömän talon rappuja on noustava 46kpl.

      Kuka rohkenee panna rankemmaksi?

      • Anonyymi

        helppo homma lykkää täkki sisään, ota kulmista kiinni pussilakanan kulmissa olevista reijistä, nosta ja ravista.
        käännä koko homma lykkää loput täkistä sisään laita kulmat kulmiin nosta, ja ravista
        se on siinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo homma? Tuplatäkin pussilakanan mitat ovat sitä luokkaa, etteivät minunkaan syliväli riitä menetelmäsi mukaiseen asennukseen, vaimon välityksistä puhumattakaan.
        Lakanan leveys 220cm ja pituus 200cm. Oma sylivälini kourasta kouraan 150cm. Sormien päihin äärimmilleen venyttäen melkein 180cm.

        Nosta ja ravista! Oteväli on 70cm liian lyhyt. Ravistaminen onnistuisi jakkaralla seisten ( 200cm ) mutta kun tuo oteväli on sikamaisen paljon liian lyhyt.

        Maidoitkohan jättää huomiotta tuon "tuplan". Monotäkillä tuo varmaa onnistuu mutta siinä tapauksessa en olisi tätä kilkuttanutkaan.
        Lisäongelman muodostaa kinkeistä ostetun silkkitäkin nihkeä pintakangas. Ko. silkkirätti on ohutta mattapintaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helppo homma lykkää täkki sisään, ota kulmista kiinni pussilakanan kulmissa olevista reijistä, nosta ja ravista.
        käännä koko homma lykkää loput täkistä sisään laita kulmat kulmiin nosta, ja ravista
        se on siinä

        Miksi pussilakaa pitää käyttää? Meillä ei mene aikaa moiseen , koska emme käytä pussilakanoita. Ainoa lakana on alulakana, ei muuta ja täkkiä voi pitää ilman lakanoitakin. Kun se täkki likaantuu, niin kone pesee. On helppoa, ei juurikaan rasita. Ja tämän ajan täkit ovat kevyitä ja mahtuvat hyvin pyykkikoneeseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhuu järjenääni!
        Mutta noita pussilakanoita,(jotka muuten ommellaan alikehittyneissä maissa) kauppaavat firmat menisi konkurssiin,jolleivat saisi noita rättejään myydyksi meille tolloille suomalaisille?
        Hölmöläistenhommaa? Hekin yrittivät jatkaa täkkiään ja kuinkas siinä kävikään?? Pussilakanakansa on piilotajuisesti kaiketi sukua eskimoille,he vain siellä iglussaan ryömivät makuupussiin ja jättävät ne pussilakanat hamaan tulevaisuuteen?

      • Anonyymi
        rituliini_38 kirjoitti:

        Pussilakanoiden kanssa pöyhääminen on todellakin hölmöläisten puuhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pussilakanoiden kanssa pöyhääminen on todellakin hölmöläisten puuhaa.

        Yksittäisten päällyslakanoiden käyttö on hankalaa ja epämukavaa.
        Käyttämättömyys aiheuttaisi tuplatäkin likaantumisen ja pesutarpeen. Vaihtoehtoina pesula tai taloyhtiön kone. Joka tapauksessa käsittely työlästä.

        Kymmenien vuosien aikana olemme "kotiutuneet" parivuoteen tuplatäkkiin ja sen pussilakanaan. Vaikka emme "pöllyttelekään" ja periaatteessa on yksi ja sama kurttaako sen vaihtoehtona päiväpeittoa, niin sekin on mukavuustekijä kun tuplatäkin ja sen pussilakanan alla on leveä sijauspatja.

        Hotskuissa saamme riittävästi tuntumaa yksittäisiin patjoihin ja rempulalakanoihin.

        Kuka sitä nyt pimeässä peiton alla, silmin nähty lisää hehkua. Tuplapeitto nukkumiseen ihana, siinä on läheisyyttä ja lämpöä, aamulla herää lusikasta.

    • Anonyymi

      Tunsin jo eilen matala-asteista ahdistusta. Vaimo lähti atomipilviin jo vuosia sitten. Niukkaa ahdistusta tänäänkin. Paikassa, jossa ennen oli mustikkaa lähin sinne ajamaan pyörällä klo 14 jälkeen.
      Tottunut marjastaja näkee onko paikasta jo poimittu. Siellä oli vaan harvakseltaan mustikkaa. Saattoi niitä reilu 3 l olla pärekoriin poimittuina.
      Tavallisesti apee fiilis tasantuu maastossa liikkuessa. Nyt sitten ei. Kävin matonpesuasemalla pesemässä työhousuja ja haalareita. En siedä oikein noita puhelintoivelähetyksiä. Kivoja eräille. Sekin OK. Hiski

    • Anonyymi

      Yhden kerran olen imuroinut tänä kesänä, yleensä harjalla lakaisen.
      Kuuden viikon välein vaihdan lakanat ja tyynynpäälliset.
      Yhden lämpimän ruuan teen päivässä, joskus keitän päivällä kaurapuuron.
      Yksi tilattava lehti tulee HS . Lisäksi ilmaisjakelulehtiä kun en ole kieltänyt mainoksia.
      Päiväkävelyä pyrin tekemään päivittäin .
      Usseasti käyn kirjastosa lukemassa lehtiä, kun on lähellä. Lisäksi lainaan ja luen melko paljon kirjoja. Telkkari jäänyt vähemmälle vanhetessa. Uutiset ja ajankohtaisia ohjelmia kyllä, mutta leffat sekä sarjat vähemmän.
      Hissunkissun elellään ja reseptilääkkeitä pitää syödä, että paineet olisivat tasapainossa.
      Vanhalla autolla ajellaan 16v ja hyvin pelaa , kun ajot vähäisiä. Tämmöstä tälläkertaa.

      • Anonyymi

        Se 16 vuotta vanha auto on vielä nuorukaisiässä. Minun japsilainen menopeli täytti viime joulukuussa 21v. Vanhaa hyvää Nissan laatua. Ostin sen uutena, 1.5 litranen. Korroosiosuojaukset teetin 2 eri kertaa.

        Hokasin tänään että napakka olkapääkipu johtuu väärästä treenistä. Se on jännittynyt olkapää, voivat kutsua näitä jäätyneiksi olkapäiksi. Eivät ole. Aikomani lääkärin tilaus jää tekemättä. Tälläiset krempat paranevat omia aikojaan kunhan vääränlaisia harjoituksia ei enää tehdä.
        Tane treenaaja

        Lääkkeitä ja kipuja. Oikein mitoitettu lihaskuntoilu hoitaa verenpaineet, kolestrolin, maksakirroosin mutta näihin päiviinsaakka epäilin sen tehoa eturauhasen turpoamiseen mutta nyt on pyörrettävä pyhät sanat. Mikäli PSA lukemiin on luottamista niin nekin pienevät riittävän kuntoilun bonuksena. Muutos ei ole niin radikaali kuin esimerkiksi verenpaineen kohdalla mutta muutos on johdonmukainen.

        Sitten noista kivuista. Täysimittaisissa leuanvedoissa = lähtö aina täysin alhaalta, nivelsiteiden varasya, ilman alkujännitystä kipeyttää olkapääni siihen kuntoon, että otan joskus, ennen nukkumaan menoa, yhden Panacod poretabletin.
        Romupolveni rajoittaa maastavetoa ja estää pohjakyykyn treenauksen.
        Flegu sairasvoimistelija

    • Onhan kerrankin aloitus,joka saa syttymään!
      Muutakin,kuin niitä päreitä kainalossa?

    • Anonyymi

      Suomalaiset naiset käyttää pussilakanoita leninkinä.

      • Anonyymi

        Meinaatko niitä sellaisia, joissa pääkin menee piiloon?

      • Anonyymi

        Ne sopiikin heitin vartalonmalliin oikein hyvin.

    • Mamma toi minulle pari pussilakanaa tuliaisina Kolumbiaan. Ei tullut heti kysyttyä että mitä nää on ja miten niitä käytetään. Me miehen kanssa ihmeteltiin pitkään. Onko nää tyyppi makuupusseja? Patjakaan ei mahdu sisään kun meidän patjat on paksut. Sitten taisin ottaa jostain selvää ja eihän meillä mitään täkkejä oltu koskaan pidetty eikä niitä edes tunnettu, kun yöllä on lämmintä parinkymmenen asteen molemmin puolin. Päällyslakanaa käytettiin ja kylmempinä öinä hyvin kevyttä filttiä. Pussilakanoita ei tainnut olla Suomessa vielä minun nuoruudessani.

      • Anonyymi

        Epsanjan puolella muutama kuukausi lakanan alla. Muutama kuukausi pussilakanassa kaksi huopaa. Muut ajat lakanalla ja yhdellä huovalla.

    • Anonyymi

      Päin vastoin, tänään oli helpompaa kun otin vapaa-aikaa enemmän. Odotan sitä Casinovoittoa, että voi sitten tilata siivousfirman tekemään suursiivouksen.
      Vaikka sitä ei voittoa tietenkään tule, itsepetoskin saa ongelman näyttään pienemmältä. Terveystilanteeni on huonompi. Sen ainoo valopuoli on ettei ruoka maistu entisen tapaan. Paino on tippunut.
      Mut eihän itsepetoksesta joudu tiilenpäitä lukeen. Sinnitelkää ihmiset. Kerätkää voimii kestää ensi viikon mahdollinen hellepiikki. helppoheikki jr.

    • Anonyymi

      Olin melkein sydänkohtauksen partaalla pussilakanan laiton jälkeen, kunnes näin tämän videon ja päätin kokeilla. Ensin tuntui että näyttää helpolta mutta en taida onnistua. Mutta helppoahan se kuitenkin oli! Ei enää hengästytä eikä tunnu että käsivarret lähtevät irti!

      https://www.youtube.com/watch?v=DRPfudNNd8Y

      • Anonyymi

        Hyvä, havainnollinen ohje! Olin funtsinut "tupelle" vetämistä mutta tuo rullaus ratkaisee ongelman.
        Näytin juuri vaimolleni ja seuraavan kerran kokeilemme. Uskon, ettei tule mitään ongelmia.
        Kiitoksia!

    • Anonyymi

      Niitä on erimallisia. Suomessa yleinen, jossa yläpäässä kaksi pientä aukkoa vetämistä varten on hyvä. Saksassa on eri.

    • Anonyymi

      Juolahti aloituksesta: "laiska töitään luettelee". - Nm. Ahkera-L_i_a

      • Anonyymi

        Toisaalta: osaisinpa itsekin. Mikään ei ole niiin raskasta kuin lorviminen, mielestäni. - Nm. Tarkemmin ajateltuna

      • Anonyymi

        Höh,taas sä mollaat. Ei me seitsemänkymppiset viitsi alentua moiseen.

      • Anonyymi

        En mollaa enkä ole seitsemänkymppinen. - Nm. Enkä alentuva

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      532
      1736
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe